Seurauutisia #64: Olympiakomitea ja lajiliitot ottavat kantaa turvallisen harrastamisen puolesta Et ole yksin -palvelun kampanjassa

11.11.2021 12:30 Olympiakomitea ja monet suuret lajiliitot aloittivat yhdessä lokakuussa kampanjan, jonka tavoitteena oli viestiä Väestöliiton ja urheiluyhteisön Et ole yksin -palvelusta nuorille urheilijoille. Mukaan valjastettiin vaikuttajia eri urheilutaustoilla. Koripallon keulakuvina kampanjassa toimivat maajoukkuepelaajat Shawn Hopkins ja Sara Rokkanen.

Shawn Hopkins on yksi Et ole yksin -kampanjaan osallistuneista huippu-urheilijoista.

Et ole yksin -palvelu on Väestöliiton ja urheilujärjestöjen yhteishanke, jolla pyritään takaamaan, että jokainen voi harrastaa urheilua turvassa. Koripalloliitto suosittelee kaikille tutustumaan palveluun.

Et ole yksin -kampanjan tavoitteena oli herättää keskustelua turvallisen urheiluharrastuksen tärkeydestä ja tuoda Väestöliiton ja urheiluyhteisön Et ole yksin -palvelu tutummaksi nuorten ruohonjuuritason urheilutoimijoiden sekä urheilijoiden keskuudessa.

Katso Shawn Hopkinsin video TikTokista >

Et ole yksin on Suomen ensimmäinen kohdennettu tukipalvelu, johon seksuaalisen väkivallan ja häirinnän, epäasiallisen käytöksen tai kiusaamisen kohteeksi joutunut urheilija voi olla yhteydessä ja saada apua. Palvelu on valtakunnallinen. Tukipalvelun lisäksi hankkeessa vahvistetaan lasten ja nuorten itsemääräämisoikeutta, lisätään vanhempien sekä valmentajien tietoja nuorten kokeman kiusaamisen, seksuaalisen häirinnän ja väkivallan ehkäisystä.

Epäasiallista käytöstä voi esiintyä monella tapaa. Se voi olla fyysistä tai henkistä väkivaltaa ja kiusaamista, päihteiden käyttöön ja tarjoamiseen liittyvää käytöstä, seksuaalista häirintää tai väkivaltaa. Yleisesti tiedetään, että epäasiallinen ja loukkaava käytös aiheuttaa muun muassa häpeää, syyllisyyttä, ulkopuolisuuden tunnetta sekä ahdistuneisuutta ja pelkoa.

Et ole yksin -sivuilta löytyy paljon materiaaleja niin seuroille, valmentajille, huoltajille kuin pelaajillekin – ennaltaehkäistään yhdessä epämukavat tilanteet ja nautitaan pelaamisesta.

Tutustu > https://www.etoleyksin.fi

 
20.9.2022 20:33 Seurauutinen

Seurauutisia #73: Pikkusudet-rieha liikutti 350 lasta Tikkurilan Urheilutalolla

Tikkurila-Seuran jo perinteiseksi muodostunut lähialueen alakoululaisille tarkoitettu Pirkka Pikkusudet-rieha oli jälleen menestys, kun viskarit, eskarit ja ekaluokkaiset opettelivat koriksen saloja.

13.9.2022 12:57 Seurauutinen

Seurauutisia #72: Syksyn Pirkka Street Basket -kiertue liikutti yhteensä 3850 koululaista

Syksyn 2022 Pirkka Street Basket -kiertue kiersi elo-syyskuun vaihteessa ympäri Suomen ja vuoden hauskinta koulupäivää vietettiin kaikkiaan 15 pelipaikalla. Yhteensä mukana tapahtumissa liikkumassa oli 3850 koululaista.

