Suomelle kaksi maaotteluvoittoa nuorissa miehissä

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue haki toisen perättäisen voittonsa Hollannista nujertamalla vieraansa torstaina trillerissä pistein 74–73 (38–40). Suomen voittokorin upotti vain vajaat kolme sekuntia ennen loppua Ville Hänninen kolmoskaaren takaa. 20-vuotiaat miehet avasivat kesän voittotilinsä 79-76 (35-43)-voitolla Ukrainasta.

Ville Hänninen kuuluu joukkueen tasaisen vahvaan takamiesosastoon.

Hollanti johti ottelua tauolla kahdella pisteellä ja käväisi neljännellä jaksolla vielä kuuden pisteen johdossa, mutta Suomen joukkuepuolustus ja hermokontrolli pitivät lopussa.

Ville Hänninen säkitti kolmoskaarelta kotijoukkueen yhden pisteen johtoon vajaat kolme sekuntia loppua, ja Hollannin aikalisän jälkeen Aapeli Alanen kalasti vieraille hyökkääjän virheen. Seuraavaksi Suomi pelasi pallon Tuomas Hirvoselle, joka kuljetteli pelikelloon jääneet sekunnit umpeen.

– Pelasimme merkittävästi paremmin kuin eilen, vaikka pari Hollannin pitkää pelaajaa pääsivät ensimmäisellä puoliskolla vähän riehumaan. Tehtävää riittää vieläkin ennen kisoja, mutta positiivisia asioita oli paljon. Esimerkiksi Fiifi Aidoon esitys oli ehdottomasti mainitsemisen arvoinen, 18-vuotiaiden poikien päävalmentaja Ray Ailus kuittasi.

Suomen ehdoton tehopelaaja oli Henri Ventoniemi (17/12), joka teki erinomaista työtä lähietäisyyksillä. Juho-Matti Henttonen (15/3) ja Tuomas Hirvonen (10/1/3 syöttöä) keräsivät myös kaksinumeroiset pisteet.

Kentän dynamona kunnostautui Ailuksenkin mainitsema Fiifi Aidoo (6/1/3 riistoa), joka teki aktiivisuudellaan hollantilaisten pelaamisesta äärimmäisen hankalaa.

18-vuotiaat pojat pelaavat kesän viimeiset valmistavat maaottelut ensi viikolla Belgiaa vastaan Tikkurilassa.

Suomi – Hollanti 74–73 (22–28, 38–40, 52–52), 18-vuotiaiden poikien maaottelu, Helsinki 4.7.2013

 

Suomi: Henri Ventoniemi 17/12, Juho-Matti Henttonen 15/3, Tuomas Hirvonen 10/1/3 syöttöä, Ville Hänninen 9/2, Alexander Madsen 6/7, Fiifi Aidoo 6/1/3 riistoa, Ville Wuorenjuuri 4/2, Shawn Hopkins 4/1, Aapeli Alanen 3/4, Elias Eerikinharju 0/0, Samuli Nieminen.

20-vuotiaat miehet avasivat voittotilinsä

Viime aikoina pallonmenetys- ja heittotarkkuusmurheiden kanssa sinnitelleet 20-vuotiaat miehet saivat viimein menetykset kuriin ja heittotarkkuudet kohdilleen.

Keskiviikon 30 pisteen Viro-tappion jälkeen Suomi oli torstaina tulta ja tappuraa eikä suostunut antautumaan, vaikka Ukraina johti tauolla kahdeksalla ja kolmannella jaksolla kymmenellä pisteellä.

Joukkueet etenivät kori korista, ja voiton sinetöi lopulta Julius Rajala, joka haki tärkeän pallonriiston 29 sekuntia ennen loppua ja donkkasi Suomen ratkaisevaan viiden pisteen johtoon. Suomi voitti ottelun 79-76 (38-45).

– Olen todella ylpeä jätkistä. Emme lopettaneet pelaamista, kun olimme tappioasemassa. Pelin loppuhetkillä saimme onnistumisia ja toteutimme pelitapaamme erinomaisesti, 20-vuotiaiden miesten päävalmentaja Greg Gibson iloitsi.

– Lisäksi 70% vapaaheittotarkkuus ja 42% kolmen pisteen heittotarkkuus hivelivät mieltä.

Suomen ykkönen oli Joonas Cavén (31/6), joka murjoi 22 pistettä jo avauspuoliskolla. Joni Herrala (17/1) oli joukkueen toinen avainhahmo.

Suomi kohtaa Rakveren turnauksen päätösottelussa ikäluokkansa hallitsevan Euroopan mestarin, Liettuan.

Suomi – Ukraina 79–76 (20–25, 35–43, 59–58), 20-vuotiaiden miesten maaottelu, Rakvere (Viro) 4.7.2013

Suomi: Juuso Kauppinen 4/0, Joni Herrala 17/1, Mikael Kauhanen 0/1, Joonas Lehtoranta 10/0, Topias Palmi 4/5, Julius Rajala 2/3, Kristofer Clement 3/1, Joonas Cavén 31/6, Tommi Huolila 3/1, Mika Nuolivirta 4/4, Daniel Dolenc 1/1, Orlando Taylor 0/3.

16-vuotiailla tytöillä vaikeaa korinteossa

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pelasi Liettuan leirityksensä ensimmäisen ottelun torstaina ja joutui myöntämään Latvian paremmakseen 34–41 (17–20).

Erinomaisesti puolustanut Suomi johti kymmenen minuutin jälkeen pistein 8-2, jonka jälkeen Latvia otti ottelun hallintaansa. Suomi sai kookkaiden ja fyysisten latvialaisten edessä aikaiseksi vain neljä kahden pisteen koria koko ottelussa, ja Latvia piti johtoa koko toisen puoliajan.

– Vaikka tuskailimme koko ajan korinteon kanssa, olimme pelillä sisässä ja pystyimme vastaamaan Latvian tilannekovuuteen koko ajan. Päällimmäinen asia, mikä tästä ottelusta pitää ottaa mukaan, on se, että emme antaneet periksi, 16-vuotiaiden tyttöjen päävalmentaja Jussi Räikkä tiivisti.

Suomelta ylsi kaksinumeroisille pisteille Riina Kärkkäinen, joka heitti 10 pistettä. Joukkueet kohtaavat toistamiseen perjantaina aamupäivällä.

 

Suomi – Latvia 34–41 (8-2, 17–20, 26–32), 16-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, Anyksciai (Liettua) 4.7.2013

 

Suomi: Riina Kärkkäinen 10, Sini Mäkelä 6, Sandra Karsten 6, Iina Salmenkivi 5, Maria Hiekkamäki 4, Marianne Kalin 2, Heta Äijänen 1, Ella Väätänen, Tuulia Timo, Veera Pirttinen, Johanna Borenius.