Salin, Tuovi ja Madsen aloittavat Mestarien liigan lohkovaiheen tiistaina

15.10.2019 07:58 Vaikka hallitsevan Korisliigan mestari Karhu Basketin haaveet Mestarien liigan lohkovaiheesta kariutuivat dramaattisesti viimeisellä sekunnilla, niin Mestarien liigassa nähdään tällä kaudella suomalaisväriä. Sasu Salin on Teneriffan kanssa samassa lohkossa Alexander Madsenin VEF Riian kanssa ja Lassi Tuovin valmentama SIG Strasbourg on niin ikään mukana.

Sasu Salin pelaa ensimmäistä kertaa Mestarien liigassa. (Kuva: Ville Vuorinen)

Salin ja Madsen pääsevät mittaamaan toisensa Mestarien liigan C-lohkossa. Joukkueet kohtaavat ensimmäisen kerran 19.11. Riiassa ja toinen peli on edessä 28.1. Teneriffalla.

Molemmat pelaajat ovat innoissaan tulevista kohtaamisista.

- Hauska päästä pelaamaan taas kaveria vastaan. Viime vuonna "Mädi" pelasi Gran Canariassa ja nyt pääsen näyttämään hänelle toista saarta. Suomalaiskohtaamiset ovat aina siistejä, Salin heittää.

- Minulle olisi ensimmäistä kerta ammattilaisuralla, kun pelaisin toista suomalaista vastaan. Ja onhan se ihan jees päästä tammikuun puolella käymään Teneriffalla, Madsen naureskelee.

Teneriffan ja Riian lisäksi lohkossa pelaavat saksalainen Brose Bamberg, kreikkalainen Peristeri, montenegrolainen Mornar Bar, turkkilainen Gaziantap, venäläinen Nizhni Novgorod sekä tshekkiläinen Nymburk.

Salin on jo eurokenttien konkari, sillä hän on urallaan pelannut Euroliigaa ja EuroCupia. Nyt hän pääsee ensimmäistä kertaa kokemaan Mestarien liigan tunnelman.

- Jännä lähteä pelaamaan Mestarien liigaa. Aiemmin olen vain seurannut sitä. Siellä on hyviä jengejä ja taso on hyvä, Salin kertoo ennakkotunnelmistaan.

Salin uskoo Teneriffan menestysmahdollisuuksiin. (Kuva: Ville Vuorinen)

Viime kaudella Teneriffa eteni Mestarien liigassa aina finaaliin saakka, mutta hävisi Virtus Bolognalle 61-73. Salin uskoo joukkueen menestysmahdollisuuksiin myös tänä vuonna.

- Lohkossa on kovia jengejä, mutta kyllä meidän pitäisi olla siellä kärkikahinoissa mukana. Aika vaikea vielä analysoida sen tarkemmin mahdollisuuksiamme, mutta meillä on hyvät mahdollisuudet pärjätä.

Teneriffa on aloittanut kautensa Espanjan liigassa kahdella voitolla ja kahdella tappiolla. Salin on suhteellisen tyytyväinen joukkueen alkukauteen.

- Ainoa mikä kismittää, on avausottelun tappio Bilbaolle. Kaksi voittoa ja kaksi tappiota on ihan ok, mutta se voisi olla parempikin.

Oman kautensa alkuun Salin on ollut suhteellisen tyytyväinen.

- Henkilökohtaisesti on mennyt ihan hyvin, vaikka muutama kolmonen olisikin voinut upota enemmän. Olen päässyt joukkueeseen hyvin sisään ja vastuuta on tullut oikeastaan enemmän kuin koskaan ammattilaisurallani. Saan nyt oikeasti pelata pallon kanssa. On ollut tosi hauskaa ja olen nauttinut koriksesta, Espanjan liigassa tällä kaudella keskimäärin 12 pistettä ottelua kohden tilastoinut Salin iloitsee.

Teneriffa kohtaa ensimmäisessä pelissään Nizhni Novgorodin tiistaina kotikentällään.

Madsen innolla Mestarien liigan haasteeseen

VEF Riika pääsee lähtemään Mestarien liigaan hyvistä lähtökohdista, sillä joukkue on voittanut Viron ja Latvian yhteisliigassa kaikki neljä otteluaan. Madsen näkee kuitenkin vielä paljon parantamisen varaa.

- Ihan hyvin on lähtenyt liikkeelle, vaikka peli on hieman takkuillut. Siitä huolimatta on tullut pelkkiä voittoja. Peli on ollut vielä vähän hakemista, mutta kun joukkue hitsautuu yhteen, niin voimme saada aikaan kovaa tulosta, Madsen ennakoi.