30.8.2022 14:13 Seurauutinen

Seurauutisia #71: Uusi kausi käynnistyy jälleen Pikkusudet-koriskoulujen ja -riehojen osalta

Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyö jatkuu myös kaudella 2022–23. Koripalloliitto kannustaa kaikki seurat mukaan Pikkusudet-laumaan ja järjestämään Pikkusudet-koriskouluja, etenkin nyt kun korisbuumi on parhaimmillaan.

6.5.2022 09:40 Seurauutinen

Seurauutisia #70: Unelmien liikuntapäivä liikuttaa jälleen 10.5

Unelmien liikuntapäivänä 10.5. sytytetään liikkumisen kipinää! Aiempina vuosina yli miljoona ihmistä on lähtenyt liikkeelle Unelmien liikuntapäivänä. Haastamme myös tänä vuonna kaikki urheiluseurat ja muut yhdistykset mukaan liikkumisen juhlapäivään!

21.4.2022 10:28 Seurauutinen

Seurauutisia #69: Opetus- ja kulttuuriministeriö jakaa seuroille 4,6 miljoonaa euroa seuratoiminnan kehittämiseen

Seuratuen avulla edistetään ja toteutetaan tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia liikunnan harrastusmahdollisuuksia lapsille ja nuorille erityisesti matalan kynnyksen toiminnan kautta.

11.4.2022 13:45 Seurauutinen

Seurauutisia #68: Nuuskaton urheilu -toimintamalli urheiluseuroille

Nuuskaton urheilu -toimintamalli sisältää työkaluja seuratoimijoille nuuskattomuuden huomioimiseen pelisäännöissä ja seuratoiminnan arjessa. Toimintamalli tarjoaa välineitä nuuskan haitoista kertomiseen ja puheeksi ottoon.

8.4.2022 09:30 Seurauutinen

Seurauutisia #67: Liikunnan aluejärjestöt jakavat kesätyöllistämistukea urheiluseuroille

Nuorten kesätoiminnan ja kesätyömahdollisuuksien lisäämiseksi liikunnan aluejärjestöt tukevat nuorten toimintaa järjestävien kesätyöntekijöiden lyhytaikaista palkkaamista. Nuoreksi määritellään tukihaussa 15–29-vuotiaat.

11.3.2022 08:16 Pikkusudet

Seurauutisia #66: Pohjoisen Pikkusudet-korisriehat koukuttavat korikseen

Kempele Wilduckz on nostanut itsensä vahvasti pohjoiselle koriskartalle. Seuran järjestämä Pirkka Pikkusudet-korisrieha liikutti lauantaina 26.2. Linnakankaan koululla lähes sataa mikro- ja supermikrojunioria Kempeleestä, Oulusta, Taivalkoskelta ja Rovaniemeltä.

19.1.2022 12:58 Seurauutinen

Seurauutisia #65: Palkitsemismenettely uudistuu, hae ansiomerkkejä meritoituneille toimijoille

Koripalloliitto kannustaa jäsenseurojaan hakemaan ansiomerkkejä ansioituneille seuratoimijoille liiton palkitsemismenettelyn kautta.

1.11.2021 10:45 Seurauutinen

Seurauutisia #63: Seuratoiminnan kehittämistuen haku on avattu

Seuratoiminnan kehittämistuki on opetus- ja kulttuuriministeriön tarjoama avustus lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen. Vuoden 2022 haku on käynnissä 1.-30.11.2021. Seuratukea haetaan Suomisport-palvelun kautta.

12.10.2021 08:17 Seurauutinen

Seurauutisia #61: Vastuullinen valmentaja -verkkokurssi maksuttomana vuoden loppuun

Turvallisen harrastamis- ja urheiluympäristön merkitys on liikunnan kentällä korvaamaton. Koripalloliitto on yhdessä Suomen Olympiakomitean ja muiden lajiliittojen kanssa edistämässä turvallista toimintaympäristöä, jossa urheilu tuottaa iloa ja positiivisia kokemuksia kaikille. Turvallinen seuratoiminta -webinaari järjestetään 5.11.

