11.3.2025 09:19 Liput Jyväskylän uuteen suurtapahtumaan ovat myynnissä osoitteessa lippu.fi.
Kuva: Santeri Nikkinen
Jyväskylä saa uuden suurtapahtuman, kun Suomen eturivin koomikoihin lukeutuva Sami Hedberg saapuu maan areenoita täyttäneen stand up -shownsa kanssa Hippoksen pesäpallostadionille perjantaina 13.6.2025. Illan isäntänä esiintyy jyväskyläläinen stand up -tähti Mikko Vaismaa.
– Keikka osuu hyvään kohtaan, sillä olen juuri aloittamassa vuoden loppuun kestävää 20-vuotisjuhlakiertuettani. Pyrin tuomaan esityksiin mukaan paikkakuntaan liittyviä asioita Jyväskylästä, Hedberg paljastaa.
Tapahtuma on uusi aluevaltaus Stadion Stand Upia järjestävälle Jyväskylän koripalloylpeys Jyväskylä Basketball Academylle. JBA järjestää kaupungin edustuskoripallon lisäksi muun muassa Lauri Markkasen nimeä kantavaa suurturnausta sekä maksutonta koripallokoulua lapsille.
– Tavoitteemme on, että stand up-keikoista tulisi meille jatkossa yksi kivijalka lisää niin täysin maksuttoman Lauri Markkasen Koriskoulun järjestämiseen kuin myös muun seuratyön mahdollistamiseen, JBA:n puheenjohtaja Jaakko Kemilä kommentoi.
Tapahtuman liput ovat myynnissä osoitteessa lippu.fi. Hippoksen uutuuttaan kiiltävän pesäpallostadionin katettuun katsomoon on alkuvaiheessa myynnissä 1500 lippua. Tapahtuman ikäraja on K-18.
Jaakko Kemilä
+358414566717
info@jba.fi
Stadion Stand Up – Sami Hedberg
Hippoksen pesäpallostadion, Kuntoportti 2, 40700 Jyväskylä
Perjantaina 13.6.2025 klo 18:00
Lisätiedot, VIP-paketit ja ryhmäliput: www.stadionstandup.fi
Liput myynnissä osoitteessa: https://www.lippu.fi/event/stadion-stand-up-sami-hedberg-jyvaeskylaen-pesaepallostadion-19897128/
Instagram/Facebook: @stadionstandup
YMCA Tampere koripallo hakee päätoimista työntekijää määräaikaiseen työsuhteeseen. Tarjoamme monipuolisen työn, jossa on mahdollisuus kehittyä ja kasvaa.
Korihait järjestää tänäkin vuonna suositun katukoristurnauksen Uudenkaupungin Merefesteillä lauantaina 7. kesäkuuta! Tapahtuma pidetään Sorvakon katukoriskentällä osoitteessa Kullervontie 5, 23500 Uusikaupunki, klo 10:stä alkaen.
Perinteinen Jokelan katukoristurnaus on järjestetty jo vuodesta 1999.
Lahti Basketball Junioreiden naisten valtakunnallisen I divisioonan joukkueen päävalmentajaksi on kiinnitetty pelikaudelle 2025–2026 kokenut orimattilalaislähtöinen Jarkko Sallinen.
KaU Karkkila järjestää tuttuun tapaan kesän kuumimman ja rennoimman koristurnauksen Karkkilassa. Tapahtuma järjestetään Tekopan parkkipaikalla Ala-Emalin upeassa ruukkimiljöössä lauantaina 19.7. Sarjat miehille, naisille ja yli 45-vuotiaille miehille.
Lauttasaarelainen koripalloseura ToPoLa hakee vastuuvalmentajaa 2019-syntyneiden joukkueisiin sekä kerho-ohjaajia 2022-2020 -syntyneiden kerhoihin. Sinulla on nyt ainutlaatuinen tilaisuus päästä tekemään tärkeää työtä lasten ja nuorten kanssa seurassa, jossa tähdätään laadukkaaseen, turvalliseen ja kaikille avoimen toimintaan.
Miro Littlen korisleiri järjestetään Varalan Urheiluopistolla 15.-19.6.2025. Leiri on suunnattu 2010–2015 syntyneille tytöille ja pojille.
Koripalloliitto on tarjonnut Raidersille miesten I divisioona A -paikkaa täydennysmenettelyn kautta, minkä Raiders ottaa innolla vastaan ja täyttää sarjapaikkahakemuksen I divisioonaan A:han.
Miesten I divisioona B:ssä pelaava Bc Nokia 2 hakee päävalmentajaa.
Ura Basket järjestää kesäkuussa kaksi koripalloleiriä Kaarinassa yhteistyössä espanjalaisen huippuseura Joventut Badalonan kanssa.