9.2.2017 Sasu Salin oli 19 pisteellään Gran Canarian paras pistemies, kun hän johdatti joukkueensa pakkovoittoon Fuenlabradasta Eurocupin lohkovaiheen päätösottelussa. Voitolla Gran Canaria raivasi tiensä kahdeksan parhaan joukkoon. Mestarien liigassa suomalaisten joukkueista SIG Strasbourg hävisi, mutta Fraport Skyliners voitti.
Sasu Salinin Gran Canaria eteni Eurocupissa kahdeksan parhaan joukkoon. (Kuva: Ville Vuorinen)
Shawn Huff ja Skyliners ottivat tärkeän voiton Mestarien liigassa. (Kuva: Ville Vuorinen)
Gran Canaria tarvitsi voiton Fuenlabradasta edetäkseen Eurocupissa jatkoon ja Salinin johdolla se kukisti vastustajansa 100-76 (47-47). Salin oli kuumana erityisesti avauspuoliskolla, kun hän heitti 14 pistettä. Toisen puoliajan alussa hän johdatti Gran Canarian irtiottoa heittämällä viisi peräkkäistä pistettä ja laspalmaslaisten johto kasvoi samalla kaksinumeroisiin. Se oli myös ottelun käännekohta, sillä Fuenlabrada ei siitä enää noussut voittotaisteluun. Salinin tilastoihin merkattiin lopulta 19 pistettä, kolme levypalloa ja yksi riisto.
- Hieno voitto meiltä! Ensimmäinen puolisko meni vähän kori korista ja hyökkäys sujui molemmilla, mutta toisella puoliskolla saimme tärkeitä stoppeja ja niillä voitimme pelin. Hallissa oli hieno tunnelma ja kiva, kun oma pelikin suju ihan mallikkaasti, Salin kertasi ottelua.
Gran Canaria eteni Eurocupissa kahdeksan parhaan joukkoon. Seuraavalla kierroksella se kohtaa israelilaisen Hapoel Jerusalemin. Välieriin selviytyy kahdella voitolla. Ensimmäinen ottelu on edessä 28.2. Jerusalemissa.
Mestarien liigassa Gordon Herbertin ja Shawn Huffin Skyliners petasi itselleen hyvät lähtökohdat toiseen osaotteluun voittamalla kotikentällään turkkilaisen Pinar Karsiyakan 90-80 (36-41). Huffin tilastoihin merkittiin vajaan 13 minuutin aikana neljä levypalloa. Frankfurtilaisten ykkösnimi oli Katajassakin muutama kausi sitten pelannut Mike Morrison, joka nosteli 35 pistettä. Joukkueiden toinen osaottelu pelataan 21.2.
Lassi Tuovin ja Erik Murphyn SIG Strasbourgille jäi toiseen osaotteluun kirittävää, kun se hävisi vieraskentällä kreikkalaiselle Aris Thessalonikille 52-71 (28-38). Murphy tilastoi 16,5 minuutissa kuusi pistettä ja kolme levypalloa. Toinen osaottelu pelataan 22.2.
Susijengin avainpelaajiin kuuluva Helsingin NMKY:n kasvatti Olivier Nkamhoua, 25, edustaa Portland Trailblazersia NBA:n vuotuisessa Las Vegasin kesäliigassa. Memphis Grizzliesin päävalmentaja Tuomas Iisalo puolestaan toimii joukkueensa päävalmentaja kesäliigassa.
Anniina Äijänen pääsi Trevison kanssa lähelle nousua Italian Serie A1:een, mutta jatkoaikatappio vesitti nousuhaaveet. Kokonaisuudessaan sekä Äijäsen että Trevison kausi oli vahvasti plusmerkkinen.
Viime vuosina Paris Basketballin niin Ranskan liigan, Ranskan cupin kuin Eurocupinkin mestaruuksiin johdattanut Susijengin kulmakivi Mikael Jantunen, 204 cm ja 25 vuotta, siirtyy kaksivuotisella sopimuksella hallitsevan Euroliigan mestarin ja Turkin mestarin, istanbulilaisen Fenerbahcen paitaan.
Euroopan ammattilaiskentillä päättyneellä kaudella debytoinut Susijengin ison pään luottomies ja Helsingin NMKY:n kasvatti Olivier Nkamhoua, 203 cm ja 25 vuotta, on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Italian pääsarjaa (Serie A) pelaavan Pallacanestro Varesen kanssa.
Viime vuosina Saksan maajoukkueen peräsimessä historiaa tehnyt Gordon Herbert, 66, jatkaa menestysputkeaan. Herbertin valmentama Bayern München huipensi kautensa mestaruuteen päihittämällä torstai-iltana Saksan Bundesliigan viidennessä finaaliottelussa Ulmin 81–77 (48–41). Joukkueen apuvalmentajana toimi Gordon Herbertin poika Daniel Herbert.
Alexander Madsen edusti viime kaudella katalonialaisseura Lleidaa, joka lähti ACB-liigaan sarjanousijana. Joukkue onnistui uusimaan paikkansa sarjassa, mutta Madsenin kauteen mahtui omat haasteensa.
Susijengin takamies Edon Maxhunilla oli tapahtumarikas kausi. Hän aloitti kauden Ranskassa, käväisi Italiassa ja päätti sen Turkissa.
Elias Valtonen pelasi hyvän kauden Espanjan ACB-liigan Granadassa, vaikka joukkueen kausi päättyi harmillisesti putoamiseen. Seuraavaksi Valtonen suuntaa katseensa kohti elokuun EM-kotikisoja.
Susijengin luottomiehiin lukeutuva Mikael Jantunen päätti seurajoukkuekauden 2024–25 satukirjalopetuksella, kun hänen edustamansa Paris Basketball kaatoi AS Monacon Ranskan finaalien viidennessä osaottelussa lukemin 99–93 (54–50). Jantunen sai kunnian viimeistellä pariisilaisjoukkueen historian ensimmäisen mestaruuden vapaaheittoviivalta loppusekunneilla.
Sara Bejedin ensimmäiseen ammattilaisvuoteen mahtui ylä- ja alamäkiä. Hän uskoo debyyttikauden oppien kantavan tulevaisuudessa.