Seurauutisia #20: Vastaa nimettömästi kyselyyn kiusaamisesta ja muusta syrjinnästä urheilussa ja liikunnassa

18.9.2018 14:21 PREACT nimisen tutkimushankeen tarkoituksena on tutkia urheilun ja liikunnan piirissä esiintyvää kiusaamista ja muuta syrjintään. Nimettömästi toteutettavaan tutkimuskyselyyn toivotaan vastauksia myös koripallon piiristä.

Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa on käynnistynyt 3-vuotinen PREACT-tutkimushanke. Hankkeen tarkoituksena on tutkia urheilun ja liikunnan piirissä esiintyvää kiusaamista ja muuta syrjintää.

Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa kerätään urheilijoiden, valmentajien ja harrasteliikkujien nimettömiä vastauksia kyselyyn. Näiden pohjalta kartoitetaan tietoa urheilijoiden, valmentajien ja liikunnan harrastajien kokemasta ja havaitsemasta kiusaamisesta ja muusta syrjinnästä sekä syrjinnän koetuista seurauksista.

Tutkimukseen toivotaan vastauksia sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautuneisuuteen, ikään tai lajiin katsomatta. Myös Koripalloliitto kannustaa kaikkia lajin parissa mukana olevia osallistumaan kyselyyn.

PREACT- hankkeella on Jyväskylän eettisen toimikunnan puolto. Kyselyyn on mahdollista vastata suomeksi tai ruotsiksi. Hanketta rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Jyväskylän yliopisto ja johtaa urheilupsykologi, liikuntatieteilijä Marja Kokkonen.

Kyselyyn vastataan nimettömästi ja se on avoinna 2.11.2018 saakka. Urheilijoille ja valmentajille on käytössä omat lomakkeet.

 

Pääset vastaamaan URHEILIJOILLE JA LIIKUNNAN HARRASTAJILLE tarkoitettuun kyselyyn suomeksi tästä 

Här kan du svara på det elektroniska frågeformular för IDROTTARE OCH MOTIONÄRER på svenska.

URHEILUVALMENTAJIEN JA OHJAAJIEN kyselyyn pääset vastaamaan tästä.  

Här kan du svara på det elektroniska frågeformular för IDROTTSTRÄNARE OCH INSTRUKTÖRER på svenska.

 

Lisätietoja:

Marja Kokkonen
tutkimuksen johtaja
marja.kokkonen@jyu.fi
puh. 050 3829 335
 
28.9.2020 19:40 Seurauutinen

Seurauutisia #46: Koripalloliiton palkitsemismuodot seurojen käytettävissä

Seurojen on hyvä säännöllisin väliajoin seuloa kaikki vapaaehtoistyötä tekevät ja myös palkalliset toimijat ja hakea heille sopivaa Koripalloliiton ansiomerkkiä tai muuta huomioimista.

14.5.2020 14:01 Koripalloliitto tiedottaa

Tukea haettavissa koronapandemian haittojen lieventämiseksi, hakuaikaa pidennetty

Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) avasi torstaina 30.4. haun, jolla liikunta- ja urheiluseurat voivat hakea tukea koronapandemian aiheuttamien haittojen lieventämiseksi. Avustushakuaikaa on pidennetty ja se päättyy 19.5. klo 16.15.

4.12.2019 12:27 Seurauutinen

Seurauutisia #30: Ilmianna ”Kuukauden korissydän” tai laita ”Hyvä kiertämään”

Basket.fi:ssä käynnistyy kaksi uutta juttusarjaa. Voit nyt ilmiantaa tuntemasi Kuukauden korissydämen tai kertoa seurassasi keksitty oivallus Hyvä kiertämään -palstalla!

18.2.2019 09:21 Seurauutinen

Seurauutisia #5: LIITU-tutkimus – lapset ja nuoret liikkuvat liian vähän

Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytymistä selvittävän tuoreen LIITU-tutkimuksen mukaan 62 % 9–15-vuotiaista nuorista on mukana urheiluseuratoiminnassa, mutta vain kolmasosa lapsista ja nuorista liikkuu suositusten mukaisesti.

7.2.2019 14:14 Seurauutinen

Seurauutisia #3: Koripalloliiton lahjoittamat pallot keräsivät suuren suosion

Koripalloliiton varastoinventaariossa ylimääräiseksi todettuja palloja jaetaan seuroille yhteisvastuulliseen käyttöön. Seurajakelulistan kautta jaettu viesti sai välittömästi suuren suosion.

25.1.2019 12:58 Seurauutinen

Seurauutisia #2: Koripalloliitto hakee pilottiseuroja Et ole yksin -hankkeeseen

Et ole yksin on Väestöliiton ja urheilun yhteishanke, jonka tarkoituksena on ennaltaehkäistä ja vähentää kiusaamista, seksuaalista häirintää ja kaikenlaista väkivallan kokemuksia urheilussa. Eri lajien pilottiseurat toimivat suunnannäyttäjinä ja saavat käyttöönsä ohjeita sekä koulutuksia. Ilmoita seuranne mukaan 1.2. mennessä.

8.1.2019 09:36 Seurauutinen

Seurauutisia #1: Olympiakomitea julkaisi urheiluseuroille suunnatun kestävän kehityksen oppaan

KEKE-koutsi on urheiluseuroille suunnattu Kestävän Kehityksen valmentaja, joka opastaa fiksuihin ja ympäristöystävällisiin toimintamalleihin Olympiakomitean nettisivuilla. KEKE-koutsin yli 100 vinkkiä on helppo toteuttaa. Tutustu KEKE-koutsiin ja löydä seuranne arkeen sopivat vinkit.

18.12.2018 10:02 Seurauutinen

Seurauutisia #27: Tutustu Koripalloliiton antidopingohjelmaan ja urheiluyhteisöjen yhteisiin reilun pelin periaatteisiin

Suomen Koripalloliiton tavoitteena on vaalia puhdasta urheilua sekä taata kaikille jäsenille oikeus reiluun ja tasavertaiseen urheiluun. Koripalloliitto on velvollinen noudattamaan voimassa olevaa antidopingsäännöstöä sekä urheiluyhteisöjen yhteisiä reilun pelin ihanteita ja tavoitteita. Näiden periaatteiden pohjalta luotu Koripalloliiton antidopingohjelma on nyt kaikkien luettavissa.

10.12.2018 10:35 Seurauutinen

Seurauutisia #26: Hae ulkomaalaistaustaisten Urheilijasta valmentajaksi -koulutukseen

Suomen Valmentajat järjestää ulkomaalaistaustaisille suunnatun urheilijasta valmentajaksi (URVA) -koulutuksen. Koulutus käynnistyy huhtikuussa 2019 ja hakuaikaa on helmikuun loppuun asti.

5.12.2018 12:48 Seurauutinen

Seurauutisia #25: Valtakunnallinen Seurapäivä 2018 kokosi seurat Espooseen

Koripalloliiton Seurapalveluyksikkö tuottaa palveluita ja tukee jäsenseurojensa toimintaa monin eri tavoin. Yksi näistä on seurapäivien järjestäminen ja monipuolisten koulutustilaisuuksien tarjoaminen.

Näytä lisää vastaavia