Saksaan siirtyneellä Edon Maxhunilla iso mahdollisuus – ”Olen päässyt paremmin rytmiin mukaan”

11.10.2022 21:11 Saksalaisen Merlins Crailsheimin kanssa sopimuksen tehnyt takamiesvelho Edon Maxhuni on aloittanut kautensa Bundesliigassa lupaavasti. Merlins on mukana myös keskiviikkona alkavassa FIBA Europe Cupissa, jossa Maxhuni saa vastaansa muun muassa Craiovan suomalaiskaksikon Topias Palmin ja Shawn Hopkinsin.

Edon Maxhuni siirtyi EM-kisojen jälkeen Merlins Crailsheimiin. (Kuva: Ville Vuorinen)

Maxhuni oli vielä EM-kilpailujen jälkeen vailla työpaikkaa, mutta kauaa hänen ei tarvinnut kotonaan pyöritellä peukaloitaan, kun tarpeeksi houkutteleva tarjous tuli.

- Menin EM-kisojen jälkeen kotiin ja olin siellä, kun agentti soitti, että nyt olisi hyvä mahdollisuus. Merlinsillä oli aluksi yksi toinen takamies, mutta he pistivät hänet pihalle ja siinä oli minulle avoin paikka. Koutsi tunsi minut nuorisomaajoukkueista, kun olimme pelanneet Saksaa vastaan, joten hän tiesi minut pitkältä ajalta. Juttelin hänen kanssaan, ja minulla on iso mahdollisuus näyttää isommassa sarjassa sekä hyvä mahdollisuus peliaikaan, kauden ensimmäisissä Bundesliigan peleissä keskimäärin 13,5 minuuttia pelannut, ja yli kuuden pisteen keskiarvolla heittänyt, Maxhuni kertoo päätymisestään Crailsheimiin.

Seurassa oli suomalaisedustusta jo ennestään, sillä Daniel Herbert jatkaa Tuomas ja Joonas Iisalon sekä Vesa Vertion aloittamaa suomalaisvalmentajien perinnettä Merlinsissä. Herbert toimii päävalmentaja Sebastian Gleimin apuvalmentajana.

- Olin joskus jutellut Danielin kanssa, mutten tuntenut häntä sen erityisemmin etukäteen. Tulimme kuitenkin hyvin juttuun heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Mukavaa, että joukkueessa on joku jonka kanssa voi puhua suomea.

Maxhuni liittyi Merlinsin mukaan vasta aivan kauden alla, joten sopeutumiselle ei jäänyt paljoa aikaa.

- Aika nopeasti alkoivat heti pelit ja tässä on ollut aika paljon asiaa. Olen kuitenkin päässyt paremmin rytmiin mukaan sekä joukkueeseen sisään. Joukkue otti minut heti hyvin vastaan ja on auttanut minua kaikessa mitä olen tarvinnut. Hiljalleen olen alkanut tajuta miten haluamme pelata, joten ihan hyvin on alkanut.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Ammattilaisurallaan aiemmin Espanjan kolmostasolla, Virossa sekä viime kaudella Hollannin ja Belgian yhteissarjaa pelannut Maxhuni on ehtinyt jo muutaman pelin aikana tuta Bundesliigan kovuuden.

- Se on todella kova sarja. Vähän erilainen kuin missä olen aiemmin pelannut. Peli on todella nopeaa ja fyysistä. Etenkin siihen fyysisyyteen on pitänyt tottua. Kun en ole niitä kaikkein fyysisimpiä pelaajia, niin minun on pystyttävä pelaamaan fiksusti. Meillä on joukkueessa kokemusta, mutta myös suhteellisen nuoria ja lupaavia pelaajia. Mielestäni meillä on hyvä tasapaino ja voimme mennä pitkälle, kunhan saamme palaset loksahtamaan.

FIBA Europe Cupissa mielenkiintoinen suomalaiskohtaaminen

Maxhuni ja Merlins aloittavat keskiviikkona FIBA Europe Cupin ja samassa lohkossa nähdään myös Palmin sekä Hopkinsin edustama romanialainen Craiova, Norrköping Dophins sekä lohkon toinen romanialaisjoukkue Voluntari.

- Jokainen lohkon joukkue on kova, mutta uskoisin meidän olevan yksi suosikeista. Lähdemme voittamaan otteluita yksi kerrallaan ja sitä kautta toiselle kierrokselle. Sen jälkeen katsotaan kuinka pitkälle pääsemme.

Craiova pääsi mukaan lohkovaiheeseen "lucky loserina", vaikka se hävisi karsintaturnauksen finaalissa virolaiselle Kalev/Cramolle. Maxhuni odottaa jo tuttujen kavereiden kohtaamista.

