Sasu Salin liekeissä Teneriffan voitossa

12.2.2021 08:00 Sasu Salin aloitti Espanjan Copa del Reyn tulikuumana upottaen 18 pistettä johdattaessaan Teneriffan välieriin. Petteri Koposen Reggianan tie sen sijaan nousi pystyyn Italian cupissa.

Sasu Salin johdatti Teneriffan välieriin. (Kuva: Ville Vuorinen)

Salin sai kätensä heti lämpimäksi, kun hän pussitti viisi kolmen pisteen heittoa sisään ensimmäisellä puoliajalla ja oli johdattamassa Teneriffaa karkuteille San Pablo Burgoksesta. Teneriffa eteni välieriin voittamalla 87-76 (51-42). Salin oli joukkueen paras pistemies 18 pinnan saldolla ja tilastoi myös kolme levypalloa ja kaksi syöttöä. Emir Sulejmanovic pelasi myös pirteästi 10 pisteen, kahdeksan levypallon ja yhden riiston tilastoilla. Teneriffa kohtaa lauantaina välierässä Real Madridin.

- Kova voitto ja on aina hienoa, kun Copassa pääsee välierään. Pelasimme hyvän ja kypsän pelin, vaikka Burgos sai muutamaan kertaan itsensä lähelle, niin saimme repäistyä johdon reiluun kymmeneen ja pidettyä siinä. Täytyy olla siihen tyytyväinen ja iloinen, että itsekin osuin ensimmäisellä puoliskolla. Olisi ollut kiva, että olisi saanut muutaman siinä toisellakin sisään, mutta onneksi tuli muita jätkiä. Tyytyväinen omaan peliin ja tyytyväinen joukkueen esitykseen. Sitten ajatukset vain kohti välieriä, Salin mietti ottelun jälkeen.
Ottelutilastot

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Italian cupissa Petteri Koposen Reggiana ei pystynyt haastamaan Milanoa. Loukkaantumisista kärsinyt Reggiana taipui numeroin 52-80 (22-41). Koponen oli joukkueensa toiseksi paras pistemies yhdeksällä pisteellä ja tilastoihin kertyi myös neljä levypalloa ja syöttö.
Ottelutilastot

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Saksan Bundesliigassa Tuomas ja Joonas Iisalon sekä Juho Kailion valmentama Merlins Crailsheim koki kauden kolmannen tappionsa hävitessään Euroliiga-joukkue ALBA Berliinille 77-101 (44-52). Tappiosta huolimatta Merlins on sarjassa jaetulla kolmannella sijalla.
Ottelutilastot

Saksan ProA:ssa Daniel Janssonin ja Hussain Dassoukin valmentama Tigers Tübingen hävisi Heidelbergille 100-115 (52-59). Elias Valtonen oli edelleen sivussa loukkaantumisen takia. Tigers on sarjassa sijalla 12.
Ottelutilastot

Itävallan liigassa Daniel Dolenc oli tehokkaana Swans Gmundenin voittaessa St. Pöltenin 82-72 (45-43). Dolenc merkkautti 13 pistettä, viisi levypalloa ja syötön. Anton Mirolybovin ja Aleksi Koskisen valmentama Swans jatkaa kärkipaikalla.
Ottelutilastot

Viron ja Latvian yhteisliigassa Alexander Madsenin VEF Riika otti selvän 84-64 (40-30)-voiton Latvijas Universitatesta. Madsen säkitti 10 pistettä, otti neljä levypalloa, antoi kolme syöttöä ja torjui kertaalleen. VEF Riika johtaa Latvian lohkoa.
Ottelutilastot

Viron lohkossa Pärnu hävisi Rakvere Tarvakselle selvästi 56-96 (41-49). Edon Maxhunin tilastoihin merkittiin viisi pistettä, levypallo, kaksi syöttöä ja kaksi riistoa. Pärnu on Viron lohkossa toisena.
Ottelutilastot

Espanjan LEB Platan Benicarlossa alkukauden pelannut Fiifi Aidoo on purkanut seuran kanssa sopimuksen. Aidoo pelasi Benicarlon riveissä 14 ottelua merkkauttaen keskiarvoikseen 5,4 pistettä, 1,9 levypalloa, 1,5 syöttöä ja 1,2 riistoa. Peliaikaa Aidoolle kertyi keskimäärin 18 minuuttia ottelua kohden.

