Samuel Haanpää Nenosen jalanjäljissä Argentiinaan

1.9.2016 19:35 Argentiinan liigassa nähdään ensi kaudella Juho Nenosen lisäksi toinenkin suomalaispelaaja. Keväällä 2013 Korisliigan arvokkaimpana pelaajana palkittu Samuel Haanpää, 29, on allekirjoittanut yksivuotisen sopimuksen Buenos Airesista kotoisin olevan Obras Basketin kanssa.

Viime kaudella KTP-Basketissa pussittanut Samuel Haanpää siirtyy Juho Nenosen jalanjäljissä Argentiinaan.

Keravalaislähtöisen Haanpään uusi työnantaja on Obras Basket.

Haanpää kuului Susijengin vahvuuteen vuoden 2013 EM-kisoissa. Kuvat: Kai Kilappa, Ville Vuorinen & Tuomas Venhola.

Viime kevätkauden loppusuoralla Regas Corrientesiin sopimuksen tehnyt Juho Nenonen avasi suomalaispelaajien markkinat Argentiinan suuntaan. Kaudella 2015/16 kotkalaista KTP-Basketia edustanut Haanpää sai myös vetoapua Nenoselta.

- Juhon (Nenonen) viime kauden valmentaja siirtyi alkavaksi kaudeksi Obras Basketiin. Juho teki tienraivaajatyön, jonka jälkeen aloimme puhua seuran kanssa. Valmentaja ilmoitti heti haluavansa minut joukkueeseen ja tässä ollaan, Haanpää hymyilee.

Syyskuun lopussa 30 vuotta täyttävä Haanpää kuvailee Obras Basketia kookkaaksi ja heittovoimaiseksi joukkueeksi, johon kookas ja heittovoimainen Haanpää uskoo sopeutuvansa erinomaisesti. Maltillisin tavoittein joukkuettaan rakentaneesta Obrasista on tullut viime viikkoina yksi liigan potentiaalisista yllättäjistä.

- Argentiinan maajoukkuepaidassa vuoden 2004 olympiakultaa juhlinut Walter Herrmann teki juuri sopimuksen joukkueeseen ja tällä viikolla seura on julkaissut sekä minun että yhden uuden amerikkalaispelaajan sopimukset. Seuran julki lausumat tavoitteet ovat kasvaneet samassa tahdissa kuin uusia vahvistuksia on kiinnitetty, kertoo Haanpää.

Haanpäällä on tiedossa sopeutumisvaihe täysin uuteen ympäristöön. Argentiinan liigan runkosarjassa pelataan yli 60 ottelua ja maan pelitapa poikkeaa eurooppalaisesta huippukoripallosta, mutta keravalaislähtöinen heittokone suhtautuu haasteisiin optimistisesti.

- Ihan mieletön juttuhan tämä on. Argentiinan liiga on miesten EM-kisat pois lukien kovin ympäristö, missä olen koskaan päässyt pelaamaan. Kuulemani perusteella uskon sopeutuvani uuteen ympäristööni oikein hyvin ja on mielenkiintoista päästä aloittamaan täysin uudenlainen vaihe uralla, Haanpää hehkuttaa.

Yliopiston kolmosennätyksen haltija, Korisliigan MVP

Keravan Kori-80:n juniorimyllyn kasvatteihin lukeutuva Haanpää viimeisteli kaudella 2004/05 miesten divarin Rekolan Urheilijoissa 20,6 pistettä ottelua kohden ja siirtyi seuraavaksi syksyksi Yhdysvaltoihin pelaamaan high school -koripalloa.


Yhden high school -vuoden jälkeen Haanpää siirtyi Susijengin Shawn Huffin vierelle USA:n yliopistoliiga NCAA:n Valparaiso Crusadersiin. Haanpää ehti kahden kauden aikana mm. rikkoa koulunsa kaikkien aikojen yhden ottelun onnistuneiden kolmen pisteen heittojen ennätyksen, jota aiemmin hallitsi NBA:ssakin pelannut Bryce Drew.

Kahden yliopistovuoden jälkeen Italian Serie A:n Capo D’Orlando tarjosi Haanpäälle kolmivuotista sopimusta. Joukkue kuitenkin suljettiin Serie A:sta talousvaikeuksien vuoksi. Uutta seuraa etsinyt Haanpää päätyi Ranskan kolmanneksi korkeimmalle sarjatasolle, NM1-liigaan, ja edusti Fos Ouest Provencea 9,1 pisteen keskiarvolla.

Kaudella 2009/10 Haanpää debytoi Korisliigaa ja edusti ToPoa 30 ottelun verran 15,0 pisteen keskiarvolla. Loppukaudeksi Haanpää siirtyi Espanjan kakkosliigan (LEB Gold) Palenciaan, missä hän pelasi puolitoista kautta 7,2 pisteen keskiarvolla.

Espanjasta Haanpään tie vei Kyprokselle ja Keravnos Nikosiaa. Pohjevaivat kiusasivat Haanpäätä kauden avauspuoliskolla, jonka jälkeen hän pelasi loppukauden Korisliigaa Joensuun Katajassa. Haanpää pussitti SM-hopeakaudella Katajalle 9,7 pistettä per peli.

Kausi 2012/13 oli Haanpään paras Korisliiga-tasolla. Lapuan Korikobria edustanut Haanpää kääri 19,4 pistettä ja 8,1 levypalloa ottelua kohden, ja kauden päätteeksi Korisliigan kapteenit ja päävalmentajat äänestivät hänet liigan arvokkaimmaksi pelaajaksi (MVP).

