Scott säkitti Hongalle kultaa

27.4.2008 Espoon Honka on koripallon Suomen mestari vuosimallia 2008. Mestaruuttaan menestyksekkäästi puolustanut Honka pisti riehakkaat kultajuhlat pystyyn kotiyleisönsä edessä kukistamalla kouvolaisvieraansa Kouvot kori korista edenneessä trillerimäisessä neljännessä finaaliottelussa pistein 72-71 (35-35).

Hongan hohtava sankarin viitta kietaistiin ottelussa peräti 36 pistettä korkealla osumaprosentilla viimeistelleen Akeem Scottin harteille. Kevään löytö ja uransa ensimmäisiä playoff-otteluita pelannut Scott sai kunnian vastata kylmähermoisesti kultaniitistä, kun pelikellossa oli aikaa jäljellä enää 3,3 sekuntia.

- Sain tilaisuuden, käytin sen hyväkseni ja tein unelmastani totta. Tuntuu tosi hyvältä, hihkui harlemilaiselta voitontanssiltaan hetkeksi rauhoittanut ikiliikkuja.

Koponen kehui Scottia huikeista suorituksista

Scottille vihellettiin neljäs virhe, kun peliä oli jäljellä reilut kahdeksan minuuttia. Hongan päävalmentaja Mihailo Pavicevic teki kovan liikkeen ja lähetti Petteri Koposen (1/3) parketille Suomen kenties kuuluisin oikean käden peukalo edelleen vahvassa paketissa.

-  Koutsi kysyi minulta haluanko kentälle. Eihän meikäläisen jalat liikkuneet oikeastaan mihinkään, mutta onneksi tuo meidän pikkuväkkärä veti huikean pelin. Ihan uskomaton esitys jälleen kerran kaverilta, virnisti Koponen yleisöä vain entisestään villinneen Scottin suuntaan.

Heinäkuussa jälleen NBA:n kesäliigaa Portlandin paidassa Las Vegasissa pelaavan Koposen omat suunnitelmat ovat kirkkaana mielessä toisen peräkkäisen mestaruuden jälkeen.

- Nyt pistetään peukalo kuntoon ja lähdetään kohti uusi haasteita. Niin, ja kyllä tämä toinenkin mestaruus maistuu aivan yhtä hyvältä kuin se ensimmäinenkin, huikkasi Koponen.

Pavicevic: "Pelaajat ovat tehneet minusta voittajan"

Mestaruus on Espoon Hongan seurahistorian seitsemäs ja samalla jo viides tällä vuosikymmenellä.

Näiden viiden viimeisimmän mestaruuden takaa löytyy sama, särmikäskin arkkitehti, jokaisen finaalisarjansa Hongassa edukseen kuitannut päävalmentaja Mihailo Pavicevic, joka puolestaan ottaa seuraavaksi suunnan kohti Kuubaa lomamatkan merkeissä.

- Fifth, fifth, karjui Pavicevicickin samalla, kun Hongassa puolestaan neljättä kultaansa juhlinut kapteeni Jukka Matinen (9/2) kannatteli kokeneesti mestaruutta symboloivaa Pantteri-veistosta jykevillä käsillään kohti Tapiolan Urheiluhallin kattoa.

Myöhemmin Pavicevickin malttoi tarttua lähemmin viimeisimmän mestaruuden taustoihin.

- Kun otetaan huomioon kaikki ongelmamme tällä kaudella, niin tämä mestaruus on kerta kaikkiaan fantastinen suoritus meiltä. Kunnia kaikista mestaruuksistani kuluu pelaajilleni. He ovat tehneet minusta voittavan valmentajan, korosti Pavicevic, joka nousi mestaruuksien määrässä legendaarisen Pentti Salmen rinnalle.

Pavicevic myönsi aavistaneensa täpötäyden ja hienosti omiaan kannustaneen Tapiolan Urheiluhallin yleisön saavan huhtikuun viimeisenä sunnuntaina sitä, mitä se oli tilannutkin.

