Seurauutisia #55: Seuratoiminnan kehittämistukea myönnettiin viidelletoista koripalloseuralle

6.5.2021 10:06 Opetus- ja kulttuuriministeriö jakaa vuosittain tukea seuratoiminnan kehittämiseen. Vuonna 2021 tukea sai peräti 15 seuraa koripallotoiminnan järjestämiseen.

Seuratoiminnan kehittämistuki on opetus- ja kulttuuriministeriön tarjoama avustus lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen. Avustusta jaetaan vuosittain liikuntaa ja/tai urheilua järjestäville paikallisille rekisteröidyille yhdistyksille.

Vuonna 2021 avustusten suuruus vaihteli 2000 ja 25 000 euron välillä. Liikunta- ja urheiluseuroille jaettiin tänä vuonna seuratukia yhteensä 4,5 miljoonaa euroa 408 eri hankkeeseen. Niistä uusia hankkeita on 284 ja jatkoa aiemmalle hankkeelle 124. Avustukset kohdistuvat 109 eri kuntaan. 

Koripallon parista viisitoista seuraa sai tukea hankkeeseen. Osa hankkeista sai jatkotukea. Seurojen hankkeet käsittelivät esimerkiksi lasten liikuttamistoimintoja, tyttökoriskampanjoita sekä työntekijäpalkkauksia. 

Tämän vuoden hankkeissa on erityisen paljon esillä nuorten dropoutin vähentäminen. Toimintaa kehitetään joko perustamalla erityisesti yli 13-vuotiaille ja sitä vanhemmille omia harrasteryhmiä, ottamalla nuoria mukaan seuran kehittämiseen, kouluttamalla nuoria ohjaaja-, toimitsija- ja tuomaritehtäviin. Lisäksi on hankkeita, joissa lähdetään toteuttamaan nuorten toivomia ja esittämiä toimenpiteitä.

Erityisliikunnan hankkeita on aiempaa enemmän ja perheliikuntaa lisätään myös laajasti. Vähävaraisten perheiden lasten ja nuorten liikunnan tukeminen nousi tämän vuoden haussa uudeksi alatavoitteeksi hallitusohjelman linjauksen mukaisesti. Kaikkiaan 152 avustusta saavassa hankkeessa osa avustuksesta menee suoraan vähävaraisten perheiden lasten ja nuorten liikunnan tukemiseen joko harrastemaksuihin tai välinehankintoihin kohdentuen.

Seuratoiminnan kehitystukea saaneet seurat:
Heinolan NMKY
Lapuan Korikobrat
KTP-juniorit
Lahti Basketball Juniorit
Oulun NMKY
Peli-Karhut
Rovaniemen NMKY
HoNsU Juniorit
Salon Vilpas
Tampereen Pyrintö
Taivalkosken Kuohu
Esab Siilinjärvi

Jatkorahoitus:
Joensuun Kataja
Lohjan Urheilijat
Äänekosken Huima

 

 
22.11.2023 09:45 Seurauutinen

Seurauutisia #83: Et ole yksin -palvelu järjestää infotilaisuuden katusovittelusta nuorten konfliktien ratkaisumallina

Et ole yksin ja Aseman Lasten järjestämä tilaisuus on tarkoitettu lajiliittojen, urheiluseurojen ja muiden urheiluorganisaatioiden toimijoille sovittelusta keinona nuorten konfliktien ratkaisussa. Tilaisuus järjestetään Teamsissa 13.12. klo 10:30-12:00.

3.11.2023 08:15 Seurauutinen

Seurauutisia #82: Seuratoiminnan kehittämistuen haku on avattu

Seuratoiminnan kehittämistuki on opetus- ja kulttuuriministeriön tarjoama avustus lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen. Vuoden 2024 haku on käynnissä 1.-30.11.2023. Seuratukea haetaan Suomisport-palvelun kautta.

2.5.2023 11:53 Seurauutinen

Seurauutisia #80: Unelmien liikuntapäivää vietetään 10.5.

Unelmien liikuntapäivää vietetään jälleen keskiviikkona 10.5. Unelmien liikuntapäivä on seuroille loistava tilaisuus avata ovensa, esitellä toimintaansa ja kutsua mukaan kaiken ikäisiä liikkujia.

8.4.2022 09:30 Seurauutinen

Seurauutisia #67: Liikunnan aluejärjestöt jakavat kesätyöllistämistukea urheiluseuroille

Nuorten kesätoiminnan ja kesätyömahdollisuuksien lisäämiseksi liikunnan aluejärjestöt tukevat nuorten toimintaa järjestävien kesätyöntekijöiden lyhytaikaista palkkaamista. Nuoreksi määritellään tukihaussa 15–29-vuotiaat.

15.1.2021 08:25 Seurauutinen

Seurauutisia #50: Tapiolan Honka on nyt myös aikuisten seuratoiminnan Tähtiseura

Espoolaisseuralle myönnettiin 13.1. punainen aikuisten Tähtiseura-status osoituksena laadukkaasti toteutetusta aikuisten liikunnan seuratoiminnasta. Hongasta tuli ensimmäinen koripalloseura, jolla on status niin lasten ja nuorten sekä aikuisten puolella.

21.12.2020 08:20 Seurauutinen

Seurauutisia #49: Lahti Basketball Junioreista uusi Tähtiseura

Lahti Basketball Junioreille myönnettiin 15.12.2020 lasten ja nuorten Tähtiseura-status osoituksena laadukkaasti toteutetusta seuratoiminnasta. Seurasta tuli 14. koripalloseura, joka sai Tähtimerkin.

16.11.2020 10:00 Seurauutinen

Seurauutisia #48: Seuratoiminnan kehittämistuen haku on avattu

Seuratoiminnan kehittämistuki on opetus- ja kulttuuriministeriön tarjoama avustus lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen. Vuoden 2021 haku on käynnissä 13.11.-18.12.2020. Seuratukea haetaan Suomisport-palvelun kautta.

18.11.2019 09:16 Seurauutinen

Seurauutisia #29: Seuratoiminnan kehittämistuen haku on avattu

Seuratoiminnan kehittämistuki on opetus- ja kulttuuriministeriön tarjoama avustus lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen. Vuoden 2020 haku on käynnissä 12.11.-17.12.2019. Seuratukea haetaan Suomisport-palvelun kautta.

22.10.2019 09:45 Seurauutinen

Seurauutisia #27: Seuratuen haku lähestyy – valmistaudu hakuun

Haku seuratoiminnan kehittämistukeen käynnistyy 12.11.2019 ja päättyy 10.12.2019 klo 16:15. Hakuprosessin tueksi Liikunnan aluejärjestöt järjestävät Seuratuki-infoja. Hakuun voi valmistautua jo etukäteen mm. päivittämällä yhdistysrekisteriotteen.

5.9.2019 16:55 Seurauutinen

Seurauutisia #22: Et ole yksin -materiaaleja seurojen käyttöön

Ennaltaehkäisy on keskeisessä asemassa epäasiallisen käytöksen vähentämisessä. Väestöliitto on koonnut kattavan paketin erilaisia materiaaleja, jotka on nyt julkaistu ja vapaasti seurojen käytössä.

Näytä lisää vastaavia