Suomelle kaksi voittoa ja yksi tappio Södertäljen PM-kisojen toisena päivänä

28.6.2023 21:26 Södertäljessä pidettävien Pohjoismaiden mestaruuskisojen toisena päivänä Suomi onnistui nappaamaan kaksi voittoa ja yhden tappion. 20-vuotiaiden naisten maajoukkue jatkaa tappiottomana ja 18-vuotiaiden poikien maajoukkue ratkaisi voiton 7,7 sekuntia ennen loppusummeria.

Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue jatkaa voittamattomana Södertäljen PM-kisoissa. Kuva: Ville Vuorinen.

20-vuotiaiden naisten maajoukkue ahmaisi jo toisen rökälevoiton, kun Sudenpennut pieksi Norjan peräti 46-82 (24-36).

Suomi onnistui keräämään jo puoliajalle yli kymmenen pisteen johdon, joka retkahti viimeistään päätösneljänneksellä yli kahteenkymmeneen.

Suomelle peli oli monellakin tapaa nappiosuma, mutta heittotarkkuuksissa kaaren takaa jäi vielä parantamisen varaa: kolmoset osuivat 4/26 (15%).

– Ensimmäisellä puoliajalla heitimme kolmoset 1/16. Suurin osa niistä oli erittäin laadukkaita heittopaikkoja. Maalinteko vielä ontuu, mutta pääsemme maalipaikoille, Suomen päävalmentaja Pekka Salminen kommentoi.

– Kaikesta muusta voi olla tyytyväinen. Erittäin aktiivista puolustusta, juoksimme kenttää vielä paremmin kuin eilen ja koko kentän paine aiheutti sen, että vastustaja väsähti, Salminen lisäsi.

Suomen pistekaksikoksi nousi Meri Kanerva (20/4/7 syöttöä) ja Annika Aarrejoki (16/2). Norjan pistekärki oli Karyn Sandford (13/8).

Suomi on nyt voittanut kahdesta ottelusta molemmat.

> Ottelutilastot


Suomen 18-vuotiaat pojat ratkaisivat voiton 7,7 sekuntia ennen loppusummeria

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue voitti pienimmällä mahdollisella erolla, kun Sudenpennut tuuletti pisteen voittoa Norjaa vastaan 71-70 (32-31).

– Aika hyvä alku otteluun. Tulimme hyvällä ilmeellä ja saimme luotua laadukkaita heittopaikkoja. Sen jälkeen korintekeminen meni tosi vaikeaksi. Ensimmäisenä emme saaneet vapaista heittopaikoista sisään, minkä jälkeen sorruttiin siihen, ettei maltettu purkaa painetilaa joukkueena, vaan henkilökohtaisilla ratkaisuilla, Suomen päävalmentaja Petri Virtanen kommentoi.

Norjan johto lähenteli ajoittain kymmentäkin pistettä, mutta viimeisen neljän minuutin aikana alkoi Sudenpentujen loppukiri, jonka johtajana olivat Elmeri Abbey (12/2/7 syöttöä/5 riistoa) puolustuksellaan ja Eetu Heinonen (16/3/5 syöttöä) hyökkäyspään uroteoillaan.

– Viimeiseen neljään minuuttiin yksinkertaistettiin meidän hyökkäyspeliä ja saimme tarvittavat onnistumiset.

40 sekuntia ennen loppusummeria Heinonen kavensi eron pisteeseen. Suomen puolustus sai stopin, minkä jälkeen mainion joukkuehyökkäyksen päätteeksi Heinonen säkitti floaterin sisään ja Suomi johti pisteellä.

Norja sai vielä kolmoset ilmoille, mutta Suomen häirinnässä se meni ohitse.

Abbeyn ja Heinosen lisäksi Suomen pistenikkarina kunnostautui Olavi Suutela (17/6). Norjalta erottuivat Sivert Nordheim (21/5) ja Oscar Hellebust (20/4/7 syöttöä).

Suomelle voitto oli PM-kisojen ensimmäinen.

> Ottelutilastot


Tanska voittoon energialla ja fyysisyydellä 20-vuotiaissa miehissä

20-vuotiaiden miesten maaottelussa Tanska lähti toisella neljänneksellä omille teilleen ja juhlisti 86-71 (47-40) -voittoa.

– Vastustaja oli selkeästi energisempi ja fyysisempi. Se näkyi siinä, että he voittivat levypallot ja saivat paljon hyökkäyslevypalloja. Mutta ennen kaikkea se näkyi siinä, että meille tuli todella paljon virheitä, mistä vastustaja sai lähes 30 vapaaheittoa ja heitti ne vielä erinomaisella prosentilla, Suomen päävalmentaja Mikko Tupamäki kommentoi.

Tanska osui vapaaheittoviivalta 29 yrityksestä 26 sisään (89%). Levypallot Tanska vei 45-38.

