SUEK teki vuonna 2022 yli 3 000 dopingtestiä

10.3.2023 13:39 Suomen urheilun eettinen keskus SUEK teki dopingtestejä vuonna 2022 enemmän kuin vuotta aiemmin. Koripallo oli kahdeksanneksi testatuin laji.

Vuonna 2022 SUEK teki dopingtestejä Suomessa ja ulkomailla yhteensä 3 169 kappaletta. Vuotta aiemmin vastaava määrä oli 2 745. Testeistä valtaosa (2 646) oli SUEKin kansallisen testausohjelman testejä. Kolme eniten testattua yksilölajia viime vuonna olivat yleisurheilu (298), fitness (207) ja maastohiihto (189). Joukkuelajeista isoin määrä testauksia kohdistui jääkiekkoon (217) ja jalkapalloon (160).

Koripallossa testauksia oli 90. Suomalaiskoripalloilijoita on lisäksi testattu myös kansainvälisen lajiliton toimesta sekä kilpailuissa että kilpailujen ulkopuolella.

Dopingrikkomuksia SUEKin kansallisessa dopingtestausohjelmassa oli neljä, ja lisäksi yhden tapauksen käsittely on kesken.

SUEKin testauspäällikkö Katja Huotari korostaa, että numeraalinen testitilasto on yksi hyvä tapa mitata ja seurata dopingvalvontaa, mutta ei suoraan kerro kaikkea sitä työtä, mitä tehdään ennen testejä yhteistyössä eri tahojen kanssa.

– Testimäärien lisäksi oleellista on se, miten testattavat urheilijat valitaan, miten testaus ajoitetaan, mitä näytteitä urheilijalta otetaan ja mitä analyysejä näytteistä tehdään. Suomalaisia urheilijoita testataan myös kansainvälisten lajilittojen toimesta sekä kilpailuissa että kilpailujen ulkopuolella. SUEK toimii aktiivisesti yhteistyössä kansainvälisten lajiliittojen kanssa testauksen suunnittelussa ja toteutuksessa, sanoo Huotari SUEKin tiedotteessa.

Lue lisää

 
14.8.2023 13:56 Koripalloliitto tiedottaa

Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiön opiskeluapurahojen haku auki

Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiö (URA) myöntää vuosittain opiskeluapurahoja kansainvälistä menestystä tavoittelevien tai aktiiviuransa jo päättäneiden huippu-urheilijoiden ammattiin valmistavaan ja tutkintoon tähtäävään opiskeluun.

13.2.2023 09:00 Koripalloliitto tiedottaa

Korisbuumi jatkaa kasvuaan: koripallo toista vuotta peräkkäin uuteen lisenssiennätykseen

Suomalaisessa koripallossa on jälleen tehty uusi lisenssiennätys. Tällä kaudella lajissa on nähty harrastajia lajin ennätysmäärä, kun lisenssimäärässä ylitettiin aiempi, viime vuonna tehty lisenssiennätys.

2.9.2022 09:26 Koripalloliitto tiedottaa

Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiön opiskeluapurahojen haku auki

Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiö (URA) myöntää vuosittain opiskeluapurahoja kansainvälistä menestystä tavoittelevien tai aktiiviuransa jo päättäneiden huippu-urheilijoiden ammattiin valmistavaan ja tutkintoon tähtäävään opiskeluun.

19.10.2021 08:56 Koripalloliitto tiedottaa

Paluu korisarkeen etenee rohkaisevalla tahdilla – harrastajat ja katsojat löytäneet tiensä takaisin

Alkukauden lisenssi- ja katsojatilastot ovat rohkaisevaa luettavaa koripalloperheelle. Lisenssimäärät ovat palanneet samalle tasolle kuin ennen koronapandemiaa, ja yleisö on löytänyt myös takaisin liigakatsomoihin.

1.9.2021 10:05 Pelaajat

Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiön opiskeluapurahojen haku on auki

Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiö (URA) myöntää vuosittain opiskeluapurahoja kansainvälistä menestystä tavoittelevien tai aktiiviuransa jo päättäneiden huippu-urheilijoiden ammattiin valmistavaan ja tutkintoon tähtäävään opiskeluun.

30.4.2021 10:21 Susiladies

Susiladies-ohjelma on suomalaisen tyttö- ja naiskoriksen yhteinen toimintamalli

Suomalainen tyttö- ja naiskoripallo on kovassa nosteessa. Tyttöjen maajoukkueet kilpailevat parhaillaan korkeimmalla A-tasolla Euroopassa. Naisten maajoukkue on samaan aikaan alkanut ottaa harppauksia kohti kärkeä ja naiskorikselle on syntymässä uusi supertähti. Entistä valoisamman tulevaisuuden selkänojana toimii Susiladies-strategia.

27.4.2021 14:47 Koripalloliitto tiedottaa

Koripalloliiton uusi lisenssityökalu on vapaasti seurojen käytössä

Koripalloliitto on tuottanut oman lisenssitilastointisivuston palvelemaan jäsenseurojaan. Tilastosivuilta seurat pystyvät hyödyntämään kerättyä ja suodatettua lisenssidataa oman kehityksensä arviointiin ja tulevaisuuden suunnitelmien laatimiseen.

22.9.2020 09:03 Koripalloliitto tiedottaa

Koripallon lisenssitutkimus: Kasvupotentiaalia löytyy, vaikka väestöennuste haastaa lajin tulevaisuudessa

Koripalloliiton laajassa lisenssiselvityksessä tutkittiin lukuja drop out -ilmiön takaa. Lisäksi lisenssilukuja verrattiin Tilastokeskuksen julkaisemiin lukuihin väestörakenteesta ja piirrettiin lajin tulevaisuuden näkymiä pohjautuen väestömuutoksen ennusteisiin.

18.9.2020 13:55 Koripalloliitto tiedottaa

Urheilujärjestöt yhdenmukaistavat sääntöjään vedonlyönnin osalta

Pilottiliitot ovat lähteneet yhdessä päivättämän kilpailusääntöjään. Tavoitteena on, että kaikki urheilujärjestöt yhdenmukaistavat kilpailusääntönsä vedonlyönnin osalta. Toimenpiteellä pyritään torjumaan kilpailumanipulaatiota ja turvaamaan kaikkien oikeus reiluun peliin.

1.9.2020 07:57 Koripalloliitto tiedottaa

Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiön opiskeluapurahojen haku avattu

Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiö (URA) myöntää vuosittain opiskeluapurahoja kansainvälistä menestystä tavoittelevien tai aktiiviuransa jo päättäneiden huippu-urheilijoiden ammattiin valmistavaan ja tutkintoon tähtäävään opiskeluun.

Näytä lisää vastaavia