Sudenpentujen hurja puolustus tyrmäsi Puolan 18-vuotiaiden poikien kotiottelussa

8.7.2019 20:27 Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue sai shokkialun Kisakallion Susi Training Centerissä pelatussa valmistavassa maaottelussa Puolaa vastaan. Sudenpennut aloitti pelin hurjalla 20-0-juoksulla, josta Puola ei enää toipunut, kun suomalaiset hurvittelivat 71-39 (41-13) -voittoon.

Touko Tainamon johdattama Suomi pöllytti Puolaa Kisakalliossa. Kuva: Ville Vuorinen.

Sudenpentujen kaksikymmentä peräkkäistä pistettä veivät pelin tilanteeseen 23-2, kun ottelua oltiin pelattu vajaa vartti. Ottelun ratkaisun kannalta Puola oltiin tyrmätty kanveesiin.

– Meille tuli vaihe, jossa pystyimme terävöittämään puolustustamme. Täsmensimme palloskriinien puolustamistamme, lisättiin ripaus aggressiivisuutta ja puolalaisilla ei ollut siihen vastausta, Suomen päävalmentaja Jyri Lohikoski kertoi.

Ottelun loppuajan Sudenpennut kykeni säilyttämään kunniallisesti pelimoraalinsa ja kurinalaisuutensa, vaikka Puola veikin pisteiden valossa päätösneljänneksen.

– Se oli muistutus siitä, että meidän menestyksen edellytys on susipelitavan kivijalat. Niin kauan kuin me olemme se joukkue, joka tekee aloitteen, niin me menestytään. Kun Puola pääsee pelaamaan omaa peliään, niin olimme heti vaikeuksissa, Lohikoski sanoi.

Palloskriinien vaihtotilanteissa Suomelta varsinkin Perttu Blomgren (16/1) pääsi oikeuksiinsa ja Touko Tainamo (12/5) pelasi vielä nuoren maajoukkuekesän parhaan ottelunsa. Blomgrenin ja Tainamon lisäksi aloitusviisikossa olleet Mustapha Amzil (10/5), Teemu Suokas (10/2) ja Erik Sajantila (3/6/3 syöttöä) olivat vauhdissa. Puolan paras pistemies oli Kacper Kłaczek (13/8).

Suomi ja Puola kohtaavat uudestaan huomenna tiistaina Susi Training Centerissä kello 17:30.

Ottelun tilastot >
PDF >

 
5.1.2024 17:24 Sudenpennut

Sudenpennuille kolme kultamitalia tuliaisiksi Tallinnan Baltic Sea Cupista

Suomen nuorisomaajoukkueet, Sudenpennut, lähti kotimatkalle kolme tusinallista kultamitaleita taskussaan Tallinnasta, kun Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien sekä 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueet juhlivat Baltic Sea Basketball Cupin mestaruutta.

4.1.2024 23:10 Sudenpennut

Sudenpennuille jo toinen kolmen voiton päivä Tallinnan Baltic Sea Cupissa

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat jo toistamiseen kolme voittoa neljästä mahdollisesta Tallinnassa pelattavassa Baltic Sea Basketball Cupissa. Suomen vastustaja turnauksen toisena päivänä oli Viro.

3.1.2024 20:07 Sudenpennut

Sudenpennuille kolme voittoa neljästä Latviaa vastaan Baltic Sea Cupin avauspäivänä

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat kolme voittoa neljästä Latviaa vastaan Tallinnassa tänään alkaneessa Baltic Sea Basketball Cupissa. Latvia pelaa Suomen tapaan ensi kesänä A-divisioonan EM-kisoissa 16- ja 18-vuotiaiden ikäluokissa sekä tytöissä että pojissa.

16.7.2023 19:48 Nuorten EM-kilpailut

Suomen 20-vuotiaat miehet päättivät EM-kisansa voitokkaasti — 18-vuotiaat pojat pieksivät Latvian Kisakalliossa

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue päätti Pohjois-Makedonian Skopjessa pelatut B-divisioonan EM-kisat voittoon ja yhdeksänteen sijaan, kun Sudenpennut voitti päätöspelissä Bulgarian. Suomen 18-vuotiaat pojat voittivat Kisakalliossa vierailleen Latvian.

10.7.2023 18:03 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaiden poikien hurja loppukiri Georgiaa vastaan poiki jatkoaikavoiton

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kohtasi tänään Kisakallion Susi Training Centerissä pelatussa maaottelussa Georgian. Sudenpentujen päätösneljänneksen loppukiri vei pelin jatkoajalle, jonka kautta suomalaiset pääsivät juhlimaan 96-85 (35-42, 82-82) voittoa.

9.7.2023 22:07 Nuorten EM-kilpailut

Suomen 20-vuotiaille miehille avausvoitto B-divisioonan EM-kisoissa – 18-vuotiaat pojat päihittivät Georgian Kisakalliossa

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue nappasi ensimmäisen voittonsa Pohjois-Makedoniassa pelattavissa B-divisioonan EM-kisoissa Albanian kustannuksella. 18-vuotiaiden poikien maajoukkue taas voitti harjoitusmaaottelussa Georgian Kisakalliossa.

4.1.2023 23:18 Sudenpennut

Sudenpennuilla kolmen Viro-voiton ilta Baltic Sea Cupin toisena päivänä

Suomen nuorisomaajoukkueet jatkoivat pelejään Tallinnassa pelattavassa Baltic Sea Basketball Cupissa, jossa Sudenpennut pääsi tuulettamaan kolmen voiton päivää Viroa vastaan.

3.1.2023 21:04 Sudenpennut

Sudenpennut aloitti maajoukkuevuotensa Tallinnassa – Baltic Sea Cupin avauspäivänä Latvia kaatui kahdesti

Suomen nuorten maajoukkueet aloittivat taipaleensa maajoukkuevuoden 2023 parissa Tallinnan perinteikkäässä Baltic Sea Basketball Cupissa. Turnauksen avauspäivänä Sudenpennut kellisti Latvian kahdesti neljästä ottelusta.

5.8.2020 21:45 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaat pojat pääsivät maksamaan kalavelkoja Viro-maaotteluissa

Kisakallion Susi Training Centerissä pelatuissa Suomen poikamaajoukkueiden otteluissa 16-vuotiaat Sudenpennut pääsivät maksamaan kalavelkoja eiliseltä, mutta 18-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi virolaisille.

4.8.2020 21:03 Sudenpennut

Sudenpentujen Viro-maaottelut päittäin, Kisakalliossa nähtiin kaksi jännitysnäytelmää

Suomen poikamaajoukkueet pelasivat tänään tiistaina kaksi maaottelua Viroa vastaan Kisakallion Susi Training Centerissä. Ensimmäisessä ottelussa Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi etelänaapurille, mutta Suomen 18-vuotiaat Sudenpennut nappasi voiton nimiinsä.

Näytä lisää vastaavia