 
10.7.2025 11:27 Susijengi

Mikko Larkas Trefl Sopotin päävalmentajaksi kaksivuotisella sopimuksella

Viimeisellä kahdella kaudella Ranskan liigassa SIG Strasbourgia ja Limogesia valmentanut ja pitkän päivätyön Susijengin ja nuorten maajoukkueiden valmentajana tehnyt Mikko Larkas, 44, on solminut kaksivuotisen päävalmentajasopimuksen Puolan hallitsevan pronssimitalistin Trefl Sopotin kanssa.

5.7.2025 16:29 Susijengi

Nkamhoua NBA:n kesäliigaan Portland Trailblazersissa - Iisalo johdattaa Memphis Grizzliesia

Susijengin avainpelaajiin kuuluva Helsingin NMKY:n kasvatti Olivier Nkamhoua, 25, edustaa Portland Trailblazersia NBA:n vuotuisessa Las Vegasin kesäliigassa. Memphis Grizzliesin päävalmentaja Tuomas Iisalo puolestaan toimii joukkueensa päävalmentaja kesäliigassa.

3.7.2025 11:42 Susijengi

Mikael Jantunen Euroliigan mestari Fenerbahcen riveihin

Viime vuosina Paris Basketballin niin Ranskan liigan, Ranskan cupin kuin Eurocupinkin mestaruuksiin johdattanut Susijengin kulmakivi Mikael Jantunen, 204 cm ja 25 vuotta, siirtyy kaksivuotisella sopimuksella hallitsevan Euroliigan mestarin ja Turkin mestarin, istanbulilaisen Fenerbahcen paitaan.

28.6.2025 15:51 Susijengi

Olivier Nkamhouan ura jatkuu Italian pääsarjassa

Euroopan ammattilaiskentillä päättyneellä kaudella debytoinut Susijengin ison pään luottomies ja Helsingin NMKY:n kasvatti Olivier Nkamhoua, 203 cm ja 25 vuotta, on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Italian pääsarjaa (Serie A) pelaavan Pallacanestro Varesen kanssa.

27.6.2025 10:01 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsenin kauteen mahtui haasteita – ”Oli kaikennäköistä”

Alexander Madsen edusti viime kaudella katalonialaisseura Lleidaa, joka lähti ACB-liigaan sarjanousijana. Joukkue onnistui uusimaan paikkansa sarjassa, mutta Madsenin kauteen mahtui omat haasteensa.

26.6.2025 17:15 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni näki kauden aikana kolme erilaista koripallomaata

Susijengin takamies Edon Maxhunilla oli tapahtumarikas kausi. Hän aloitti kauden Ranskassa, käväisi Italiassa ja päätti sen Turkissa.

25.6.2025 14:24 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtosella vahva kausi putoamisesta huolimatta – ”Pystyin pelaamaan hyvällä tasolla"

Elias Valtonen pelasi hyvän kauden Espanjan ACB-liigan Granadassa, vaikka joukkueen kausi päättyi harmillisesti putoamiseen. Seuraavaksi Valtonen suuntaa katseensa kohti elokuun EM-kotikisoja.

25.6.2025 09:54 Susijengi

Mikael Jantunen kruunasi kautensa Ranskan mestaruuteen

Susijengin luottomiehiin lukeutuva Mikael Jantunen päätti seurajoukkuekauden 2024–25 satukirjalopetuksella, kun hänen edustamansa Paris Basketball kaatoi AS Monacon Ranskan finaalien viidennessä osaottelussa lukemin 99–93 (54–50). Jantunen sai kunnian viimeistellä pariisilaisjoukkueen historian ensimmäisen mestaruuden vapaaheittoviivalta loppusekunneilla.

13.6.2025 22:48 Susijengi

Sasu Salin kruunasi kautensa Romanian mestaruuteen!

Susijengin kapteeni Sasu Salin päätti seurajoukkuekautensa riemukkaisiin tunnelmiin, kun hänen edustamansa Cluj-Napoca kukisti Romanian liigan perjantaisessa viidennessä finaaliottelussa Oradean vieraskentällä 67–68 (39–37). Kyseessä on Salinin ensimmäinen kansallisen liigan mestaruus sitten kevään 2008, jolloin hän juhli Espoon Hongan kanssa Suomen mestaruutta.

11.6.2025 08:55 Susijengi

Ilmiömäinen Salin pakotti Romanian finaalit viidenteen otteluun

Susijengin kapteeni Sasu Salin pelasi yhden kauden parhaista peleistään tärkeimmällä mahdollisella paikalla, kun hän upotti 21 pistettä ja kauhoi yhdeksän levypalloa Cluj-Napocan kaataessa Romanian liigan neljännessä finaaliottelussa Oradean pistein 92–83 (41–40). Romanian mestaruus ratkeaa viidennessä finaalissa perjantai-iltana.

Näytä lisää vastaavia