Sudenpentujen voittokulku jatkuu 16-vuotiaiden PM-kisoissa kahdella Tanska-voitolla

3.8.2021 21:55 Kisakallion Susi Training Centerissä pelattavissa 16-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Sudenpentujen voittokulku sai jatkoa kolmantena ottelupäivänä, kun Suomi päihitti tytöissä ja pojissa Tanskan.

Aaron Montonen säkitti 11 pistettä, kun Suomi voitti Tanskan. Kuva: Ville Vuorinen.

16-vuotiaiden poikien ottelussa Suomi sai vahvan kolmen ensimmäisen neljänneksen turvin päihitettyä Tanskan loppunumeroin 76-67 (34-24).

– Suhteessa valmistautumiseen ja poikien pelikokemukseen, onnistuimme pelaamaan kolme erinomaista erää. Ensimmäisen puoliajan pidimme Tanskan 24 pisteessä. Kolmannella he koittivat tulla kovalla höngällä ja saivat tehtyä 17 pistettä. Mutta me onnistuimme meidän stop and go -pelaamisessa ja teimme 29 pistettä kymmeneen minuuttiin, päävalmentaja Jyri Lohikoski aloitti.

– Nuorten suomipoikien keskittyminen ei riittänyt viimeisellä neljänneksellä ja Tanska pääsi kaunistelemaan lukemia.

Urheilullinen Tanska oli otteluun mennessä repinyt keskimäärin 22 hyökkäyslevypalloa, jotka Suomi sai puolitettua yhteentoista.

– Siinä hyvä esimerkki, miten onnistuimme vastaamaan heidän urheilulliseen haasteeseen.

Suomi sai onnistumisia laajalta rintamalta, mutta erityisesti erottui Aaron Montonen (11/4), joka pelasi turnauksen parhaan ottelunsa ja sai onnistumisia molemmissa päissä kenttää.

Montosen lisäksi Sudenpennuilta kaksinumeroisille pistelukemille pääsivät Brunel Madzou (17/4/5 riistoa) ja Olavi Suutela (12/7).

Tanskan tehokaksikko oli Anton Harring Østoft (21/9/4 riistoa) ja Niklas Polonowski (12/6).

> Ottelutilastot


Suomen 16-vuotiaat tytöt kolmanteen peräkkäiseen murskavoittoon

Elina Aarnisalo oli "tanskalaisilla silmälaisella jopa melko masentava pelaaja". Kuva: Ville Vuorinen.

16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue jatkoi ylivoimaisia voittojaan, kun tällä kertaa Sudenpentujen käsittelyssä Tanska kaatui numeroin 108-42 (58-24). Sudenpentujen puolustus aiheutti tanskalaisille peräti 48 menetystä.

Suomen päävalmentaja Jussi Räikkää ilahdutti erityisesti, ettei ero syntynyt yksittäisellä pistejuoksulla, vaan tasaisesti läpi ottelun. Suomen suurin pisteputki oli 15 pistettä.

– Tasainen ja ehyt suoritus meiltä. Turnauksen paras ottelu meiltä tähän mennessä. Teemana on ollut, että pyrimme viemään koko ajan peliä eteenpäin. Enemmän tai vähemmän näin on myös käynyt, Räikkä analysoi.

Koko parketin ehdoton ykkösnimi oli Elina Aarnisalo, joka viimeisteli tilastoikseen 27 pistettä, kolme levypalloa, viisi syöttöä ja viisi riistoa 22 peliminuutissa.

– Elina oli ihan ylikylän pelaaja. Veikkaan, että tanskalaisilla silmälaseilla jopa melko masentava pelaaja, Räikkä kehaisi.

Aarnisalon ohessa tahtipuikkoa heiluttivat Fiia Hellsten (17/4/4 riistoa), Elsa Lemmilä (16/3/3 torjuntaa) ja Pauliina Hattula (11/6).

– Pauliina otti henkilökohtaiseksi tehtäväkseen tuhota yhden vastustajan pelaajan pelisuorituksillaan. Kertoi sen myös kentälle mennessään.

Tanskalta ainoana kaksinumeroisille pistelukemille pääsi Olivia Martine Bank Lutterodt (11/3).

Sudenpennut kohtaa huomenna Ruotsin, joka on Suomen tapaan kisoissa vielä voittamaton.

– Huomenna mitataan, missä olemme. Ruotsi on selkeästi kovin vastus, jota vastaan joudumme onnistumaan, jos haluamme voiton ottaa.

