Seurauutisia #43: Rauma Basketin pelitapahtumien koronaohjeet yleisölle ovat kaikkien seurojen käytössä

25.8.2020 20:44 Vallitseva koronapandemia vaatii ottelutapahtumiin saapuvilta katsojilta huolellista hygieniaa ja tarkkaavaisuutta. Tärkein ohjenuora on se, että ottelutapahtumiin saavutaan ainoastaan terveenä.

Rauma Basket teki alkavaksi kaudeksi omalle seuraväelleen ja katsojille selkeät ohjeet, joista Koripalloliitto jalosti seuran luvalla pelitapahtumien koronaohjeet yleisölle kaikkien seurojen käyttöön.

- Koripallon turvallisuus ja terveenä pysyminen on kaikille yhteinen ja ensisijainen asia. Meidän seurojen merkitys näissä asioissa on tietenkin valtava, ja siksi halusimme alusta asti kantaa vastuumme ja toimia niin turvallisesti kuin näissä olosuhteissa on mahdollista, avaa Rauma Basketin johtokunnan jäsen ja viestintävastaava Joosua Lehtinen.
 
- Ohjeistukset ovat tulostettuna meillä ottelupaikalla katsomon sisäänkäyntien läheisyyteen. Sen lisäksi käsidesiä on tarjolla näkyvästi. Lisäksi muistutamme viestinnässä aiheesta etukäteen ottelumainoksien yhteydessä. Pienillä ponnistuksilla pystytään olemaan vastuullisia ja kokemuksiemme perusteella kaikki on toiminut todella hyvin, Lehtinen jatkaa.
 
Rauma Basketin esimerkin innoittamana voit ladata koronakatsomo-ohjeet TÄSTÄ ja lisätä siihen oman seuran logon sille varattuun paikkaan ja laittaa sen jakoon seurasi sisällä sisäänkäynnin yhteyteen sekä katsomoihin. (Tallenna tiedosto omalle koneelle ennen muokkaamista: Lataa muodossa -> lataa kopio)

Koripalloliiton ohjeistus seuroille harjoittelun ja pelaamisen toteuttamiseen >

 
2.9.2020 15:09 Seurauutinen

Seurauutisia 44: Koripalloliitto suosittelee Koronavilkku-sovelluksen käyttöönottoa kaikille

Koripalloliitto suosittelee Koronavilkku-sovelluksen käyttöönottoa mahdollisten tartuntatapausten jäljittämisen helpottamiseksi. Voit ladata maksuttoman sovelluksen älypuhelimesi sovelluskaupasta.

7.5.2020 07:57 Seurauutinen

Seurauutisia #40: Unelmien liikuntapäivää vietetään äitienpäivänä 10.5.

Perinteinen Unelmien liikuntapäivä saa koronavirustilanteen vuoksi tänä vuonna uuden muodon: se toteutuu kodeissa ja somessa. Päivä tarjoaa seuroille mahdollisuuden aktivoida jäseniään ja tutustuttaa uusia ihmisiä lajin pariin.

20.9.2022 20:33 Seurauutinen

Seurauutisia #73: Pikkusudet-rieha liikutti 350 lasta Tikkurilan Urheilutalolla

Tikkurila-Seuran jo perinteiseksi muodostunut lähialueen alakoululaisille tarkoitettu Pirkka Pikkusudet-rieha oli jälleen menestys, kun viskarit, eskarit ja ekaluokkaiset opettelivat koriksen saloja.

13.9.2022 12:57 Seurauutinen

Seurauutisia #72: Syksyn Pirkka Street Basket -kiertue liikutti yhteensä 3850 koululaista

Syksyn 2022 Pirkka Street Basket -kiertue kiersi elo-syyskuun vaihteessa ympäri Suomen ja vuoden hauskinta koulupäivää vietettiin kaikkiaan 15 pelipaikalla. Yhteensä mukana tapahtumissa liikkumassa oli 3850 koululaista.

30.8.2022 14:13 Seurauutinen

Seurauutisia #71: Uusi kausi käynnistyy jälleen Pikkusudet-koriskoulujen ja -riehojen osalta

Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyö jatkuu myös kaudella 2022–23. Koripalloliitto kannustaa kaikki seurat mukaan Pikkusudet-laumaan ja järjestämään Pikkusudet-koriskouluja, etenkin nyt kun korisbuumi on parhaimmillaan.

6.5.2022 09:40 Seurauutinen

Seurauutisia #70: Unelmien liikuntapäivä liikuttaa jälleen 10.5

Unelmien liikuntapäivänä 10.5. sytytetään liikkumisen kipinää! Aiempina vuosina yli miljoona ihmistä on lähtenyt liikkeelle Unelmien liikuntapäivänä. Haastamme myös tänä vuonna kaikki urheiluseurat ja muut yhdistykset mukaan liikkumisen juhlapäivään!

22.4.2022 13:06 Korisliiga

Opetus- ja kulttuuriministeriöltä yli 1,2 miljoonaa euroa tukea Korisliigan seuroille

OKM myönsi tukea eritysavustuksena Korisliigan ja naisten Korisliigan joukkueille koronapandemiasta aiheutuneiden tappioiden kattamiseksi. Kyseessä oli neljäs koronaan liittyvä OKM:n eritysavustus.

21.4.2022 10:28 Seurauutinen

Seurauutisia #69: Opetus- ja kulttuuriministeriö jakaa seuroille 4,6 miljoonaa euroa seuratoiminnan kehittämiseen

Seuratuen avulla edistetään ja toteutetaan tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia liikunnan harrastusmahdollisuuksia lapsille ja nuorille erityisesti matalan kynnyksen toiminnan kautta.