- Herätessäni tänä aamuna tiesin, että tämä on se päivä.

Muurinen finaalien ehdotonta eliittiä

Mestaruuden voittaneessa Hongassa kaikki olivat sankareita, mutta Scottin ohella varsinkin Kimmo Muurinen (3/7) osoittautui viimeistään nyt todelliseksi suurten ottelujen pelaajaksi siinä kuin Matinen, Koponen ja kultaa keväästä toiseen huuhtova Matt Williamskin (15/11).

- Tämä mestaruus oli huikean taistelun takana kuin oikeastaan koko kautemmekin. Tunne on mielettömän hyvä. Arvostan tätä mestaruutta näistä syistä ehkä korkeammalle kuin viime kevään vastaavaa, iloitsi Muurinen.

Muurisella on vielä kaksi vuotta sopimusta jäljellä Hongan kanssa. Kevät ja neuvottelut Hongan puheenjohtajan Mika Sohlbergin kanssa näyttävät, miltä Kreikkaan jo päättyneellä kaudella tyrkyllä olleen Muurisen tulevaisuus näyttää.

- Mieli tekisi kokeilla siipiä myös isommassa maailmassa, heitti maajoukkuemies Muurinen.

Toijalan ryhmä taisteli suurella sydämellä

Ensimmäisiä pudotuspelejään valmentajana vetänyt Kouvojen Jukka Toijala päätti urakkansa hopeiseen kevääseen, joka sekin varmasti kirkastuu vielä muutaman päivän sisällä Kymenlaakson suunnalla.

- Olo on aika tyhjä. En osaa sanoa mikä tänään ratkaisi. Kori korista mentiin kuten lähes kaikissa muissakin tiukoissa finaaliotteluissa.

Toijala onnitteli paitsi Honkaa ja Pavicevicia, myös omiaan. Ja syystäkin.

- Jätkät taistelivat näissä finaaleissa suurella sydämellä, painotti Toijala.

Mustapaitojen yksi taistelun henkilöitymistä oli parkettien väsymätöntä paritanssia Matisen kanssa käynyt Jukka Kataja (10/1).

- Jukka pelasi samalla tavalla kuin minä olisin pelannut itseäni vastaan, puolustuksen erikoismiehenä tunnettu Matinen jakoi kehujaan kouvoslaiskaimalleen.

Kouvoista viimeisessä finaaliottelussa kovimmat saldot keräsivät Wayne Bernard (23/3) ja Corey Smith (15/8).

- Kaikki kunnia Kouvoille, joka pelasi hienon kauden ja teki finaalisarjasta hyvän. Tämä mestaruus ei helpolla tullut, Matinen päätti.

Korisliigan täydelliset ottelutilastot, muita tilastoja ja tulevat ottelut löytyy Koripalloliiton tilastopalvelusta, www.basket.fi.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
22.2.2026 19:05 Korisliiga

Alemmassa jatkosarjassa panokset kovenevat: Kataja otti tärkeän voiton playoff-tavoitteen kannalta, Kouvot puolestaan sarjassa pysymisen

Kataja Basket kohosi jälleen alemman jatkosarjan kärkeen kaatamalla Kobrat. Se oli hyvä uutinen myös Kouvoille, joka kilpailee Kobria vastaan panoksena Korisliigassa pysyminen. Kouvot on oman Lahti-voittonsa ansiosta nyt neljä voittoa Kobrien edellä, kun ottelukierroksia on jäljellä neljä, mutta joukkueiden keskinäinen etu on toistaiseksi Kobrilla.

21.2.2026 20:30 Korisliiga

Topias Palmi oli Pyrinnön korikuningas tärkeässä voitossa – KTP:n Raitasella ja Pöllällä huikea ilta Kauhajoella

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa Tampereen Pyrintö otti merkittävän voiton, jolla se lunasti itselleen takaisin lohkon kärkipaikan. Ylemmässä jatkosarjassa KTP-Basket kävi onnistuneella vierasreissulla.

