2.5.2020 20:30 Opetus- ja kulttuuriministeriö jakaa vuosittain tukea seuratoiminnan kehittämiseen. Vuonna 2020 tukea sai seitsemän seuraa koripallotoiminnan järjestämiseen.

Seuratoiminnan kehittämistuki on opetus- ja kulttuuriministeriön tarjoama avustus lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen. Avustusta jaetaan vuosittain liikuntaa ja/tai urheilua järjestäville paikallisille rekisteröidyille yhdistyksille.
Vuonna 2020 avustusten suuruus vaihteli 2000 ja 15 000 euron välillä. Liikunta- ja urheiluseuroille jaettiin tänä vuonna seuratukia yhteensä 3,5 miljoonaa euroa 358 eri hankkeeseen. Niistä uusia hankkeita on 246 ja jatkoa aiemmalle hankkeelle 112. Avustukset kohdistuvat 63 eri kuntaan.
Koripallon parista seitsemän seuraa sai tukea hankkeeseen. Osa hankkeista sai jatkotukea. Seurojen hankkeet käsittelivät esimerkiksi lasten kerhotoimintaa tai sen jatkopolkua sekä koripallon kehityshankkeita.
Seuratuen tavoitteena on edistää matalan harrastuskynnyksen toimintaa lasten ja nuorten liikunnassa, kokeilla innovatiivisia toimintamalleja, lisätä toimintaan monipuolisuutta esimerkiksi uusien lajien kautta tai kehittää lajitoiminnan sisällä harrastustoimintaa. Seuratuen avulla voidaan myös vahvistaa toiminnan laatua ja yhteisöllisyyttä, sekä tukea vapaaehtoistyötä.
Seuratuella voidaan ennaltaehkäistä liikuntaharrastuksen lopettamista pitämällä nuoret mukana toiminnassa urheilijoina, liikkujina ja seuratoimijoina.
Avustuksella edistetään valtion vuoden 2020 talousarvioesitykseen sisältyvää ministeriön strategista tavoitetta liikunnan aktiivisesta ja osallistavasta kansalaistoiminnasta, jossa painopisteenä ovat erityisesti lapset ja nuoret.
Seuratoiminnan kehitystukea saaneet seurat:
Porvoon Tarmo
Lohjan Urheilijat
Äänekosken Huima
Joensuun Kataja
Jatkorahoitus:
BC Nokia
Kauhajoen Karhu
Touhun Pojat Lauttasaari (ToPoLa)
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt vuoden 2026 seuratoiminnan kehittämistukea liikunta- ja urheiluseuroille – mukaan mahtuu myös noin parikymmentä koripalloseuraa eri puolilta Suomea.
Koulutus tukee seuroja ja liikunta-alan yrityksiä markkinoinnin ja myynnin kehittämisessä sekä opettaa tekoälyn käyttöä arjessa. Koulutus toteutetaan oppisopimuskoulutuksena yhteistyössä Business College Helsingin kanssa.
Olympiakomitea ja opetus- ja kulttuuriministeriö järjestävät yhdessä webinaarin, jossa julkaistaan digisuositukset lasten urheilu- ja liikuntaharrastuksiin. Suositukset koskevat vapaa-ajan käyttöä ja niiden tavoitteena on tukea lasten tasapainoista elämää. Ilmoittaudu ja tule kuulolle!
Seuratoiminnan kehittämistuki on opetus- ja kulttuuriministeriön tarjoama avustus lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen. Vuoden 2026 haku on käynnissä 2.3.-30.3.2026. Seuratukea haetaan OKM:n kautta.
Väestöliiton Et ole yksin -palvelun maksuton ja avoin peruskoulutus tarjoaa harrastuksissa toimiville henkilöille pohjatietoa epäasiallisesta käytöksestä, häirinnästä ja väkivallasta.
Seurapaitapäivä lähestyy jo kovaa vauhtia! Tiistaina 23.9. on jälleen aika kaivaa seurakamppeet esiin ja juhlistaa #seurapaitapäivä:ä.
Suomalainen koripalloyhteisö on vastaanottanut suru-uutisen. Vantaalaisen koripallon isähahmoihin lukeutuva ja Pussihukissa merkittävän osan elämäntyöstään tehnyt John Simon (1943-2025) on poissa.
Koulutus on suunnattu mm. valmentajille, seuratoimijoille ja muille urheilun ruohonjuuritasolla työskenteleville. Se sopii myös laajemmin urheilujärjestöissä toimiville ihmisille. Koulutus on tehty urheilutoimijoiden kanssa yhteistyössä.
Vuoden nuori seuratekijä -palkinto nostaa esiin nuorten tekemää seuratyötä. Palkinto myönnettiin ensimmäistä kertaa ja sen vastaanotti Tikkurila-Seuran Rianna Soppela. Palkinnon lahjoitti Tähtiseura-ohjelman pääyhteistyökumppani Cloetta.
Ehkäisevä päihdetyö EHYT järjestää yhteistyössä Tampereen urheilulääkäriaseman/Terve urheilija -ohjelman, UKK-instituutin ja Syöpäjärjestöjen kanssa miniwebinaarin Päihteet eivät kuulu urheiluun – miten ja miksi tukea nuoren urheilijan päihteettömyyttä?