Alexander Madsen havittelee jatkopaikkaa lohkovaiheesta. (Kuva: Ville Vuorinen)

Madsen siirtyi Riian riveihin juuri kauden alla Gran Canariasta. Madsenin viime kausi oli rikkonainen loukkaantumisten takia eikä hän ole vielä yltänyt parhaimpaansa.

- En ole vielä ihan täyttänyt omaa ruutuani. Minulla on vielä vähän tekemistä polven kanssa, mutta kausi on alkanut ihan ok. Parannettavaa kuitenkin on.

207-senttinen atleettinen Madsen on normaalisti nähty nelospaikalla, mutta tällä kaudella hän on ollut mukana myös senttereiden rotaatiossa.

- Tuntuu ihan hyvältä olla enemmän korin lähellä ja päästä mukaan pick and roll -tilanteisiin. Ne tuovat pelaamiseeni vähän uutta. Ja on aina kiva päästä painimaan isoja vastaan, Madsen miettii.

Mestarien liigan haastetta hän odottaa mielenkiinnolla.

- Innolla odotan millainen taso Mestarien liigassa on, ja miten joukkue sekä minä henkilökohtaisesti pystymme vastaamaan siihen haasteeseen. Meillä on kova lohko, mutta lähdemme siitä, että jatkoon mennään, Madsen naulaa.

VEF Riian Mestarien liigan urakka alkaa kotiottelulla Mornar Baria vastaan tiistaina.

Tuovin Strasbourg luottaa atleettisuuteen

Strasbourg saa omaan A-lohkoonsa espanjalaisen Manresan, italialaisen Dinamo Sassarin, belgialaisen Oostenden, israelilaisen Holonin, turkkilaisen Türk Telekomin, liettualaisen Lietkabelisin sekä puolalaisen Torunin. Tuovi pitää lohkoa hyvänä haasteena.

- Olemme joukkueena vielä oppimisvaiheessa ja lähdemme Mestarien liigaan nöyrästi. Mestarien liiga on nostanut tasoaan sekä profiiliaan viime vuosien aikana. Meillä on hyvätasoinen lohko ja mielenkiintoinen sarja tulossa, miettii Tuovi lohkoa.

Lassi Tuovin mukaan Mestarien liigan taso on noussut. (Kuva: Ville Vuorinen)

- Neljä joukkuetta menee jatkoon ja kannattaa voittaa ainakin kotipelit. Esimerkiksi Sardiniaan ja Ankaraan ei ole helppo lähteä pelaamaan. Kokonaisuudessaan meillä on motivoiva lohko, Tuovi jatkaa.

Strasbourg on kokenut Mestarien liigan joukkue, sillä se kilpailee nyt jo neljäntenä vuonna sarjassa. Parhaimpana saavutuksena on pääsy puolivälieriin kaudella 2017-18. Viime vuonna Strasbourg jäi lohkovaiheeseen.

- Vielä ensimmäisinä vuosina isot joukkueet menivät helpohkosti jatkoon lohkosta, mutta taso on sen kovempi, että pitää onnistua hyvin.

Strasbourgin kausi ei ole alkanut parhaalla mahdollisella tavalla, sillä se on voittanut Ranskan liigassa neljästä pelaamastaan ottelustaan vain yhden. Joukkue meni kesällä lähes kokonaan uusiksi ja palasten loksahtaminen kohdilleen on ottanut vielä aikana.

- Alkuohjelmamme on ollut kova ja meillä on nuori sekä uusi joukkue. Ranskan liiga, jos se ei ole ehkä taitavin, niin se on varmasti atleettisin sarja Euroopassa. Se on tullut joillekin meidän nuorille pelaajille pienenä shokkina miten tässä sarjassa pelataan. Mestarien liiga tuo vastaan nyt erilaisia tyylejä ja erilaisia joukkueita.

Tuovin mukaan Strasbourg ei aio lähteä muuttamaan tyyliään Mestarien liigaan, vaan hän uskoo oman tyylin tuovan menestystä.

- Tässä vaiheessa laskemme kaiken oman identiteettimme varaan. Eihän ranskalainen joukkue nyt lähde peruuttelemaan korille ja pelaamaan hidasta voimakoripalloa. Se millä me voimme shokeerata vastustajamme, on nimenomaan urheilullisuus, ja siihen meidän pitää nojata entistä enemmän.

Strasbourg saa avausottelussaan kotikentälleen Belgian mestari Oostenden.

- Hävisimme lauantaina kotonamme ja meillä on nyt tällä viikolla kasvojenpesun paikka.

Mestarien liiga pelataan neljässä kahdeksan joukkueen lohkossa, joista neljä parasta etenee pudotuspeleihin. Lohkovaihe alkaa tiistaina 15.10. ja päättyy 5.2.