20.2.2026 20:25 Korisliiga

Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa kaksi vierasvoittoa: Seagulls vei pisteet paikalliskamppailusta, Korihait kesytti sarjajohtajan Salossa

Helsinki Seagullsin Trey Niemi teki suorastaan ekonomista työtä osuessaan kaksi kolmasosaa kaikista heittoyrityksistään. Joukkuetoveri Rene Rougeau jäi syötön päähän triplatuplasta. Korihaiden pistekuninkaat Ville Tahvanainen ja Frank Champion.

19.2.2026 19:58 Korisliiga

Kobrat näytti, ettei peli ole vielä pelattu – kilpailu putoajan paikan välttämisestä kiihtyy

Kobrat kaatoi kotonaan Lapualla Kouvot. Joukkueet kilpailevat keskenään parhaillaan alemman jatkosarjan viimeisen sijan eli putoajan paikan välttämisestä. Ottelun myötä Kobrilla on kaudelta koossa viisi voittoa ja Kouvoilla kahdeksan, kun pelejä on enää viisi kierrosta jäljellä.

19.2.2026 12:44 Korisliiga

Terveydenhoitoalan yrittäjien perheessä kasvanut Ike Nweke on kiertänyt Eurooppaa lapsuudesta asti – ”Kauhajoki on luultavasti pienin paikkakunta, jossa olen koskaan käynyt, mutta yleisö täällä on ainutlaatuinen”

Kauhajoen Ike Nweke valittiin miesten Korisliigassa tammikuun 2026 Kuukauden pelaajaksi. Saman kuukauden aikana Kauhajoki voitti kuudesta ottelustaan viisi ja nousi runkosarjan kärkeen. Nyt pelaaja kertoo poikkeuksellisesta polustaan, joka alkoi Yhdysvaltojen Marylandista.

18.2.2026 21:10 Korisliiga

Topias Kuukkasen kolmonen ratkaisi otteluvoiton Lahdelle – sarjanousija kiinni pudotuspelipaikassa

Lahti Basketball lähti kauteen ensisijaisena tavoitteenaan säilyttää sarjapaikka mutta on noussut jo alemman jatkosarjan korkeimmalle sijalle.

17.2.2026 20:08 Korisliiga

Honka vei voiton kotiottelusta Kauhajoen loppukiristä huolimatta – pisteitä kartuttivat myös KTP ja Vilpas

Miesten Korisliigassa pelattiin täysi ylemmän jatkosarjan kierros, jossa voittajat vaihtuivat viime kierrokseen nähden Vilpasta lukuun ottamatta.

15.2.2026 19:11 Korisliiga

Lahti ja Pyrintö paransivat kumpikin asemiaan playoff-paikan tavoittelussa

Miesten Korisliigan kahdessa alemman jatkosarjan ottelussa voiton veivät Tampereen Pyrintö ja Lahti Basketball, jotka pitävät hallussaan sarjan kahdeksatta ja yhdeksättä sijaa tasaisessa tilanteessa.

14.2.2026 20:14 Korisliiga

Täydellä ylemmän jatkosarjan kierroksella juhlivat Korihait, Kauhajoki ja Vilpas – alemmassa Kataja palasi voittokantaan kolmen tappion putken jälkeen

Kauhajoen tuorein vahvistus Skyler Flatten antoi vahvan taidonnäytteen 26 pisteellä ja seitsemällä levypallolla sekä upottamalla Seagullsin summerin soidessa kilometrikolmosella.

11.2.2026 21:14 Korisliiga

Bisons alemman jatkosarjan kärkeen Tevaun Kokon lähes järjettömällä tuplatuplalla – illan muita onnistujia Lahti ja Vilpas

Lahti Basketball onnistui kaatamaan Kataja Basketin jo toisen kerran peräkkäin ja uhkaa alemman jatkosarjan kärkikaksikkoa. Ylälohkon kärkikamppailussa puolestaan voiton vei Salon Vilpas.

Näytä lisää vastaavia