Seurauutisia #23: Urheilun pelisäännöt ja varhaisen puuttumisen malli seuratoiminnan tukena

20.9.2019 11:30 Jokaisessa seurassa kohdataan erilaisia ongelmia ja haasteita, joista selviämisen tukena yhteiset pelisäännöt ja varhaisen puuttumisen malli voivat toimia tukena. Ennaltaehkäisy ja turvallinen toimintaympäristö on kaikkien yhteinen etu.

Yhteiset pelisäännöt joukkueille ja seuralle

Urheilun pelisääntöjen tavoitteena on synnyttää keskustelua lasten urheilun arvoista, toimintaperiaatteista ja käytännöistä. Seuran ja joukkueiden yhteisillä pelisäännöillä voidaan ennaltaehkäistä ikäviä tilanteita ja lisätä vuorovaikutusta seuran ja kodin sekä pelaajien ja valmentajien välillä.

Pelisäännöistä on hyvä keskustella ja sopia yhdessä lasten ja nuorten sekä heidän huoltajiensa kanssa. Kauden alun kynnyksellä on hyvä ottaa yhteisesti keskusteluun esimerkiksi harjoittelukäytänteet, kilpaileminen ja yhteiset toimintatavat.

Yhteiset pelisäännöt voivat helpottaa myös uuden harrastajan mukaan tulemista joukkueeseen. Kun kaikilla on yhteiset käytänteet tiedossa, voidaan joukkueessa tai ryhmässä toimia yhdenvertaisesti.

Pelisääntöjen kirjaamista varten on olemassa Pelisääntötaulu, jota voi käyttää pohjana sääntöjen kirjaamiseen. Pelisäännöt on hyvä jakaa kaikille kotiin ja laittaa esimerkiksi seuran nettisivuille. Läpinäkyvyys helpottaa toimintaa ja muistuttaa yhdessä sovituista asioista.

Lataa sähköisesti täytettävä Pelisääntötaulu tästä >>

Tulosta käsin täytettävä versio tästä >>

Lisätietoja täällä >>

Seurapalveluyksikkö tukee seuroja varhaisen puuttumisen mallin käyttöönotossa

Varhaisen puuttumisen mallin tarkoituksena on havaita ongelmat ja löytää ratkaisut niistä selviämiseen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Olennaisessa osassa on avoin keskustelu ennen kuin haasteet käyvät ylivoimaisiksi. Varhaisen puuttumisen mallin käyttöönotto ei vaadi havaittuja ongelmia, vaan sen perimmäinen tarkoitus on ennaltaehkäistä ongelmien syntymistä. 

Mallia käytettiin Kouvolan Kouvoissa ensimmäisen kerran kaudella 2018-2019, jolloin joukkueiden ulkopuolinen henkilö, Kirsi Tuviala, kiersi vanhempainilloissa kertomassa toimintamallista ja toimi joukkueiden tukena kauden aikana.

- Seuroissa ei voida välttyä täysin ongelmatilanteilta. On kaikkien kannalta hyödyllistä, että ongelmiin voi ajoissa etsiä ratkaisuja. Sen vuoksi toiveenamme onkin jakaa mallia myös muiden seurojen käyttöön, toteaa Kirsi Tuviala.

Koripalloliiton seurapalveluyksikkö tukee alkavalla kaudella varhaisen puuttumisen mallin käyttöönottoa seuroissa. Rahallista tukea voi hakea olemalla yhteydessä Susanna Strömbergiin, susanna@basket.fi. Erilaisia toteuttamistapoja on yhtä paljon kuin on erilaisia seuroja. Mallia voidaan siis muokata juuri teidän seuran arkeen sopivaksi. 

Lue lisää Kouvolan Kouvojen kokemuksista varhaisen puuttumisen mallista:

Basket.fi-uutinen >>

Yle-artikkeli >>

 

Asiat

 
18.4.2024 09:01 Seurauutinen

Seurauutisia #86: Opetus- ja kulttuuriministeriö jakaa seuroille 3,8 miljoonaa euroa seuratoiminnan kehittämiseen

Seuratuen avulla edistetään ja toteutetaan tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia liikunnan harrastusmahdollisuuksia lapsille ja nuorille erityisesti matalan kynnyksen toiminnan kautta.

