Sini Mäkelä Manhattan Collegeen

16.5.2017 Helmi Basket HBA:n Sini Mäkelä, 19, siirtyy tulevaksi kaudeksi Yhdysvaltojen yliopistosarjaan NCAA:han ja Manhattan Collegeen. 176-senttinen Mäkelä tehtaili kaudella 2016/2017 Naisten Korisliigassa HBA:lle keskimäärin 6,7 pistettä, 2,5 levypalloa ja 1,3 syöttöä ottelua kohden. Mäkelä on seitsemäs HBA-pelaaja, joka siirtyy urheilustipendillä tulevaksi kaudeksi NCAA:han.

HBA:n Sini Mäkelä siirtyy NCAA:han ja Manhattan Collegeen. Kuva: Francois Perthuis.


– Sini on todella kovan luokan heittäjä, joten oli todella mielenkiintoinen prosessi tämä koko rekrytointi. Kiinnostuneita kouluja oli useita ja oli oikeastaan jopa hieman hankala tilanne yrittää löytää se oikea koulu Sinin kehittymisen kannalta. Manhattanin pelitapa on sellainen, että Sinillä on hieno mahdollisuus pärjätä omien vahvuuksiensa kautta, HBA:n päävalmentaja Pekka Salminen kommentoi.
 

HNMKY:n kasvatti Mäkelä on ollut jo pitkään Suomen nuorten maajoukkueiden tarkka-ampuja, jolta löytyy vyöltään 60 nuorten maaottelua. A-tyttöjen SM-sarjassa Mäkelä on huuhtonut kultaa kahdesti. Päättynyt kausi oli hänen ensimmäisensä naisten pääsarjatasolla.
 

– Päällimmäisen fiilikset innostuneet. Kiva päästä haastamaan itseäni uuteen ympäristöön. Pelit NCAA:ssa on varmasti kovatasoisia ja pelitapa eroaa eurooppalaisesta tyylistä, joten haastetta on varmasti luvassa, Mäkelä kertoo.
 

– Manhattan College otti yhteyttä jo alkukeväästä ja siitä asti ollaan oltu yhteyksissä. He etsivät juuri minun tyyppistä pelaajaa, ja kun pääsin vielä vierailulle huhtikuussa, niin hyvä fiilis vahvistui. Juteltuani valmentajien kanssa ja tutustuttuani joukkueeseen päätös tuntui oikealta.
 

– Manhattan Collegessa panostetaan myös paljon henkilökohtaisten taitojen harjoitteluun, joten uskon, että tulen kehittymään monipuolisesti. Tietysti New York ei sijaintinakaan ole hullumpi.

Lisätietoja: Sini Mäkelä
 
22.10.2023 09:33 Susiladies

Roosa Lehtoranta käytti ulkomaanoptionsa ja siirtyy Nördlingeniin, Saksan Bundesliigaan

Aiemmin tällä kaudella hallitsevaa Suomen mestaria Peli-Karhuja edustanut Roosa Lehtoranta, 26, on käyttänyt sopimuksessaan olleen ulkomaanoption ja siirtyy Saksan Bundesliigassa pelaavaan EIGNER Angels Nördlingeniin.

2.2.2023 09:59 Susiladies

Linda-Lotta Lehtoranta palaa Saksan Bundesliigassa pelaavaan Kelterniin

Peli-Karhuissa aiemmin tällä kaudella pelannut Susiladies-konkari Linda-Lotta Lehtoranta, 31, siirtyy Saksan Bundesliigan toisella sijalla olevaan Rutnorik Stars Kelterniin. Lehtoranta pelasi Kelternissä myös kaudella 2015-16.

21.7.2022 08:45 Suomalaiset ulkomailla

Lotta Vesiluoma siirtyy Ruotsin pääsarjan Alvik Basketiin

Espoo Basket Teamin kantaviin voimiin jo yli puoli vuosikymmentä kuulunut Lotta Vesiluoma, 25, siirtyy ensimmäistä kertaa urallaan ulkomaille, kun Vesiluoma on tehnyt sopimuksen Ruotsin pääsarjassa pelaavan Alvik Basketin kanssa.

2.12.2021 08:49 Susiladies

Linda-Lotta Lehtoranta Israeliin vahvistamaan Neve David Ramlaa EuroCupissa

Susiladiesin takakentän luottopelaaja, Peli-Karhuissa naisten Korisliigaa aiemmin tällä kaudella pelannut, Linda-Lotta Lehtoranta, 30, siirtyy Israeliin, jossa hän vahvistaa Neve David Ramlaa EuroCupissa.

12.4.2021 10:07 Susiladies

Taru Tuukkasen WNBA-draftista 20 vuotta: "Menin ihan shokkiin, kun mut draftattiin!"

Awak Kuierin odottaessa WNBA:n varaustilaisuutta on syytä palata 20 vuoden taakse, jolloin Taru Tuukkanen huudettiin naisten taalaliigaan ensimmäisenä suomalaisvarauksena koskaan. Vaikka Tuukkanen oli osoittanut Xavier Musketeersissa olevansa yksi NCAA-liigan parhaita pelaajia, WNBA-varaus tuli hänelle itselleenkin yllätyksenä.

11.6.2020 14:55 Susiladies

Suurlupaus Awak Kuier aloittaa ammattilaisuransa Italiassa

Suomen koripallon huipputalentti ja yleisöäänestyksessä naisten Korisliigan vuoden pelaajaksi arvostettu Awak Kuier, 18, on allekirjoittanut pelaajasopimuksen Italian Serie A:ssa pelaavan Virtus Eirene Ragusan kanssa.

31.7.2019 09:08 Susiladies

Kaisa Kuisma siirtyy Portugaliin, uusi osoite Vitória SC

Napolin universiadijoukkueen Kaisa Kuisma, 25, siirtyy ensimmäistä kertaa urallaan ulkomaille ammattilaiseksi, kun 180-senttinen Orimattilan Jymyn kasvatti on tehnyt sopimuksen Portugalin pääsarjaa pelaavan Vitória Sporte Cluben kanssa.

19.6.2019 08:47 Susiladies

Roosa Lehtoranta Belgian pääsarjan Antwerp Giantsiin

Naisten Korisliigaa päättyneellä kaudella Tapiolan Hongassa pelannut Roosa Lehtoranta, 22, siirtyy ensimmäistä kertaa urallaan ulkomaille, kun Peli-Karhut-kasvatti on tehnyt sopimuksen Belgian pääsarjassa pelaavan Antwerp Giantsin kanssa.

31.12.2018 10:32 Pääjuttu

Koripallovuoden 2018 kohokohtina Markkanen, Susijengi ja mestarit

Suomalainen koripallovuosi 2018 on vajaata vuorokautta vaille historiaa. Päättyvän koripallovuoden kohokohtia suomalaisperspektiivistä ovat Basket.fi:n lukijamäärien perusteella olleet Lauri Markkasen loisto-otteet Chicago Bullsissa, Susijengin loppuunmyydyt MM-karsintaottelut sekä Suomen mestaruudet.

19.11.2018 10:09 Naisten Korisliiga

Lotta Vehka-aho NCAA-parketeille Florida Atlanticiin

Vimpelin Vedon kasvatti Lotta Vehka-aho, 17, siirtyy vuoden päästä Atlantin taakse NCAA:n yliopistoparketeille Florida Atlantic Universityyn. Vehka-aho pelaa kuluvalla kaudella Naisten Korisliigaan HBA:ssa.

Näytä lisää vastaavia