Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue marssi PM-kisojen finaaliin asti voittamattomana, kun Sudenpennut kellisti Islannin toiseksi viimeisessä pelissään 59-80 (26-49).
Puoliajalla Suomi johti yli 20 pistettä, kunnes päätösneljänneksen alussa johto oli jo 36 pistettä. Mitään ei kuitenkaan tullut ilmaiseksi, kun islantilaiset pistivät hanttiin.
– Islantilaiset ovat sitkeitä. Joka vuosi uudestaan ja uudestaan sama ilmiö. Vietiin peliä täysin, mutta he eivät vaan antaneet periksi ja roikkuivat mukana kuin olisivat pelanneet tasaista peliä, vaikka eroa on yli 20 pistettä, Suomen päävalmentaja Pekka Salminen kommentoi.
Suomi sai laajalta rintamalta onnistumisia: yli kymmenen pisteen pääsivät Albina Syla (12/5), Henna Sandvik (13/3), Kati Ollilainen (11/6) ja Meri Kanerva (11/3/4 syöttöä). Monipuolisen pelin pelasi myös Annukka Willstedt (3/5/6 syöttöä).
Islannin pisteykkönen oli Tinna Guðrún Alexandersdóttir (17/4).
Suomi pelaa huomenna Pohjoismaiden mestaruudesta Ruotsia vastaan.
18-vuotiaat pojat noudattivat pelitapaansa pitkäjänteisesti

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue nappasi selkeänumeroisen voiton Islannista 73-98 (39-49).
Suomen johto lähenteli ensimmäisellä puoliajalla jo kahtakymmentä, mutta Islanti kiri eron kolmannella neljänneksellä kolmeen pisteeseen asti 51-54. Vastaiskuksi Sudenpennut äityi 14-0-juoksuun, jolla ero venyi liki kahteenkymmeneen.
Suomi viimeisteli pelin voittamalla päätösneljänneksen 16-25.
– Alamme olemaan oppimisen ja kasvamisen äärellä. Otimme isoja askeleita eteenpäin meidän omassa pelitavassamme ja sen noudattamisessa pitkäjänteisesti ottelun aikana. Paljon onnistumisia molemmissa kenttäpäädyissä. Peli-ilmekin pysyi mainiona lähes läpi ottelun, Suomen päävalmentaja Petri Virtanen kommentoi.
Suomen pistekolmikko oli Elmeri Abbey (22/5/ 4 riistoa), Olavi Suutela (20/5) ja Eetu Heinonen (17/1). Neljäntenä kaksinumeroisille pistelukemille ylsi Roope Filtness (10/2).
Islannilta Friorik Leo Curtis ja Brynjar Kari Gunnarsson heittivät 15 pistettä mieheen.
Suomi kohtaa viimeisessä pelissään Viron huomenna sunnuntaina. 18-vuotiaiden poikien PM-kisoissa joukkueet ovat pelanneet ristiin, eikä yksikään joukkue ole enää voittamaton. Suomella on vielä mahdollisuudet pronssimitaliin.
Suomen 20-vuotiaille miehille kahden pisteen tappio Tanskaa vastaan

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkueelta jäi revanssi saamatta, kun Tanska voitti kahden pisteen erolla 84-82 (50-41) välieräottelussa. Joukkueet kohtasivat aiemmin alkulohkossa, jolloin Tanska voitti 15 pisteen erolla.
Tanska sai aikaisen johdon, joka venyi parhaimmillaan jo kymmenen pisteen ylitse. Sudenpennut sai kirittyä, mikä poiki jopa hetkellisen johtoaseman päätösneljänneksellä, mutta tällä kertaa palkinto jäi saamatta.
– Jälleen hankala alku peliin. Nyt tulimme vähän huonolla energialla ja hävisimme valtavan määrän levypalloja. Edelleen, ensimmäisen pelin tapaan, Tanskan koko ja fyysisyys aiheutti hankaluuksia. Se näkyi pisteissä vapaaheitoista ja hyökkäyslevypalloista, Suomen päävalmentaja Mikko Tupamäki aloitti.
– Toisella puoliajalla saimme vähän ryhtiä siihen ja pystyimme puolustamaan Tanskan 34 pisteeseen. Se antoi mahdollisuuden tulla pelaamaan voitosta. Meillä oli omat hetkellä kääntää peli, mutta Tanska teki pari kovaa kuppia lopussa.
– Saimme paljon hyvää oppia tiukasta pelistä ja pystyimme pelin aikana reagoimaan eri asioihin joukkueena. Pelaajat osoitti sillä tavalla sisua, vaikka alku oli hankala.
Suomelta kaksinumeroiset pistelukemat heittivät Juuso Salmi (17/4), Leo Nordberg (14/4), Oliver Kanden (14/3) ja Okku Federiko (10/6). Tanskan ykkönen oli Dane Erikstrup (24/15).
Suomella alun perin piti olla ottelu myös sunnuntaina, mutta aikaisin aamulla pelattava pronssipeli Viroa vastaan peruttiin yhteisymmärryksessä. Suomen B-divisioonan EM-kisat käynnistyvät jo 7. heinäkuuta, Viron A-divisioonan EM-kisat taas päivää myöhemmin.