 
20.11.2020 18:40 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin isolla itseluottamuksella EM-karsintakuplaan – ”Koko ajan olen parantanut”

Susijengin EM-karsinnat jatkuvat 28.11.-30.11. Espoossa pelattavassa EM-karsintakuplassa, jossa Suomi kohtaa Georgian ja Serbian. Sasu Salin saapuu Suomeen täynnä intoa ja itseluottamusta.

20.10.2020 10:17 Suomalaiset ulkomailla

Mestarien liigan lohkovaihe käynnistyy tiistaina – suomalaiset kovin tavoittein mukana

Mestarien liigassa lohkovaihe saadaan käyntiin tiistaina ja kolmessa joukkueessa nähdään suomalaisedustusta.

6.2.2020 14:31 Suomalaiset ulkomailla

Salin uskoo voittomahdollisuuksiin Mestarien liigassa – Madsen ja Tuovi pettyivät

Mestarien liigan lohkovaihe saatiin päätökseen keskiviikkona. Sasu Salinin Teneriffa eteni lohkostaan jatkoon ja jatkaa taistelua kilpailun voitosta. Alexander Madsenin VEF Riian ja Lassi Tuovin SIG Strasbourgin urakka päättyi sen sijaan lohkovaiheeseen.

26.11.2019 15:24 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen selättänyt loukkaantumiset ja jahtaa nyt tuplamestaruutta

Alexander Madsen, 24, siirtyi täksi kaudeksi latvialaisen VEF Riian riveihin vaikean Gran Canariassa vietetyn vuoden jälkeen. Viime kaudella vaivanneet loukkaantumiset ovat jääneet nyt taakse ja monipuolinen Madsen on taas pääsemässä huippukuntoon.

21.9.2018 14:15 Susijengi

Lassi Tuovin ja Jamar Wilsonin kaudet käynnistyvät viikonloppuna

Ranskassa ja Liettuassa pyörähtävät kaudet käyntiin viikonlopun aikana ja samalla Lassi Tuovin sekä Jamar Wilsonin joukkueet pääsevät tositoimiin. Tuovi palasi kesällä tuttuun osoitteeseen tehtyään valmentajasopimuksen SIG Strasbourgin kanssa ja Wilsonia odottavat uudet haasteet Liettuassa Lietkabelisin riveissä.

21.11.2020 21:35 Suomalaiset ulkomailla

Salin ja Murphyt koville pisteille – Madsenille tupla-tupla

Susijengin pelaajat olivat loistovireessä, kun Sasu Salin sekä Alex ja Erik Murphy heittivät kaikki yli 20 pistettä. Alexander Madsen murjoi sitä vastoin tupla-tuplan.

13.11.2020 10:12 Suomalaiset ulkomailla

Susijengin pelaajille voittoja Euroopan korisparketeilla

Alexander Madsenin VEF Riika nappasi ensimmäisen voittonsa Mestarien liigassa. Suomalaispelaajista myös Sasu Salin, Edon Maxhuni ja Daniel Dolenc pääsivät alkuviikon peleissä voiton makuun.

9.11.2020 09:19 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni ilmiliekeissä Virossa – Carl Lindbom debytoi voittoisasti

Edon Maxhuni väläytteli Viron ja Latvian yhteisliigassa iskemällä tauluun kovia lukemia. Carl Lindbom aloitti pelinsä Puolassa Stal Ostrow Wielkopolskin joukkueessa ja Erik Murphyn vahvat otteet Japanissa saivat jatkoa.

2.11.2020 10:12 Suomalaiset ulkomailla

Alex Murphy, Daniel Dolenc ja Topias Palmi tarkkakätisinä

Italiassa Topias Palmin hyvä pelivire ei riittänyt Cremonalle ja sama kohtalo oli Alex Murphyllä Espanjassa. Itävallassa Daniel Dolencin sekä Swans Gmundenin vahva alkukausi sai jatkoa ja Elias Valtonen pääsi aloittamaan ammattilaisuransa hienolla voitolla Saksassa.

1.11.2020 11:30 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtonen aloittaa ammattilaisuransa Daniel Janssonin alaisuudessa

Daniel Jansson nimettiin talvella Saksan ProA:ssa pelaavan Tübingen Tigersin päävalmentajaksi ja hän hankki riveihinsä muun muassa USA:n yliopistosta Eurooppaan palanneen Elias Valtosen sekä apuvalmentajakseen Hussain Dassoukin. Nyt kolmikko pääsee vihdoin tositoimiin, kun Tigersin kausi käynnistyy sunnuntaina.

