8.4.2025 20:27 Korisliigan välierissä Helsinki Seagulls otti 2–0-johtoaseman Salon Vilpasta vastaan.

Kalib Boone oli yksi Seagullsin onnistujia voitossa. Kuva: Samira Lee
Salon Vilpas yritti tasoittaa välieriä runkosarjavoittaja Helsinki Seagullsia vastaan mutta joutuikin lopulta 0–2-tappioasemaan. Salossa pelattu ottelu päättyi luvuin 84–97 (52–45).
Voimasuhteet ottelussa olivat todellista köydenvetoa. Seagulls voitti ensimmäisen jakson kymmenellä, mutta toisen neljännekset isännät pelasivat nimiinsä hurjin pistein 35–18. Se ei kuitenkaan estänyt lokkeja saamasta kuskinpaikkaa toisella puoliajalla takaisin.
Voittajien johtohahmoja pelissä olivat muiden muassa Kalib Boone (23 pistettä, kymmenen levypalloa ja viisi syöttöä) sekä 21 pistettä pussittanut Erik Sajantila.
– Pelasimme mielestäni ensimmäiset 15 minuuttia hyvin, mutta sitten Vilpas laittoi muutaman kovan heiton sisään. Ja muutaman helponkin. Puoliaikatauon jälkeen saimme puolustukseemme intensiteetin takaisin, ja olimme hyökkäyksessä aktiivisempia rautaa kohti, Sajantila kommentoi Ruudun haastattelussa.
Vilppaan pistehai pelissä oli Donovan Donaldson 17:llä. Lisäksi pelaajalle merkittiin kuusi syöttöä ja kaksi riistoa.
Joukkueet kohtaavat toisensa taas perjantaina 11. huhtikuuta.
Nousua ylempään jatkosarjaan yrittävä Kataja sai tärkeät sarjapisteet Salosta kuukauden pelaajaksi valitun De'Vion Harmonin 37 pisteen avulla. Sarjakärki Kauhajoki puolestaan kasvatti eroaan Vilppaaseen omalla jatkoaikavoitollaan.
Miesten Korisliigan illan kierroksen voittajia olivat Tampereen Pyrintö, Korihait, Tapiolan Honka ja Kauhajoki.
Ylemmän jatkosarjan paikoista ärhäkästi taistelevat KTP-Basket ja Helsinki Seagulls ottivat tänään sarjapisteitä kotikentillään.
Miesten Korisliigassa voittivat tänään Helsinki Seagulls, Kataja Basket ja Lahti Basketball.
Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Joulukuun parhaaksi valittiin sensaatiomaisen kuukauden pelannut Kataja Basketin De’Vion Harmon.
Tapiolan Honka on porskuttanut Korisliigan kärjessä useina viikkoina, mutta Korihaiden vahva esitys vierasmatkalla päästi Salon Vilppaan ja Kauhajoen voiton verran espoolaisten edelle.
Miesten Korisliigassa voittajiksi kohosivat tänään Kauhajoki ja Salon Vilpas, jotka johtavat runkosarjaa jaetulla kärkipaikalla.
Korisliigan kehittynein pelaaja 2024 Teemu Suokas törmäsi Espanjassa synkkään pukukoppi-ilmapiiriin ja tuli sysätyksi ulos rotaatiosta täysin vailla varoitusta. Nyt pelaaja kertoo oppineensa arvostamaan uudella tavalla voittavassa joukkueessa pelaamista ja luotettavalle työnantajalle työskentelyä.
Miesten Korisliigassa pelattiin täysi kuuden ottelun kierros. Luukas Vaara, Teemu Suokas, Alvar Peltoniemi, Tevaun Kokko, Ike Nweke ja Kahron Ross nousivat illan säväyttäjiksi – jokainen vieraskentällä.
Korisliigan ja naisten Korisliigan sarjamääräysten mukaisesti Korisliigan, naisten Korisliigan, miesten I divisioona A:n ja naisten I divisioonan seurojen piti hakea kilpailuvuoden 2026–27 sarjalisenssiä kyseisiin sarjoihin sarjalisenssihakemuksella 15. joulukuuta mennessä.