> Ottelutilastot

 
3.7.2022 20:06 Sudenpennut

16-vuotiaille tytöille mestaruus – pojat nappasivat hopeamitalit

Suomi menestyi myös 16-vuotiaiden PM-kisoissa. Tytöt varmistivat mestaruuden, kun he voittivat Islannin 74-54. Pojat olivat hopealla ja voittivat päätöspelissä Islannin 93-83.

3.7.2022 19:44 Sudenpennut

U18-pojat Pohjoismaiden mestareiksi – tytöille hopeaa

Alle 18 vuotiaiden PM-kisoista Suomeen tuli kultaa sekä hopeaa. Pojat kukistivat päätöspelissään Islannin 100-62 ja painelivat mestaruuteen puhtaalla pelillä. Tytöt varmistivat kakkossijan Islantia vastaan 68-58.

2.7.2022 17:21 Sudenpennut

16-vuotiaat tytöt kärkipaikalla – pojat ratkaisevat mitalin värin huomenna

16-vuotiaiden maajoukkueiden pelit jatkuivat Viroa vastaan. Molemmat joukkueet onnistuivat kaatamaan etelänaapurin. Tytöt hoitivat oman ottelunsa 73-55. Pojat karkasivat Virolta heti kättelyssä ja ottivat murskavoiton 93-61.

1.7.2022 18:21 Sudenpennut

U16-maajoukkueet kesyttivät Norjan

Alle 16-vuotiaiden maajoukkueet ottivat turnauksen toiset voittonsa. Päivän aikaisemmassa ottelussa poikien joukkue nappasi voiton 69-61. Tytöt puolestaan hoitivat oman ottelunsa 53-42. Molemmat joukkueet ovat hyvin mitalitaistelussa mukana.

30.6.2022 18:29 Sudenpennut

16-vuotiaiden maajoukkueille tappiot tiukkojen vaiheiden jälkeen

PM-kisoissa Suomen 16-vuotiaat pojat taistelivat hienosti Ruotsia vastaan, mutta joutuivat lopulta poistumaan tappio niskassaan, kun länsinaapuri oli parempi 67-63. Tytöt hallitsivat omaa otteluaan pitkään, mutta lopulta Ruotsi nousi voittoon 56-55.

29.6.2022 18:43 Sudenpennut

16-vuotiaiden maajoukkueet ratkaisivat voitot päätösjaksoilla

Sudenpennut avasivat PM-kisaurakkansa Tanskaa vastaan. Tytöt hoitivat oman ottelunsa lukemin 64-43. Pojat puolestaan järjestivät todellisen trillerin. Päätössummerin soidessa tulostaululla komeili Suomen voittolukemat 71-69.

28.6.2022 09:45 Nuorten PM-kilpailut

Sudenpennut valmiina huomenna alkaviin PM-kisoihin vuosimallia 2022

Kisakallion Susi Training Centerissä pelataan Pohjoismaiden mestaruudesta 2022 keskiviikosta 29.6. sunnuntaihin 3.7. Joukkueet on nyt valittu neljässä eri ikäluokassa ja Sudenpentujen päävalmentajat ovat antaneet ennakkokommenttinsa.

27.6.2022 14:20 Nuorten PM-kilpailut

Sudenpentujen PM-kisojen tärpit: Ruotsi-ottelut torstaina, lauantaina neljän ottelun putki STC:n ykköskentällä

Kisakallion Susi Training Centerissä pelataan alle 16- ja 18-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruudesta 29.6.-3.7.2022. Viiteen päivään mahtuu suomalaisnäkökulmasta kaksi kohokohtaa kotiyleisölle: torstain Ruotsi-ottelut ja lauantainen neljän ottelun putki Susi Training Centerin ykköskentällä.

5.8.2021 18:37 Sudenpennut

Suomelle molemmat 16-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruudet puhtaalla pelillä

Sudenpennut huuhtoi tuplana kultaisia mitaleja 16-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisoissa, Kisakallion Susi Training Centerissä. Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet voittivat jokaisen PM-kisojen ottelunsa, kun päätöspeleissä Sudenpennut kaatoi Viron kahdesti.

4.8.2021 23:43 Sudenpennut

Ruotsi jäi kahdesti Sudenpentujen tassujen alle, Suomen voittokulku 16-vuotiaiden PM-kisoissa jatkuu

16-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Suomen voittokulku sai jatkoa, kun Sudenpennut selätti Ruotsin sekä tytöissä että pojissa. Suomen molemmat maajoukkueet ovat edelleen voittamattomia PM-kisoissa, kun huomenna pelataan viimeiset ottelut.

