Shawn Huff siirtyy Kreikasta Italiaan

Viimeiset kaksi ja puoli kautta ammattilaiskoripalloa Kreikan pääsarja A1 Ethnikissä pelannut maajoukkuelaituri Shawn Huff, 26, suuntaa loppukaudeksi Italiaan. 198-senttisen Huffin uusi työnantaja on Italian kakkosliiga LegaDuen jumbojoukkue Forli.

Suomen jatko EM-karsinnassa selviää vasta syyskuussa, kun FIBA Europe tekee EM-lisäkarsintoja koskevia päätöksiä.

Erinomaisesti kauden aloittanut Kavala kamppaili joulun kynnyksellä pitkään A1 Ethnikin kolmannella sijalla perinteikkäiden Olympiakosin ja Panathinaikosin vanavedessä. Alkuvuoden 2011 aikana Kavalan kiito on kuitenkin hidastunut, ja joukkue on tippunut kolmannelta sijalta kuudenneksi.

– Kavalalla on ollut jonkin verran taloudellisia ongelmia viime aikoina, ja koin, että minun ei ollut enää järkevää jatkaa seurassa, Huff kertoo.

Huff siirtyy loppukaudeksi Tuukka Kotin ja Gerald Lee jr.:n seuraksi Italian kakkosliiga LegaDueen. Huffin uusi joukkue on kauden 21 ottelustaan vain neljä voittanut LegaDuen jumbojoukkue Forli, jonka tavoitteena yhdeksän jäljellä olevan runkosarjakierroksen aikana on varmistaa sarjapaikkansa kaudeksi 2011/12.

– Forlin päävalmentaja Nenad Vucinic on nähnyt minun pelaavan valmentaessaan Uuden-Seelannin maajoukkuetta. Uutta seuraa etsiessäni vaihtoehtoja oli muutamia, mutta tuntui parhaalta lähteä pelaamaan tutun valmentajan alaisuuteen joukkueeseen, jossa minulle on kaavailtu isoa roolia, Huff taustoittaa.

– Forli on selvästi sarjasijoitustaan parempi joukkue, jolla on ollut paljon pelaajavaihdoksia ja monta tasaista peliä, joista on tullut niukkoja tappioita. Uskon, että meillä on hyvät mahdollisuudet pysyä sarjassa.

Kreikasta oppia ja kovuutta

Ensimmäisen kahden ammattilaiskautensa aikana vähille peliminuuteille jäänyt Huff ehti kuluvalla kaudella pelata BC Kavalan riveissä 17 ottelua 23,2 minuutin keskiarvolla. Joukkueensa aloitusviisikon pienen laiturin roolissa pelannut Huff viimeisteli 5,4 pistettä, 3,2 levypalloa ja 0,8 syöttöä ottelua kohden.

– Peliminuutteja tuli mukavasti koko kauden, mutta en usko, että pääsin omalle tasolleni ihan alkukauden pelien jälkeen. En saanut itsestäni välttämättä ihan kaikkea irti, Huff analysoi kulunutta kautta.

Elokuussa Suomen maajoukkuepaidassa Suomea EM-kisoihin taistelevan Huffin Kreikan ura jäi toistaiseksi kahden ja puolen kauden mittaiseksi. Valmistuttuaan Valparaison yliopistosta Yhdysvalloista keväällä 2008 Huff pelasi kauden 2008/09 vähillä minuuteilla Maroussissa ja viimeiset puolitoista kautta Kavalassa erityisesti puolustuspään roolipelaajana.

– Kreikan liigassa pelataan todella kovatasoista koripalloa. Joka joukkueessa oli vastassa sen tason pelaajia, että itsensä sai pistää likoon täysillä joka ilta.

Toisen polven koripalloilija Huff on pelannut miesten maajoukkueessa 88 ottelua 8,3 pisteen keskiarvolla.

Päivitetty