Tanskan päävalmentaja toimi mm. Tampereen Pyrintöä, BC Nokiaa ja Salon Vilpasta Korisliigassa valmentanut Ville Tuominen.

– Tanska pelasi ensimmäisen pelinsä ja he olivat erinomaisesti valmistautuneet. Vielä kun heillä on suomalainen valmentaja, niin he olivat skoutanneet ihan yksittäisiä pelaajiakin. Se on aika hienoa, koska nämä ovat asioita, joita tulee vastaan myös myöhemmin kesällä.

Suomen parhaimmat pistemiehet olivat Juuso Salmi (14/2/6 syöttöä) ja Okku Federiko (12/3). Tanskan kärkinimi oli Jermaine Ballisager Webb (23/7).

Suomi on hävinnyt molemmat ensimmäisestä kahdesta ottelustaan. Suomella on huomenna välipäivä, jonka jälkeen edessä on perjantaina puolivälierä.

> Ottelutilastot

 
2.7.2023 01:01 Nuorten PM-kilpailut

Södertäljen PM-kisoissa Suomen 20-vuotiaat naiset voittivat Islannin ja pelaavat sunnuntaina kultamitalista

Södertäljessä pelattavissa 18- ja 20-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue voitti Islannin ja pelaa täten PM-kullasta sunnuntaina. 18-vuotiaiden poikien maajoukkue voitti myös Islannin; 20-vuotiaiden miesten maajoukkue taas hävisi Tanskalle.

27.6.2023 22:21 Nuorten PM-kilpailut

20-vuotiaiden naisten maajoukkue juoksi Tanskalta jalat alta PM-avauksessa – 18-vuotiaille pojille ja 20-vuotiaille miehille tappiot

Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue käynnisti Södertäljessä pelattavat Pohjoismaiden mestaruuskisat komealla voitolla Tanskasta. 20-vuotiaiden miesten maajoukkue taas hävisi Virolle ja 18-vuotiaat pojat Tanskalle.

26.6.2023 12:39 Nuorten PM-kilpailut

Suomen 20-vuotiaiden naisten ja miesten maajoukkue sekä 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kisaa Pohjoismaiden mestaruudesta Södertäljessä

Suomen 20-vuotiaiden naisten ja miesten maajoukkueilla sekä 18-vuotiaiden poikien maajoukkueella on edessään Pohjoismaiden mestaruuskisat, jotka käynnistyvät huomenna tiistaina Södertäljessä, Ruotsissa.

29.6.2023 22:19 Nuorten PM-kilpailut

Södertäljen PM-kisoissa Suomen 20-vuotiaat naiset selättivät Ruotsin jatkoajan jälkeen

Södertäljessä pelattavissa 20- ja 18-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Suomella oli kahden ottelun päivä Ruotsia vastaan. 20-vuotiaiden naisten maajoukkue voitti jatkoajan jälkeen Ruotsin, kun taas 18-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi isäntämaalle.

14.2.2023 14:36 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuekesän 2023 EM-kisalohkot ovat selvinneet

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tänään tiistaina 14.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2023. Suomen kuudesta nuorisomaajoukkueesta tulevana kesänä A-divisioonan EM-kisoissa pelaa peräti viisi.

29.12.2022 09:05 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuevalmentajat valittu vuodelle 2023

Nuorten koripallomaajoukkueiden valmentajat on valittu vuodelle 2023. Sudenpentujen päävalmentajat pysyvät pitkälti samoina, mutta uutena nimenä nähdään Henri Clement, joka ottaa komentoonsa 15-vuotiaiden poikien maajoukkueen.

16.2.2022 08:28 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuekesän 2022 EM-kisalohkot ovat selvinneet

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tiistaina 15.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2022. Suomen kaikki tyttömaajoukkueet pelaavat A-divisioonan EM-kisoissa, pojat taas B-divisioonassa.

23.12.2021 09:31 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuevalmentajat valittu vuodelle 2022

Nuorten koripallomaajoukkueiden valmentajat on valittu vuodelle 2022. Sudenpentujen päävalmentajat pysyvät pitkälti samoina, mutta uutena nimenä nähdään Petri Virtanen, joka ottaa komentoonsa 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen.

7.12.2020 15:37 Sudenpennut

Nuorten maajoukkuevalmentajat valittu vuodelle 2021

Sudenpentujen valmentajat maajoukkuekesälle 2021 on valittu. Sudenpentujen valmennuksesta löytyy hieno jatkumo, jossa monet valmentajat ovat tuttuja nimiä jo aiemmilta maajoukkuevuosilta.

18.11.2019 12:24 Sudenpennut

Nuorten maajoukkuevalmentajat valittu vuodelle 2020

Sudenpentujen valmentajat maajoukkuekesälle 2020 on valittu. Sudenpennut on tulevana kesänä jälleen huippuvalmentajien opissa.

