


Suomi sai hyvän alun peliin, kun Sudenpennut avasivat ottelun turnauksen aikana jo tutuksi tulleella pick-and-pop-tyhjennyksellä, josta Lauri Markkanen upotti kolmosen. Puolustuspäässä Markkanen hallitsi ilmatilaa torjuen kaksi slovenialaisheittoa päätymainoksiin ja kapteeni Tahvanainen esitteli post-liikkeitään.
Slovenialaiset olivat kuitenkin toisissa aatoksissa rynnäten kolmen tai neljän pelaajan voimin hyökkäyslevypalloihin ja pilkkoen pallonliikkeellään Suomen puolustuksen. Slovenia äityi 10-0-juoksuun ja Suomi joutui katsomaan vierestä, kun vieraat johtivat peliä ensimmäisen neljänneksen päätteeksi 11-23.
Toinen neljännes toi vähän enää uutta. Markkanen teki Suomelta tuhojaan, mutta slovenialaiset kahmivat 10 hyökkäyslevypalloa ensimmäisellä puoliajalla, nakuttaen lisäpallonhallinnoista helppoja pisteitä. Suomen heitot taas kimpoilivat raudoissa ja Slovenia repäisi ratkaisevan 20 pisteen eron puoliaikaan mennessä 20-44.
Toinen puoliaika eteni edelleen Slovenian komennossa, eikä Suomi saanut missään vaiheessa peliään rullaamaan kiinnioton arvoisesti.
Slovenia vei kokonaisuudessaan levypallot murskaavasti 38-56. Suomen heikko heittopelikään ei antanut lisätoivoa: suomalaiset heittivät kakkosensa 12/46 (26,1%), kolmosensa 3/21 (14,3%) ja vapaaheittonsa 14/24 (58,3%).
Suomen ykkösnimi oli Markkanen, joka pussitti 20 pistettä ja noukki 8 levypalloa. Lähellä omaa tasoaan Markkasen lisäksi olivat Lassi Nikkarinen (2/2/5 syöttöä) ja Samuli Nieminen (8/3).
Mirolybov: ”Pelaajamme ovat parempia kuin mitä he olivat tänään”
Pelin jälkeen Suomen päävalmentaja Anton Mirolybov manaili levypallopelaamisen lisäksi Suomen heittotarkkuutta.
– Kun aloitimme tämän projektin ja istuimme ensimmäisen kerran alas, niin mietittiin, että meidän vahvuus on se, että olemme äärimmäisen hyvä heittojoukkue. Jostain syystä tässä turnauksessa meillä on ollut käsijarru päällä. Se, että miksi, on vielä itselleni epäselvää, Mirolybov kommentoi.
– Meiltä puuttuu kaikki helpot korit, hyvät onnistumiset, pienet juoksut eli sellaiset tilanteet, jotka nostattaa fiiliksen. Sen kautta joudumme laittamaan järkyttävän määrän energiaa puolustukseen, joka ei ole ollut huonoa. Joudumme vain tekemään sen ilman ekstrafiilistä, jonka hyvä hyökkääminen tuo.
Suomi palaa huomenna pelaamaan Helsingin Jäähallille, kun A-divisioonasäilymisen ensimmäinen ratkaiseva ottelu mitellään Ranskaa vastaan kello 14:00.
– Meidän pelaajamme ovat huomattavasti parempia, mitä he olivat tänään, Mirolybov sanoi.
– Ei tällaisessa turnauksessa ole muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa eteenpäin. Ranska on jo kerran voitettu ja tiedämme heidän vahvuudet, Suomen kapteeni Joonas Tahvanainen kertoi.
Lisätietoja: Ottelutilastot
Lisätietoja: Virallinen kisasivusto
Lisätietoja: U20 EM-kisojen lipunmyynti
