Suomelta lupaava esitys Latviassa

Naisten koripallomaajoukkue otti 94-69-voiton Latviasta Riikassa lauantai-iltana. Suomen esitys oli lupauksia antava ajatellen ensi keskiviikkona jatkuvaa EM-karsintaa. Suomi vei ottelua lähes alusta alkaen ja pystyi toteuttamaan tasapainoisesti omaa taktiikkaansa; nopeita hyökkäykseen lähtöjä sekä aggressiivista puolustusta.

Ensimmäisen Latvia-ottelun perusteella Suomi onkin ottanut selkeän kehitysaskeleen. Joukkueet viimeistelivät tasan vuosi sitten kuvioitaan kahden maaottelun merkeissä. Tuolloin molemmat kamppailut olivat tasaisia ja voitotkin tasattiin. Latvialta tosin puuttui vielä lauantaina neljä Ranskassa ja Puolassa pelaavaa ammattilaistaan, joten todellinen vertauskohta saadaan sunnuntaina, kun joukkueet kohtaavat uudestaan ja kyseiset latvialaiset pukevat maan edustusasun ylleen.

Latvia on omassa EM-karsintalohkossaan toisena ja kiinni kisalipuissa, kun puolet karsinnasta on pelaamatta.

Lauantaina Suomi joutui avausminuuteilla 0-4-tappiolle, mutta sai ottelun nopeasti sen jälkeen haltuunsa. Joukkue karkasi emänniltään kymmenessä minuutissa 25-17-johtoon. Missään vaiheessa sen jälkeen johtoasema ei ollut uhattuna, vaan Suomi kasvatti tasaisesti johtoaan. Puolen tunnin pelin jälkeen ero oli venähtänyt 22 pisteeseen (76-54).

Suomi oli joukkueista selkeästi nopeampi, jonka lisäksi vieraiden aggressiivinen puolustus oli myrkkyä Latvialle. Hyvä heittopeli avitti myös voittoon. Hyvällä osumatarkkuudella työskentelivät erityisesti Espanjassa leipäänsä ansaitseva Taru Tuukkanen sekä Espoo Basket Teamin Heidi Adler. 189-senttinen Tuukkanen kokosi tililleen tehot 27/10 ja Adler 18/4. Tasaisen esityksen takasivat Heli Roukanoja (14/9), Sanna Puskala (9/4) ja Minna Myllylä (8/2).

– Molempien joukkueiden peli on vielä keskeneräistä, mutta tyytyväinen pitää silti olla. Hallitsimme peliä alusta saakka ja se on tärkeää kehityksen kannalta, että opimme viemään otteluita. Puolustus toimi erinomaisesti, josta kertoo Latvian jääminen 69 pisteeseen, kiitteli päävalmentaja Risto Piipari.

Italian ammattilainen Michaela Moua loukkasi nilkkansa heti ottelun alussa. Hän kävi teippauttamassa nilkkansa ja palasi vielä tositoimiin, mutta esitykset jäivät vaisuiksi. EM-karsinnassa Suomen parhaana pistenaisena (keskiarvo 12,7) kunnostautunut Moua jäi pisteittä.

Latvia ja Suomi ottavat yhteen uudestaan sunnuntaina klo 13 alkavassa ottelussa. Kohtaamiset ovat nyt kautta aikain 5-4 Latvian eduksi.

Suomi jatkaa EM-karsintaansa kotiottelulla Unkaria vastaan keskiviikkona 20.11. Ottelu pelataan Tampereella, Pyynikin Palloiluhallilla klo 18.30 alkaen. Lauantaina (23.11.) maajoukkue vierailee Ljubljanassa Slovenian vieraana ja EM-karsintaurakan päättää ottelu MM-hopeajoukkue Venäjää vastaan tiistaina 26.11. klo 18.30 Äänekosken Liikuntatalolla.

Latvia – Suomi 69 – 94 (36-52), naisten maaottelu, Riika, Latvia 16.11.2002

Minna Hartikka 2/0 Susanna Rinta 7/2 Sari Puranen 1/3 Minna Myllylä 8/2 Heidi Adler 18/4 Laura Sario 2/2 Anu Mahlamäki 0/1 Heta Korpivaara 6/3 Sanna Puskala 9/4 Heli Roukanoja 14/9 Michaela Moua 0/0 Taru Tuukkanen 27/10