16.7.2023 19:48 Nuorten EM-kilpailut

Suomen 20-vuotiaat miehet päättivät EM-kisansa voitokkaasti — 18-vuotiaat pojat pieksivät Latvian Kisakalliossa

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue päätti Pohjois-Makedonian Skopjessa pelatut B-divisioonan EM-kisat voittoon ja yhdeksänteen sijaan, kun Sudenpennut voitti päätöspelissä Bulgarian. Suomen 18-vuotiaat pojat voittivat Kisakalliossa vierailleen Latvian.

9.7.2023 22:07 Nuorten EM-kilpailut

Suomen 20-vuotiaille miehille avausvoitto B-divisioonan EM-kisoissa – 18-vuotiaat pojat päihittivät Georgian Kisakalliossa

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue nappasi ensimmäisen voittonsa Pohjois-Makedoniassa pelattavissa B-divisioonan EM-kisoissa Albanian kustannuksella. 18-vuotiaiden poikien maajoukkue taas voitti harjoitusmaaottelussa Georgian Kisakalliossa.

2.7.2023 19:28 Nuorten PM-kilpailut

Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue juhli Pohjoismaiden mestaruutta Södertäljessä

Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue pääsi huuhtomaan kultaa Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Södertäljessä, kun Sudenpennut voitti finaalissa Ruotsin 75-69 (32-26).

2.7.2022 23:22 Sudenpennut

Pojat voivat varmistaa voitolla mestaruuden – myös tytöt pelaavat mitaleista

Kuten U16-maajoukkueet, myös 18-vuotiaiden maajoukkueet ottivat voitot Virosta. Pojille voitto kirjattiin lukemin 98-60. Tytöt nappasivat voiton 85-42.

1.7.2022 21:49 Sudenpennut

18-vuotiaiden maajoukkueille murskavoitot

18-vuotiaiden maajoukkueet nappasivat selkeät voitot Norjasta PM-kisoissa. Pojat jatkavat ilman tappioita, kun Norja kaatui 95-51. Tytöt ottivat toisen voittonsa Norjan jäädessä jalkoihin 85-29.

30.6.2022 18:45 Sudenpennut

18-vuotiaille pojille hieno voitto loistokkaan heittopelin saattelemana – tytöt kärsivät niukan tappion

Alle 18-vuotiaiden osalta PM-kisat jatkuivat otteluilla Ruotsia vastaan. Suomen pojat saivat kaukoheittopelinsä kulkemaan ja kellistivät Ruotsin 88-68. Tyttöjen taistelu ei tällä kertaa riittänyt, kun Ruotsi nappasi voiton 79-78.

29.6.2022 19:26 Sudenpennut

U18-tytöille murskavoitto – pojilta vakuuttava esitys

Myös 18-vuotiaiden maajoukkueet nappasivat otteluistaan voitot. Tytöt karkasivat Tanskalta jo ottelun alussa ja veivät ottelunsa 107-38. Poikien kone lämpeni hieman hitaammin, mutta voitto irtosi vahvan esityksen päätteeksi 78-63.

28.6.2022 09:45 Nuorten PM-kilpailut

Sudenpennut valmiina huomenna alkaviin PM-kisoihin vuosimallia 2022

Kisakallion Susi Training Centerissä pelataan Pohjoismaiden mestaruudesta 2022 keskiviikosta 29.6. sunnuntaihin 3.7. Joukkueet on nyt valittu neljässä eri ikäluokassa ja Sudenpentujen päävalmentajat ovat antaneet ennakkokommenttinsa.

27.6.2022 14:20 Nuorten PM-kilpailut

Sudenpentujen PM-kisojen tärpit: Ruotsi-ottelut torstaina, lauantaina neljän ottelun putki STC:n ykköskentällä

Kisakallion Susi Training Centerissä pelataan alle 16- ja 18-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruudesta 29.6.-3.7.2022. Viiteen päivään mahtuu suomalaisnäkökulmasta kaksi kohokohtaa kotiyleisölle: torstain Ruotsi-ottelut ja lauantainen neljän ottelun putki Susi Training Centerin ykköskentällä.

22.6.2022 20:15 Sudenpennut

20-vuotiaiden naisten Israel-ottelu eilisen toisinto – 20-vuotiaille miehille pisteen voitto Latviasta

Suomen 20-vuotiaiden naisten ja miesten maajoukkueiden tuplamaaotteluiden toiset osat pelattiin keskiviikkona. 20-vuotiaat naiset hävisivät toistamiseen niukasti Israelille, kun taas 20-vuotiaat miehet maksoivat kalavelkoja eilisesti ja voittivat Latvian pisteellä.

Näytä lisää vastaavia