11.4.2022 13:45 Seurauutinen

Seurauutisia #68: Nuuskaton urheilu -toimintamalli urheiluseuroille

Nuuskaton urheilu -toimintamalli sisältää työkaluja seuratoimijoille nuuskattomuuden huomioimiseen pelisäännöissä ja seuratoiminnan arjessa. Toimintamalli tarjoaa välineitä nuuskan haitoista kertomiseen ja puheeksi ottoon.

8.4.2022 09:30 Seurauutinen

Seurauutisia #67: Liikunnan aluejärjestöt jakavat kesätyöllistämistukea urheiluseuroille

Nuorten kesätoiminnan ja kesätyömahdollisuuksien lisäämiseksi liikunnan aluejärjestöt tukevat nuorten toimintaa järjestävien kesätyöntekijöiden lyhytaikaista palkkaamista. Nuoreksi määritellään tukihaussa 15–29-vuotiaat.

11.3.2022 08:16 Pikkusudet

Seurauutisia #66: Pohjoisen Pikkusudet-korisriehat koukuttavat korikseen

Kempele Wilduckz on nostanut itsensä vahvasti pohjoiselle koriskartalle. Seuran järjestämä Pirkka Pikkusudet-korisrieha liikutti lauantaina 26.2. Linnakankaan koululla lähes sataa mikro- ja supermikrojunioria Kempeleestä, Oulusta, Taivalkoskelta ja Rovaniemeltä.

19.1.2022 12:58 Seurauutinen

Seurauutisia #65: Palkitsemismenettely uudistuu, hae ansiomerkkejä meritoituneille toimijoille

Koripalloliitto kannustaa jäsenseurojaan hakemaan ansiomerkkejä ansioituneille seuratoimijoille liiton palkitsemismenettelyn kautta.

10.1.2022 12:00 Koronavirus

Lasten ja nuorten oikeus harrastamiseen on turvattava - liikkumattomuuden velkaa maksetaan vuosikymmeniä

Suomen Koripalloliitto ja Olympiakomitea jäsenjärjestöineen ilmaisee huolensa koronarajoitusten mahdollisesta kohdentamisesta lasten ja nuorten harrastustoimintaan. Lasten ja nuorten harrastustoiminnan rajoittaminen heikosti perustellusti ei saa olla enää mahdollista.

5.1.2022 10:00 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliiga keskeytetään heikentyneen koronatilanteen takia

Aikuisten pääsarjaryhmä on tiistaina illalla pitämässään kokouksessaan päättänyt keskeyttää naisten Korisliigan ajalle 5.–17.1. vallitsevan koronatilanteen vuoksi.

31.12.2021 13:30 Korisliiga

Korisliigan runkosarja keskeytetään heikentyneen koronatilanteen takia

Seurat hyväksyivät Korisliigan johtoryhmän esityksen yksimielisesti. Korisliiga jatkuu 18.1. Tauon aikana pyritään katkaisemaan joukkueissa leviävät tartuntaketjut.

31.12.2021 10:55 Pääjuttu

Nuorisovalmennusseminaari siirtyy huhtikuulle

Tammikuun Nuorisovalmennusseminaari joudutaan koronarajoitusten vuoksi siirtämään pidemmälle kevääseen. Uusi ajankohta seminaarille on löytynyt ja se on 8. - 9.4.2022. Ilmoittautuminen avataan uudelleen lähipäivinä ja on auki 31.3.2022 saakka.

22.12.2021 19:00 Korisliiga

Korisliiga jatkuu joulun välipäivinä sarjaohjelman mukaisesti

Korisliigan seurajohtajat päättivät ylimääräisessä seurakokouksessaan keskiviikkona, että sarja jatkuu sarjaohjelman mukaisesti joulun jälkeen.

19.11.2021 11:00 Koripalloliitto tiedottaa

Toimintaohjeet Koripalloliiton ottelutapahtumiin yleisörajoitusten aikana - suositus koronapassin käyttöön rajoitusten alaisissa tapahtumissa

Aluehallintovirastot ovat tehneet tai ovat tekemässä päätöksiä koskien yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestämistä koronapandemian aikana. Tilaisuuden järjestäjä voi ottaa käyttöön koronapassin, jolloin aluehallintoviraston määräämiä rajoituksia ei tarvitse noudattaa.

11.11.2021 12:30 Seurauutinen

Seurauutisia #64: Olympiakomitea ja lajiliitot ottavat kantaa turvallisen harrastamisen puolesta Et ole yksin -palvelun kampanjassa

Olympiakomitea ja monet suuret lajiliitot aloittivat yhdessä lokakuussa kampanjan, jonka tavoitteena oli viestiä Väestöliiton ja urheiluyhteisön Et ole yksin -palvelusta nuorille urheilijoille. Mukaan valjastettiin vaikuttajia eri urheilutaustoilla. Koripallon keulakuvina kampanjassa toimivat maajoukkuepelaajat Shawn Hopkins ja Sara Rokkanen.

1.11.2021 10:45 Seurauutinen

Seurauutisia #63: Seuratoiminnan kehittämistuen haku on avattu

Seuratoiminnan kehittämistuki on opetus- ja kulttuuriministeriön tarjoama avustus lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen. Vuoden 2022 haku on käynnissä 1.-30.11.2021. Seuratukea haetaan Suomisport-palvelun kautta.

Näytä lisää vastaavia