8.4.2024 13:16 Seurauutinen

Seurauutisia #84: Koripalloperheessä uusia Tähtiseura-tunnustuksia

Raholan Pyrkivälle ja Äänekosken Huimalle myönnettiin maaliskuussa lasten ja nuorten Tähtiseura-status osoituksena laadukkaasti toteutetusta seuratoiminnasta. Tähtimerkin saaneita seuroja on nyt kaikkiaan 16.

2.2.2024 16:49 Seurauutinen

Hippo 3x3-korisrieha liikutti yli 100 lasta Lahdessa

Lahti Basketball Junioreiden ja OP Hämeen järjestämä Lahden ensimmäinen Hippo 3x3-korisrieha houkutti yli 100 lasta kokemaan liikunnan riemua. Matalan kynnyksen maksuttomassa tapahtumassa lapset tutustuivat korikseen leikkimielisiä rasteja kiertämällä.

22.11.2023 09:45 Seurauutinen

Seurauutisia #83: Et ole yksin -palvelu järjestää infotilaisuuden katusovittelusta nuorten konfliktien ratkaisumallina

Et ole yksin ja Aseman Lasten järjestämä tilaisuus on tarkoitettu lajiliittojen, urheiluseurojen ja muiden urheiluorganisaatioiden toimijoille sovittelusta keinona nuorten konfliktien ratkaisussa. Tilaisuus järjestetään Teamsissa 13.12. klo 10:30-12:00.

3.11.2023 08:15 Seurauutinen

Seurauutisia #82: Seuratoiminnan kehittämistuen haku on avattu

Seuratoiminnan kehittämistuki on opetus- ja kulttuuriministeriön tarjoama avustus lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen. Vuoden 2024 haku on käynnissä 1.-30.11.2023. Seuratukea haetaan Suomisport-palvelun kautta.

21.9.2023 10:17 Seurauutinen

Seurauutisia #81: Seurapaitapäivää juhlitaan tiistaina 26.9

Jälleen on aika kaivaa kaapeista seurapaidat, -pipot ja muut seuravärein varustetut kamppeet. Tiistaina 26.9. juhlistetaan syksyn kohokohdaksi noussutta seurapaitapäivää.

2.5.2023 11:53 Seurauutinen

Seurauutisia #80: Unelmien liikuntapäivää vietetään 10.5.

Unelmien liikuntapäivää vietetään jälleen keskiviikkona 10.5. Unelmien liikuntapäivä on seuroille loistava tilaisuus avata ovensa, esitellä toimintaansa ja kutsua mukaan kaiken ikäisiä liikkujia.

30.4.2023 11:30 Seura tiedottaa

Lahti Basketball Juniorit hakee vahvistuksia 23-24 pelikauden valmennustiimeihin

Lahti Basketball Juniorit etsii koripallovalmentajia vahvistamaan seuran joukkueiden valmennustiimejä ensi pelikaudelle 2023-2024.

24.4.2023 10:21 Seurauutinen

Seurauutisia #79: Opetus- ja kulttuuriministeriö jakaa seuroille 4,3 miljoonaa euroa seuratoiminnan kehittämiseen

Seuratuen avulla edistetään ja toteutetaan tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia liikunnan harrastusmahdollisuuksia lapsille ja nuorille erityisesti matalan kynnyksen toiminnan kautta.

16.3.2023 12:54 Seurauutinen

Seurauutisia #78: Koripalloliitto mukana lahjoittamassa liikuntavälineitä Ukrainaan

Koripalloliitto oli yksi lajiliitoista, jotka olivat mukana lähettämässä sodan keskellä eläville ukrainalaisille harrastusvälineitä.

Näytä lisää vastaavia