Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue johti peliä alusta loppuun ja kaatoi Ruotsin loppunumeroin 76-63 (46-27).
Sudenpennut kokosi kaksinumeroisen johdon jo avausneljänneksen päätteeksi ja johto venyi parhaimmillaan kolmannen neljänneksen alkupuolella 25 pisteeseen. Ruotsi kuitenkin aloitti armottoman kirin, jonka myötä länsinaapuri pääsi päätösneljänneksellä vielä hetkeksi viiden pisteen päähän.
– Vastassa oli todella kookas Ruotsi laadukkaalla pallollisella pelaajalla varustettuna. Teimme joukkueena jättimäisen parannuksen levypallopelaamisessa eiliseen verrattuna ja hallitsimme tänään peliä sillä osa-alueella. Sen kautta pääsimme juoksemaan paljon kenttää, missä olimme erinomaisia tänään, Suomen päävalmentaja Niko Hellman kommentoi.
Suomi vei levypallot murskalukemin 52-35 ja juoksi 28 pistettä nopeista hyökkäyksistä.
Suomen tehokkain oli Lilli Onnela (24/13/7 syöttöä/4 riistoa), jonka lisäksi pisteidenteossa kunnostautuivat muun muassa Sohvi Saviniemi (15/4) ja Niina Rokolampi (12/3). Päävalmentajan hatunnoston ansaitsi Iris Nordberg (5/5/5 syöttöä/4 riistoa).
– Iris on pelannut täällä PM-kisoissa uransa ensimmäiset maaottelut. Hän oli tänään meille todella tärkeä, suoriutuessaan hienosti pallonkäsittelijän roolissa.
Ruotsin pisteistä vastasivat Felicia Schölander (10/5) ja Emmy Ersdala (11/2).
Suomen 18-vuotiaat pojat saivat tiivistettyä puolustuspelaamistaan
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue taas pääsi nauttimaan Ruotsin kaadosta loppunumeroin 91-76 (49-37).
Sudenpennut aloitti kehnosti ja Ruotsi ehti karata 8 pisteen johtoon ensimmäisellä neljänneksellä, mutta Sudenpennut pelasi vahvan toisen neljänneksen, jonka myötä johtoasema siirtyi Suomelle. Suomi vei toisen neljänneksen 30-16.
– Onneksi puolustuspeli parani ja saimme tiivistettyä peliä sillä tavalla, että vahvan toisen erän ansiosta pääsimme johtoon. Sitten oikeastaan koko toinen puoliaika enemmän tai vähemmän pystyimme suojelemaan johtoa, Suomen päävalmentaja Jyri Lohikoski kommentoi.
Ruotsi pääsi vielä viiden pisteen päähän kolmannella neljänneksellä, mutta neljänneksen loppupuolella Suomi sai eron 17 pisteeseen.
– Pelissä oli paljon hyvää, myöskin paljon parannettavaa. Onnistuimme puolustuksen vaihteluilla sekoittamaan Ruotsin pelaamista.
Sudenpennuista Jelani Towa (21/2) ja Leo Johnson (23/0) pääsivät herkuttelemaan pisteillä. Johnson oli liekeissä kaaren takaa osuen kolmen pisteen heittonsa 7/12. Myöskin Christian Blomfelt (8/6) ja Aaron Ekwere (12/3) pelasivat hienosti.
Ruotsin pistekärki oli Casper Pohto, joka säkitti 26 pistettä.
– Sanoin kopissa, että jos PM-kisoissa pitää joku joukkue voittaa, niin silloin on hyvä voittaa Ruotsi. Nyt Ruotsi kaatui kotikentällä ja joukkueessa on iloisia mieliä.