- Oli kiva saada suomalaisia vastaan. Pistin heille heti viestiä, kun asia ratkesi. Kiva saada pelata heitä vastaan ja voi peleissä hieman huudella. Lähempänä ottelua varmasti alkaa viestiä lähtemään ja trash talk käynnistyy, Maxhuni varoittaa Craiovan kaksikkoa.

FIBA Europe Cupissa nähdään muutenkin vahva suomalaisedustus, sillä Anton Mirolybovin ja Aleksi Koskisen valmentama Swans Gmunden pelaa B-lohkossa. Hallitseva Korisliigan mestari Kauhajoen Karhubasket pelaa G-lohkossa yhdessä portugalilaisen Sportingin, puolalaisen Anwil Wloclawekin ja unkarilaisen Egis Körmendin kanssa.

Lisätietoa: FIBA Europe Cup

Henkilöt

 
26.9.2022 19:37 Suomalaiset ulkomailla

Topias Palmi ja Shawn Hopkins yhdessä Romaniassa – ”Tämä auttaa kumpaakin”

Tampereen murre tulee tällä kaudella tutuksi romanialaisen SCMU Craiovan pukukopissa, kun Topias Palmi ja Shawn Hopkins tekivät kesällä joukkueen kanssa sopimukset. Ystävykset pääsevät tositoimiin jo tiistaina alkavissa FIBA Europe Cupin karsinnoissa.

25.1.2021 15:55 Suomalaiset ulkomailla

Petteri Koponen ja Carl Lindbom aloittavat pelit FIBA Europe Cupissa

FIBA Europe Cupin lohkovaiheet pelataan tällä viikolla ja suomalaispelaajista ovat mukana Petteri Koponen ja Carl Lindbom.

1.12.2022 09:09 Suomalaiset ulkomailla

FIBA Europe Cupissa alkulohkovaihe päätökseen – Maxhunin, Palmin ja Hopkinsin joukkueet jatkoon

FIBA Europe Cupissa saatiin alkulohkovaiheet päätökseen ja suomalaispelaajista Shawn Hopkinsin, Topias Palmin ja Edon Maxhunin kamppailut jatkuvat jatkopeleissä. Mestarien liigassa Sasu Salinin Teneriffa on lähellä lohkovoittoa.

24.11.2022 07:37 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni juhli FIBA Europe Cupin suomalaiskohtaamisessa – ”Iso voitto meille”

Edon Maxhuni pääsi makselemaan Topias Palmille ja Shawn Hopkinsille kalavelkoja, kun Merlins Crailsheim haki tärkeän voiton Craiovasta FIBA Europe Cupissa. Myös Mestarien liigassa nähtiin suomalaisten kohtaaminen.

3.11.2022 09:03 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin loisti taas Mestarien liigassa - Hopkinsin ja Palmin Craiova varmisti jatkopaikan

Suomalaispelaajat ja valmentajat pääsivät juhlimaan voittoja eurokentillä. Susijengin tuore kapteeni Sasu Salin jatkoi kuumaa virettään Mestarien liigassa, Shawn Hopkinsin sekä Topias Palmin Craiova jatkaa puhtaalla pelillä ja Edon Maxhunin Merlins Crailsheim otti tärkeän voiton FIBA Europe Cupissa.

29.10.2022 15:01 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsenilla värikäs alku Kreikassa – ”Se oli uudenlainen kokemus”

Alexander Madsen siirtyi kesällä Kreikan huippuseuroihin lukeutuvan AEK Ateenan joukkueeseen. Madsenin alkukauteen on mahtunut paljon.

27.10.2022 09:41 Suomalaiset ulkomailla

Susijengiläiset voittoisia FIBA Europe Cupissa

Viikolla pelattiin taas europelejä ja Elias Valtosen Manresa jatkaa puhtaalla pelillä Mestarien liigassa. Shawn Hopkinsin ja Topias Palmin Craiovan tappiotili on koskematon FIBA Europe Cupissa ja Edon Maxhunin Merlins otti tärkeän avausvoiton.

20.10.2022 10:05 Suomalaiset ulkomailla

Palmi ja Hopkins juhlivat FIBA Europe Cupissa suomalaiskohtaamisen voittoa

FIBA Europe Cupissa nähtiin keskiviikkona susijengiläisten kohtaaminen, kun Edon Maxhunin Merlins Crailsheim isännöi Topias Palmin ja Shawn Hopkinsin Craiovaa. Palmi ja Hopkins pääsivät kotimatkalla makean voiton kera.

13.10.2022 07:32 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen ja Elias Valtonen loistivat Mestarien liigassa

Mestarien liiga tarjosi voittoja niin suomalaispelaajille kuin valmentajille, kun Alexander Madsen ja Elias Valtonen pistivät parastaan. Myös FIBA Europe Cupin lohkovaihe saatiin vauhtiin.