7.10.2021 08:35 Seurauutinen

Seurauutisia #60: Pirkka Pikkusudet-rieha villitsi alakoululaisia Tikkurilassa

Tikkurila-Seuran jo perinteiseksi muodostunut lähialueen alakoululaisille tarkoitettu Pirkka Pikkusudet-rieha oli koronapandemian vuoksi pari vuotta tauolla, mutta nyt liike ja riemu oli taas ylimmillään, kun lapset nauttivat koriksen ilosanomaa.

20.9.2021 12:06 Seurauutinen

Seurauutisia #59: Osoita tukea seurallesi – #Seurapaitapäivä vietetään tiistaina 28.9.

Jälleen on aika kaivaa kaapeista seurapaidat, -pipot ja muut seuravärein varustetut kamppeet. Tiistaina 28.9. juhlistetaan #Seurasydän-kampanjan kohokohdaksi noussutta seurapaitapäivää.

3.9.2021 10:24 Seurauutinen

Seurauutinen #58: Olympiapäivää vietetään maanantaina 6.9.

Olympiapäivää vietetään maanantaina 6.9. ja se käynnistää Harrastamisen Suomen malliin liittyvän lasten harrastusviikon. Mallin tavoitteena on, että jokainen lapsi ja nuori löytää itselleen mieluisan harrastuksen koulupäivän yhteyteen.

27.8.2021 10:26 Seurauutinen

Seurauutisia #57: #SuomiHarrastaa käynnistyy nyt

Valtioneuvoston kanslia ja opetus- ja kulttuuriministeriö käynnistävät kampanjan, jonka tarkoituksena on kannustaa harrastamiseen, aktiivisuuteen, liikkumiseen ja yhdessä tekemiseen.

10.8.2021 12:00 Seurauutinen

Seurauutisia #56: Uusi kausi käynnistyy taas Pikkusudet-koriskoulujen ja -riehojen osalta

Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyö jatkuu taas kaudella 2021–22. Koripalloliitto kannustaa kaikki seurat mukaan Pikkusudet-laumaan ja järjestämään Pikkusudet-koriskouluja.

6.5.2021 10:06 Seurauutinen

Seurauutisia #55: Seuratoiminnan kehittämistukea myönnettiin viidelletoista koripalloseuralle

Opetus- ja kulttuuriministeriö jakaa vuosittain tukea seuratoiminnan kehittämiseen. Vuonna 2021 tukea sai peräti 15 seuraa koripallotoiminnan järjestämiseen.

4.5.2021 08:40 Seurauutinen

Seurauutisia #54: Unelmien liikuntapäivä liikuttaa jälleen 10.5

Unelmien liikuntapäivä on kaikenlaisen liikkumisen juhlapäivä. Korona-tilanteen jatkuessa tapahtumia ei voida järjestää, mutta voimme silti liikkua vastuullisesti ja jakaa liikuntahetkemme somessa. Päivän motto onkin sama kuin aina ennenkin: kaikki tavat liikkua ovat hyviä!

19.4.2021 13:54 Seurauutinen

Seurauutisia #53: Et ole yksin -verkkokoulutus tarjoaa välineitä puuttua epäasialliseen käytökseen

Et ole yksin -verkkokoulutus tarjoaa valmentajille ja muille urheiluseuroissa toimiville välineitä puuttua epäasialliseen käytökseen, häirintään ja väkivaltaan. Verkkokurssi on kaikille avoin ja ilmainen.

7.4.2021 13:33 Seurauutinen

Seurauutisia #52: Uusi lasten ja nuorten liikkumissuositus: Monipuolista, reipasta ja rasittavaa liikkumista vähintään tunti päivässä

Kaikille 7-17-vuotiaille suositellaan monipuolista, reipasta ja rasittavaa liikkumista vähintään 60 minuuttia päivässä yksilölle sopivalla tavalla, ikä huomioiden selviää Opetus- ja kulttuuriministeriön uudessa suosituksessa.

Näytä lisää vastaavia