2.8.2021 21:06 Sudenpennut

Sudenpennut jatkaa puhtaalla pelillä 16-vuotiaiden PM-kisoissa

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet voittivat Islannin molemmissa otteluissaan Kisakalliossa järjestettävissä Pohjoismaiden mestaruuskisoissa. Molemmat Suomen maajoukkueet ovat täten kahden ottelun jälkeen voittamattomia.

1.8.2021 21:55 Sudenpennut

Sudenpennuille kaksi murskavoittoa Norjasta 16-vuotiaiden PM-avauksessa

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien Pohjoismaiden mestaruuskisat pyörähtivät käyntiin tänään Kisakallion Susi Training Centerissä. Sudenpennut kaatoi Norjan kahdesti murskalukemin.

30.7.2021 08:34 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet valmiina PM-kisoihin

Suomen alle 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet Kisakalliossa 31.7.-5.8. pelattaviin Pohjoismaiden mestaruuskisoihin on valittu. Sudenpennut aloittaa pelinsä sunnuntaina.

29.7.2021 08:31 Nuorten PM-kilpailut

16-vuotiaiden PM-kisat alkavat viikonloppuna, ottelut katsottavissa Solidsportista

Alle 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien Pohjoismaiden mestaruuskisat alkavat viikonloppuna Kisakallion Susi Training Centerissä. 31.7.-5.8. pidettävien PM-kisojen osallistujina nähdään Suomen lisäksi Norja, Ruotsi, Tanska, Viro ja Islanti.

30.6.2020 09:43 Nuorten PM-kilpailut

Nuorten PM-kisat pelataan elokuussa Kisakalliossa neljän maan voimin

Alle 16- ja 18-vuotiaiden nuorten Pohjoismaiden mestaruudet ratkotaan Kisakalliossa, Lohjalla 4.-7.8.2020. Nelipäiväisten PM-kisojen osallistujina nähdään Suomen lisäksi Tanska, Islanti ja Viro.

25.6.2019 11:14 Nuorten PM-kilpailut

Sudenpennut valmiina PM-kotikisoihin Kisakalliossa

Torstaina pyörähtää käyntiin maajoukkuekesä jokaisen Suomen nuorisomaajoukkueen osalta, kun Sudenpennut isännöi Pohjoismaiden mestaruuskisoja Kisakallion Susi Training Centerissä. PM-kisat pelataan 27.6.-1.7. kolmella kentällä. Suomi kohtaa torstaina Tanskan, perjantaina Norjan, lauantaina Viron, sunnuntaina Ruotsin ja maanantaina Islannin.

30.4.2019 11:09 Sudenpennut

Nuorten PM-kisat pelataan kesällä jälleen Kisakalliossa

Alle 16- ja 18-vuotiaiden nuorten Pohjoismaiden mestaruudet ratkotaan jälleen Kisakalliossa Lohjalla, 27.6.-1.7.2019. Tutustu otteluohjelmaan ja hae mukaan vapaaehtoiseksi.

16.2.2022 08:28 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuekesän 2022 EM-kisalohkot ovat selvinneet

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tiistaina 15.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2022. Suomen kaikki tyttömaajoukkueet pelaavat A-divisioonan EM-kisoissa, pojat taas B-divisioonassa.

5.1.2022 14:35 Sudenpennut

Sudenpennuille kaksi BSBC:n turnausvoittoa – 16-vuotiaat pojat ja 18-vuotiaat tytöt Baltic-voittoihin

Vuotuinen Baltic Sea Basketball Cup tuli päätökseen keskiviikkona. Suomen joukkueet pelasivat toisiaan vastaan tyttöjen sarjoissa. Alle 16-vuotiaat pojat päättivät Tallinnan matkan voittoisaan harjoitusotteluun Audentesin urheilukoulua vastaan.

4.1.2022 22:26 Sudenpennut

Sudenpennuilla kaksijakoinen päivä BSBC:ssä – 16-vuotiaat pojat ja 18-vuotiaat tytöt jatkoivat voittokulkuaan

Suomen nuorten koripallomaajoukkueet jatkoivat tiistaina pelejänsä Tallinnan vuotuisessa Baltic Sea Basketball Cupissa. Sudenpennut onnistuivat saalistamaan kaksi voittoa, kun 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat pojat poistuivat parketilta voitot mukanansa.

Näytä lisää vastaavia