4.10.2022 10:48 Suomalaiset ulkomailla

Mestarien liigan lohkovaiheessa vahva suomalaisedustus

Mestarien liigan lohkovaiheen ottelut käynnistyivät maanantaina ja suomalaisten osalta pelit starttaavat tiistaina. Tänä vuonna Mestarien liigassa nähdään yhteensä kolme suomalaispelaajaa ja kaksi päävalmentajaa.

1.10.2022 10:19 Suomalaiset ulkomailla

Palmin ja Hopkinsin Craiova FIBA Europe Cupiin – Mirolybovin Swans Supercupin voittoon

Topias Palmin ja Shawn Hopkinsin Craiova eteni FIBA Europe Cupin lohkovaiheeseen. Espanjan liigassa nähtiin avauskierroksella Sasu Salinin ja Elias Valtosen kohtaaminen ja Anton Mirolybov johdatti Swans Gmundenin Itävallan Supercupin voittoon.

28.9.2022 22:21 Suomalaiset ulkomailla

Katajan taival FIBA Europe Cupissa katkesi - Hopkinsin ja Palmin Craiova finaaliin

FIBA Europe Cupin karsintaturnaukset pelataan viikolla ja suomalaisedustusta on Joensuun Kataja Basketin sekä Shawn Hopkinsin ja Topias Palmin muodossa. Katajan urakka päättyi, mutta Susijengi-kaksikon jatkuu.

23.6.2022 18:38 Suomalaiset ulkomailla

Topias Palmilla hankala kausi Belgiassa – ”En ole ihan sataprosenttisen tyytyväinen”

Topias Palmi siirtyi kesken kauden belgialaisseura Limburg Unitediin. Palmi väläytteli kauden aikana ja pääsi juhlimaan Belgian cupin voittoa, mutta kokonaisuudessaan kausi Belgiassa oli Palmille hankala.

22.6.2022 14:54 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtonen yllätti jopa itsensä kauden aikana – ”En lähtenyt mahdottoman isoilla odotuksilla”

Elias Valtonen osoitti, ettei hyppäys Saksan kakkostasolta Euroopan kovimpaan kansalliseen liigaan ole euralaislähtöiselle nuorukaiselle ponnistus eikä mikään. Sekä Valtonen että hänen seurajoukkueensa Manresa pelasivat erinomaisen kauden.

21.6.2022 20:54 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen odottaa hienoa Susijengi-kesää – ”Toivottavasti jengi löytää paikalle peleihin”

Alexander Madsen vietti menestyksekkäät, mutta vaiherikkaat kolme kautta latvialaisen VEF Riian riveissä. Seuraavaksi edessä siintää kiireinen kesä Susijengin kanssa.

20.6.2022 18:01 Suomalaiset ulkomailla

Ilari Seppälällä positiivinen kausi Romaniassa – ”Ei ole mitään valittamista”

Ilari Seppälä pelasi menneen kauden Romanian liigassa Pitestin joukkueessa. Seppälä nautti suurta vastuuta joukkueessa ja pelasi jälleen vahvan kauden.

19.6.2022 21:59 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinilla ennätyksellinen kausi – ”Ihan hyvin meni”

Sasu Salinista tuli tällä kaudella Mestarien liigan kaksinkertainen ennätysmies, kun hän teki kaikkien aikojen ennätyksen onnistuneissa kolmen pisteen heitoissa sekä yhden kauden onnistumisissa. Salin pisteli myös henkilökohtaisia ennätyksiään uusiksi kauden aikana.

18.6.2022 12:33 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni loistava kausi alla Susijengin kesään – ”Tästä tulee meille iso kesä”

Edon Maxhuni pelasi vahvan kauden hollantilaisen Heroes Den Boschin riveissä. Maxhunin onnistuneen kauden kruununa oli Hollannin mestaruuden voittaminen.

10.6.2022 15:24 Suomalaiset ulkomailla

Daniel Dolencilla vaihteleva vuosi Ranskassa – ”Kauden teemaksi voisi sanoa taistelu”

Daniel Dolenc pelasi viime kauden Ranskan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla Nationale Masculine 1:ssä. Ensi kaudeksi Karhubasketiin siirtyvä Dolenc piti Ranskassa vietettyä kautta kokemuksellisesti rikkaana, mutta pelillisesti vaikeana.

25.5.2022 09:32 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtonen ja Sasu Salin aloittavat taistelun Espanjan pudotuspeleissä

Espanjan liigassa pudotuspelit käynnistyivät tiistaina ja suomalaisista ensimmäisenä uunista ulos pääsee keskiviikkona Elias Valtonen. Sasu Salin odottaa vuoroaan torstaina.

Näytä lisää vastaavia