Siiri Nuutinen: Cup tuo pudotuspelitunnelmaa syksyyn

Espoo Teamin Siiri Nuutinen metsästää uransa ensimmäistä Suomen cupin mestaruutta. Espanjan kentiltä alkaneelle kaudelle Suomeen palannut sentteri odottaa naisten cup–finaalista jännittävää taistelua. Nuutisen mielestä cupin ottelut tuovat mukavan lisän syksyyn ja antavat joukkueille palasen varhaista pudotuspelitunnelmaa.

Naisten SM-sarjassa kolmantena majailevan Espoo Teamin kausi on Nuutisen mukaan sujunut yhdeksästä voitosta huolimatta ailahtelevasti.

– Alkukausi on mennyt vähän turhan monien loukkaantumisten sävyttämänä. Olemme pelanneet melko ailahtelevasti, mutta pystytty silti ottamaan paljon tärkeitä voittoja, Nuutinen kuvailee.

Espoo on ailahteluista huolimatta edelleen kiinni kauden tavoitteissaan, sillä Nuutinen kertoi jo kauden avausinfossa cupin finaalin olevan joukkueen alkukauden päätavoite. Viime vuonna joukkue joutui nöyrtymään cup-finaalissa Äänekosken Huimalle selvästi, mutta menneet ovat pääosin jo unohdettu.

– Hauskoja keskusteluja viime vuoden finaalista on käyty paljon ja sen käsityksen olen siitä matsista saanut, että pelillisesti siitä ei voi kun parantaa, naurahtaa Nuutinen.

Tuleva cupin vastustaja Catz saa ansaitun kunnian espoolaisilta, mutta SM-sarjan tämän hetkinen ykkönen ei suinkaan ole ensi lauantaina liian iso pala Teamille.

– En lähde nostamaan mitään yksittäistä asiaa sen enempää esille. Meidän pitää ainakin pitää huolta pallosta ja omasta tekemisestämme, koska se on ainakin tämän kauden kohtaamisissamme opittu, että Catz rankaisee jokaisesta virheestä.

– Catz on joukkue, josta löytyy aloitusviisikollinen kovia yksilöitä, joista kuka vain voi nousta ratkaisijaksi. Mutta erityisesti (Yelena) Solovyeva on aina tasaisen vahva ja tehokas, analysoi Nuutinen.

”Vain mestarit muistetaan”

Vantaan Energia Areena tarjoaa loistavan tapahtumaviikonvaihteen koko suomalaiselle palloilulle. Cup–taistelujen ”kerrasta poikki” -jännitys luo yllätyksellisiä hetkiä varmasti jokaiselle joukkueelle. Cupin mestaruus nousee tästä johtuen Nuutisenkin arvoasteikossa korkealle.

– Itselläni ei ole cup-mestaruutta, hopea sen sijaan löytyy. Cup-pelit ovat kiva lisä syyskauteen, koska ne tuovat pudotuspelitunnelmaa jo syksyllä. Teamin yksi tavoite oli päästä cup-finaaliin, mutta koska vain voittajat muistetaan, ei vielä voi olla tyytyväinen. Cup-viikonloppu on yksi niistä harvoista kerroista, jolloin naiskoriskin saa näkyvyyttä, joten on todella siistiä päästä pelaamaan lauantaina voitosta, Nuutinen hehkuttaa.

Kuten muidenkin koripalloilijoiden tapaan, Nuutinen arvostaa Vantaan Areenaa pelipaikkana ja luo cup–henkeä asenteella: Lappeenranta vastaan muut.

– En usko, että pelipaikasta varsinaisesti on hyötyä kummallekaan joukkueelle. On tietysti kiva, että meidän ei tarvitse matkustaa Vantaata pidemmälle. Se on sinänsä harmi, koska meidän bussimatkat ovat aina yhtä humoristisen riemukkaita. Huomattavasti paljon kivempi on pelata Energia Areenalla kuin jossain jäähallissa. Jäähalleissa, kun on aina niin kovin kylmä ja Vantaalla tulee helpommin tiivis tunnelma.

– Olen ehtinyt seurata aika vähän Korisliigaa, enkä osaa sanoa suosikkiani, mutta Kouvojen kanssa voidaan tietysti kannustaa toisiamme, jotta lauantaista ei tulisi täydellistä lappeenrantalaisjuhlaa, Nuutinen toteaa.

Miesten cup-finaalissa kohtaavat naisten finaalin jälkeen Kouvot Kouvolasta sekä Lappeenrannan NMKY.

Nuutinen uskoo lauantain olevan elämys niin pelaajille kuin katsojille. Sentteri on tehnyt myös oman osansa tätä varten hankkimalla paikan päälle niin sanotusti lisää ääntä.

– Toivottavasti ainakin paljon junnuja tulee paikanpäälle kannustamaan. Odotan paljon kannustajia ympäri pääkaupunkiseutua. Itse olen ainakin pyytänyt kaikki kovaäänisimmät kaverit katsomaan ja niitä on paljon. Ääntä tarvitaankin, jotta ”kreisit” lappeenrantalaiset saadaan hiljaisiksi, heittää Nuutinen haastetta kannatusjoukoille.

Mikäli Nuutisen ennustukseen naisten cupin finaalin viimeisestä hyökkäyksestä on uskomista, niin vastinetta cupin pääsylipuille on tulossa.

– Team hyökkää. Mirka Jarchovska tuo tapansa mukaan vauhdilla pallon ylös. Ensin Siiri Nuutinen heittää oikealla kädellään korin alta ohi. Sen jälkeen Yolanda Jones ottaa muutaman hyökkäyslevyrin ja lopuksi ikivikkelä Kaisa Höök iskee viime sekunneilla pallon suoraan syötöstä alaspäin, Nuutinen kertoo naama peruslukemilla.

Lisätietoja: /sarjat_tulokset/naisten_suomen_cup/

Päivitetty