Seurajoukkuekaudella 2013/14 Haanpää edusti Espanjan kakkosliigan Coruñaa 6,4 pisteen keskiarvolla ja kaudella 2014/15 Haanpää auttoi Borås Basketin Ruotsin Basketliganin välieriin 13,9 pisteen keskiarvollaan. Viime kaudella Haanpää edusti KTP-Basketia Korisliigassa ja pussitti 11,2 pistettä ottelussa.

Haanpää on pelannut urallaan 46 nuorten ja 45 aikuisten maaottelua. Haanpää kuului Susijengin EM-kisajoukkueeseen kesällä 2013, jolloin joukkue sijoittui yhdeksänneksi.

Lisätietoja: Samuel Haanpää
 
14.11.2023 13:51 Pääjuttu

Jussi Laakso Saksan Bundesliigan Crailsheimin päävalmentajaksi

Korisliigan hallitseva vuoden valmentaja, viime keväänä Helsinki Seagullsin Suomen mestariksi valmentanut riihimäkeläislähtöinen Jussi Laakso, 47, on allekirjoittanut loppukauden kestävän päävalmentajasopimuksen Saksan Bundesliigaa pelaavan Crailsheim Merlinsin kanssa. Sopimus on Laakson ensimmäinen valmentajapesti Suomen ulkopuolella.

23.9.2023 09:52 Susijengi

Henri Kantonen Liettuaan Daniel Dolencin joukkuetoveriksi

Heti MM-kisojen jälkeen sopimuksen Karhu Basketin kanssa solminut Henri Kantonen, 26, käyttää sopimuksessaan olleen ulkomaanpykälän. 198-senttinen ToPo Junioreiden kasvatti ja Susijengin kaksinkertainen arvokisakävijä liittyy yksivuotisella sopimuksella Liettuan liiganousija M Basket Mazeikiaihin Daniel Dolencin joukkuetoveriksi.

20.7.2023 19:35 Susijengi

Korisliigan MVP Severi Kaukiainen Slovakian mestarin puikkoihin

Karhu Basketissa erinomaista jälkeä niin Korisliigassa kuin FIBA Europe Cupissakin tehnyt Susijengi-takamies ja Peli-Karhujen kasvatti Severi Kaukiainen, 25, käyttää ulkomaanoptionsa ja siirtyy ensi kaudeksi Slovakian mestarin Patrioti Levicen takalinjoille.

17.7.2023 13:06 Korisliiga

Ilmari Toikkanen siirtyy Tanskaan

Viime kaudella Kouvoja Korisliigassa edustanut Sykki-kasvatti Ilmari Toikkanen, 26, siirtyy Tanskaan. 207-senttisen ja kuusi kautta Korisliigaa tahkonneen Toikkasen uusi seura on Tanskan pääsarjassa pelaava Svendborg Rabbits.

4.6.2023 09:59 Korisliiga

Mikael Laihonen siirtyy Puolaan

Viime kaudella BC Nokiaa Korisliigassa edustanut Raision Palloseuran kasvatti Mikael Laihonen, 29, siirtyy Puolaan. 202-senttisen ja viisi kautta Korisliigaa pelanneen Laihosen uusi työnantaja on Puolan divarin välieriin keväällä yltänyt perinteikäs Rosa Radom.

28.9.2022 22:21 Suomalaiset ulkomailla

Katajan taival FIBA Europe Cupissa katkesi - Hopkinsin ja Palmin Craiova finaaliin

FIBA Europe Cupin karsintaturnaukset pelataan viikolla ja suomalaisedustusta on Joensuun Kataja Basketin sekä Shawn Hopkinsin ja Topias Palmin muodossa. Katajan urakka päättyi, mutta Susijengi-kaksikon jatkuu.

11.7.2022 20:26 Susijengi

Susijengin sähikäinen Jamar Wilson lyö pelitossut naulaan

Susijengin sähikäinen, kesästä 2015 asti Suomea maajoukkuetasolla edustanut Bronxin kasvatti Jamar ”Jammu” Wilson, 38, on ilmoittanut lyövänsä tossut naulaan. Wilson edusti Susijengiä viimeisen kerran helmikuun voitokkaassa MM-karsintaikkunassa ja pelasi seurajoukkuekaudella 2021-22 Kataja Basketin ja ranskalaisen Boulazacin paidassa.

31.5.2022 15:03 Susijengi

Max Besselink pitkällä sopimuksella Würzbürgiin

Viime kaudella BC Nokiaa Korisliigassa edustanut Helsingin NMKY:n kasvatti ja Suomi-koriksen suurlupaus Max Besselink, 202 cm ja 20 vuotta, siirtyy kolmivuotisella sopimuksella Saksan Bundesliigaa edustavan s.Oliver Würzbürgin riveihin.

10.12.2021 08:41 Korisliiga

Topias Palmi vahvistaa Limburgia

Belgian ja Alankomaiden yhteisliiga vahvistuu jo neljännellä suomalaispelaajallaan, kun Korisliigan syyskauden paras kotimainen pistemies ja Susijengin täsmätykki Topias Palmi, 195 cm ja 27 vuotta, siirtyy kasvattajaseuransa Tampereen Pyrinnön edustusjoukkueesta Limburgin riveihin.

18.7.2021 12:03 Susijengi

Shawn Hopkinsille sopimus Islannin liigaan

Viimeisen kahden kauden ajan Korisliigan ystäviä Tampereen Pyrinnössä ja BC Nokiassa ihastuttanut BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, 26, on allekirjoittanut ensimmäisen Suomen ulkopuolisen ammattilaissopimuksensa. Susijengin vahvuuteen kuuluva 195-senttinen Hopkins edustaa ensi kaudella KK Stjarnania Islannin liigassa.

Näytä lisää vastaavia