23.10.2020 09:33 Suomalaiset ulkomailla

Henri Kantosen ja Ilari Seppälän kausi vihdoin käyntiin Ranskassa

Henri Kantonen ja Ilari Seppälä pääsevät vihdoin tositoimiin Ranskan ProB:ssä, kun kahden siirretyn ottelun jälkeen Aix-Mauriennen kausi starttaa perjantaina. Kantosella on edessään ensimmäinen kausi ulkomailla ja Seppälä sen sijaan aloittaa toisen kautensa Aix-Mauriennessa.

21.10.2020 07:40 Suomalaiset ulkomailla

Erik Murphy loisti Japanissa - Teneriffa aloitti Mestarien liigan voitolla

Erik Murphyn vahva alkukausi Japanissa sai jatkoa kahdella voitolla. Mestarien liigassa saatiin tiistaina lohkovaihe käyntiin.

3.10.2020 17:07 Suomalaiset ulkomailla

Daniel Dolenc ei pelkää isoa vastuuta – ”Se oli sellainen asia mitä kaipasin”

Itävallassa sarjakausi alkaa viikonloppuna ja suomalaisittain mielenkiintoisin joukkue on ehdottomasti Swans Gmunden. Anton Mirolybov aloittaa toisen kautensa joukkueen päävalmentajana apunaan Aleksi Koskinen. Lisää suomalaisväriä joukkue sai tällä kaudella, kun Daniel Dolenc kirjoittaa uuden luvun omalla urallaan pelatessaan ensimmäistä kauttaan ulkomailla.

2.10.2020 11:35 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen toivoo ehjää kautta – ”Se on ykkösprioriteetti”

Alexander Madsen aloittaa toisensa kautensa hallitsevan Latvian mestari VEF Riian joukkueessa. Madsen on parin edelliskauden ajan tuskaillut loukkaantumisten kanssa, mutta niiden suhteen on vihdoin valoa tunnelin päässä.

30.9.2020 15:03 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin tavoittelee Mestarien liigan voittoa Final Eight –lopputurnauksessa

Kauden 2019-20 Mestarien liiga huipentuu loppuviikolla Ateenassa pelattavaan Final Eight –lopputurnaukseen. Mukana voittotaistelussa on myös Sasu Salin ja Teneriffa.

17.9.2020 09:06 Suomalaiset ulkomailla

Salin siivitti Teneriffan Mestarien liigan Final Eight –lopputurnaukseen

Keväältä kesken jääneet Mestarien liigan neljännesvälierät saatiin päätökseen keskiviikkona ja Sasu Salinin Teneriffa eteni hienosti kauden huipentavaan Final Eight –lopputurnaukseen voittamalla belgialaisen Oostenden.

16.9.2020 16:15 Suomalaiset ulkomailla

Topias Palmilla vaiherikas kesä – ”En tiedä kuinka monta U-käännöstä siinä kesän aikana tuli”

Italialaisessa Vanoli Cremonassa pelaavan Topias Palmin kesä oli varsin vuoristoratamainen. Ensin seurasta ilmoitettiin, ettei se pysty pelaamaan Serie A:ssa tulevaa kautta, mutta kurssi saatiin kääntymään ja seura pysyi pystyssä. Palmi on aloittanut vahvasti uudistuneessa joukkueessa ja lähtee toiveikkaana tulevaan kauteen.

11.9.2020 13:45 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinilla heti isoja pelejä kauden alkajaisiksi – ”Vähän hassu syksy tulossa”

Espanjan kilpailukausi käynnistyy viikonloppuna, kun edessä on kauden perinteisesti starttaava Supercup. Sasu Salinin Teneriffalla on kova lähtö kauteen, sillä Supercupin lisäksi edessä on tärkeä Mestarien liigan neljännesvälieräottelu seuraavalla viikolla, jonka jälkeen alkaa Espanjan liigan sarjakausi.

22.7.2020 11:29 Susijengi

Edon Maxhuni: Itseluottamusta, säpinää ja korintekotaitoa

Edon Maxhunin juniorimaajoukkueura hakee vertaistaan. Pelaamassaan 125 nuorten ja haastajien maaotteluissa Hyvinkään Pontevan kasvatti on liekittänyt korisukkaa yhteensä 1809 pisteen edestä. Susijengi-debyyttinsä vuosi sitten tehnyt Maxhuni on nyt murtautumassa jengiin ennen kaikkea pohjattomalla itseluottamukselle varustettuna energiapelaajana.

4.7.2020 11:05 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinilla positiivinen kausi lopputurnauksen pettymyksestä huolimatta – ”Henkilökohtaisesti tämä oli varmaan paras kauteni”

Sasu Salinin Teneriffa lähti korkein odotuksin Espanjan liigan kauden päättäneeseen lopputurnaukseen, mutta joukkueen tie tyssäsi jo alkulohkoon. Se ei kuitenkaan himmentänyt joukkueen muuten vahvaa kautta.

Näytä lisää vastaavia