Sudenpentujen maajoukkuevalmentajat valittu vuodelle 2022

23.12.2021 09:31 Nuorten koripallomaajoukkueiden valmentajat on valittu vuodelle 2022. Sudenpentujen päävalmentajat pysyvät pitkälti samoina, mutta uutena nimenä nähdään Petri Virtanen, joka ottaa komentoonsa 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen.

Petri Virtanen ottaa komentoonsa Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen. Kuva: Ville Vuorinen.

Päävalmentajien osalta on suosittu jatkuvuutta, kun kahta poikkeusta lukuun ottamatta päävalmentajat ovat pysyneet samoina. Täysin uutena päävalmentajana 20-vuotiaissa miehissä nähdään Petri Virtanen, jolla on edessä hänen ensimmäinen pestinsä päävalmentajana nuorten maajoukkueissa. Virtanen on toiminut valmentajana Suomen nuorisomaajoukkueissa vuodesta 2012 lähtien.

Tytöissä nähdään vaihto päikseen, kun Ilkka Palviainen ottaa haltuunsa 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen ja Jussi Räikkä taas 15-vuotiaiden tyttöjen.

Maajoukkueiden valmentajissa taas nähdään neljä uutta nimeä, jotka ovat aiemmin toimineet Susi All Stars -valmentajina: Niko Kuusi (WU20), Reetta Hämeenoja (WU16), Pena Ranta (MU15) ja Henri Clement (MU15).

Koronaviruspandemian vuoksi kaksi edellistä kesää ovat olleet katkonaisia Sudenpennuille ja EM-kisoja ei ole pystytty pelaamaan.

– Kansainväliset pelit ja turnaukset ovat arvokas oppimiskokemus kaikille pelaajille ja valmentajille. Toivottavasti ensi vuonna ollaan siinä tilanteessa, että arvokisoja päästään oikeasti pelaamaan, Koripalloliiton päävalmentaja Henrik Dettmann kommentoi.

16- ja 18-vuotiaiden maajoukkueiden osalta maajoukkuevuosi alkaa jo tammikuun alussa. Tallinnan Audentesin urheilukoululla pelataan vuosittainen Baltic Sea Basketball Cup 3.-5.1.2022.

Nuorten maajoukkuevalmentajat 2022

20-vuotiaiden naisten maajoukkue

Päävalmentaja: Pekka Salminen
Valmentajat: Emma Malm, Sami Toiviainen, Niko Kuusi

18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue

Päävalmentaja: Jussi Laakso
Valmentajat: Pinja Laitinen, Janne Hänninen, Tuomas Rahkonen

16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue

Päävalmentaja: Ilkka Palviainen
Valmentajat: Reetta Hämeenoja, Niko Nyholm, Erkko Ojala

15-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue

Päävalmentaja: Jussi Räikkä
Valmentajat: Susanna Strömberg, Juha Oikarinen, Juha-Pekka Männistö, Ray Ailus

20-vuotiaiden miesten maajoukkue

Päävalmentaja: Petri Virtanen
Apuvalmentajat: Tuomas Oja sekä myöhemmin julkaistava toinen valmentaja

18-vuotiaiden poikien maajoukkue

Päävalmentaja: Mikko Tupamäki
Valmentajat: Vesa Vertio, Aleksi Koskinen

16-vuotiaiden poikien maajoukkue

Päävalmentaja: Jyri Lohikoski
Valmentajat: Ville Neva, Pekka Setälä, Juuso Milén

15-vuotiaiden poikien maajoukkue

Päävalmentaja: Juha Sten
Valmentajat: Pena Ranta, Henri Clement, Petka Lehtinen
 
Susi All Stars -valmentajat julkaistaan myöhemmin erikseen.

 
27.12.2023 10:03 Pääjuttu

Nuorten maajoukkueilla edessä ainutlaatuinen arvokisakesä, valmennustiimeissä ennätysmäärä naisia

Nuorten maajoukkueet aloittavat vastanimettyjen valmennustiimien johdossa valmistautumisen ainutlaatuiseen vuoteen: Koripallon nuorten MM-kisoissa nähdään toista kertaa historiassa suomalaisjoukkue, kun 17-vuotiaat tytöt pelaavat heinäkuussa Meksikossa. Heti perään katseet kääntyvät Tampereelle, jossa 18-vuotiaat pojat isännöivät EM-kisoja.

29.12.2022 09:05 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuevalmentajat valittu vuodelle 2023

Nuorten koripallomaajoukkueiden valmentajat on valittu vuodelle 2023. Sudenpentujen päävalmentajat pysyvät pitkälti samoina, mutta uutena nimenä nähdään Henri Clement, joka ottaa komentoonsa 15-vuotiaiden poikien maajoukkueen.

7.12.2020 15:37 Sudenpennut

Nuorten maajoukkuevalmentajat valittu vuodelle 2021

Sudenpentujen valmentajat maajoukkuekesälle 2021 on valittu. Sudenpentujen valmennuksesta löytyy hieno jatkumo, jossa monet valmentajat ovat tuttuja nimiä jo aiemmilta maajoukkuevuosilta.

6.2.2024 16:35 Sudenpennut

Sudenpentujen EM-kisojen lohkot kesälle arvottu – MU18 saa kotikisoihin mielenkiintoisen alkulohkon

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA järjesti tiistaina Saksan Freisingissa ensi kesän koripallon nuorten EM-turnausten lohkoarvonnat. Tampereen kotikisoissa esiintyvä 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kohtaa alkulohkossaan Slovenian, Espanjan ja Liettuan.

14.2.2023 14:36 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuekesän 2023 EM-kisalohkot ovat selvinneet

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tänään tiistaina 14.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2023. Suomen kuudesta nuorisomaajoukkueesta tulevana kesänä A-divisioonan EM-kisoissa pelaa peräti viisi.

16.2.2022 08:28 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuekesän 2022 EM-kisalohkot ovat selvinneet

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tiistaina 15.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2022. Suomen kaikki tyttömaajoukkueet pelaavat A-divisioonan EM-kisoissa, pojat taas B-divisioonassa.

18.11.2019 12:24 Sudenpennut

Nuorten maajoukkuevalmentajat valittu vuodelle 2020

Sudenpentujen valmentajat maajoukkuekesälle 2020 on valittu. Sudenpennut on tulevana kesänä jälleen huippuvalmentajien opissa.

5.10.2021 11:49 Nuorten EM-kilpailut

Sudenpentujen EM-kisojen järjestäjämaat pysyvät samoina

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA päätti lokakuun alussa pidetyssä kokouksessa, että nuorten EM-kisojen järjestäjät pysyvät tulevana kesänä 2022 samoina kuin 2021, jolloin ei järjestetty nuoren EM-kilpailuja.

22.1.2019 08:52 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuevalmentajat valittu kesälle 2019

Suomen nuorisomaajoukkueiden valmentajat maajoukkuekesälle 2019 on valittu. Sudenpennut on myös tulevana kesänä huippuvalmentajien opissa.

13.12.2018 14:42 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuekesän 2019 EM-lohkot ratkesivat

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA suoritti torstaina 13.12. kesän 2019 koripallon nuorten EM-turnausten lohkoarvonnat Belgradissa.

Näytä lisää vastaavia