Suomen 15-vuotiaat pelasivat tänään ensimmäiset maaottelunsa - voitot menivät tasan

5.7.2022 22:45 Suomi ja Islanti kohtasivat tänään neljästi Kisakalliossa, kun kaksi 15-vuotiaden maajoukkuetta kohtasi Islannin. Niin tytöt kuin pojat onnistuivat kertaalleen kukistamaan vastustajansa.

15-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue

Suomi Valkoinen – Islanti 1 55–54

Suomi oli ottelussa pitkään takaa-ajajan roolissa, kunnes päätösneljänneksen jälkimmäisellä puolikkaalla kotijoukkue sai rakennettua kirin. Lopulta kiri riitti upeaan pisteen voittoon 55–54 (27-33). Suomi oli vielä 11 pistettä perässä ennen viimeistä viittä minuuttia, mutta hurja 15–0-putki vei Suomen johtoon ja lopulta voittoon.

Emilia Kurjenmäki hurjasteli ensimmäisessä maaottelussaan tilastoiden 24 pistettä, viisi levypalloa ja viisi koriin johtanutta syöttöä. Islannin paras oli 23/13-tuplatuplan kirjauttanut Kolbrun Armansdottir.

Ottelutilastot >

Suomi Sininen – Islanti 2 55–59

Pitkän päivän päättäneessä ottelussa Islanti karkasi avauskympillä 4–19-karkumatkalle. Suomi onnistui vaikean avauspuoliajan jälkeen nousemaan kamppailemaan ottelun voitosta, mutta vieraat olivat lopulta parempia lukemin 55–59 (19–38).

Kotijoukkueelta kaksi pelaajaa ylsi kaksinumeroisille, kun Anna Gardziella ja Safi Manneh tilastoivat molemmat 11 pistettä ja 11 levypalloa. Islannin pisteykkönen oli 21 pistettä säkittänyt Isold Saevarsdottir.

Ottelutilastot >

15-vuotiaiden poikien maajoukkue

Suomi Valkoinen – Islanti 1 71–62

Tyttöjen tapaan pojat kohtasivat kahdella joukkueella Islannin Kisakalliossa. Suomi onnistui naaraamaan voiton jälkimmäisestä ottelusta tasaisen ja varman esityksen päätteeksi lukemin 71–62 (41–32).

Suomelta kolme pelaajaa onnistui debyyttiottelussaan heittämään itsensä kaksinumeroisille, kun Patrik Taipale (16/11), Julius Ansamaa (13/11) ja 10 pistettä viimeistellyt Oskar Aare olivat joukkueen selkärankana. Islannin paras oli 15 pistettä viimeistellyt Björn Skuli Birnisson.

Ottelutilastot >

Suomi Sininen – Islanti 2 65–88

Kaksijakoisen ottelun avauspuoliaika oli tasainen, kun Suomi sai kurottua vieraiden ensiminuuttien johdon umpeen puoliaikaan mennessä. Siinä missä kotijoukkue tuskaili heittopelinsä kanssa, vieraat saivat jyvän kohdalleen loppua kohden ottaen voiton lukemin 65–88 (35-33). Suomi onnistui kaaren takaa kahdesti, kun vieraat puolestaan rokottivat 15 onnistunutta kolmen pisteen heittoa.

Suomen parhaimmistoa olivat 15 pistettä heittänyt Elias Pura sekä pisteen vähemmän viimeistellyt Nantti Ruuhilahti. Islannin ykkönen oli 21 pistettä nakuttanut Saevar Ba Hyunh.

Ottelutilastot >

Joukkueet pelaavat neljä ottelua torstaina sekä perjantaina. Otteluihin on vapaapääsy. SolidSport näyttää kaikki ottelut kanavallaan.

 
10.1.2024 10:59 Sudenpennut

Suomen 15-vuotiaiden maajoukkueet kutsuttu Kisakallioon helmikuun alkuun

Suomen 15-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet on kutsuttu Kisakallion Susi Training Centeriin leireille, jotka pidetään 5.-8.2.2024.

27.12.2023 10:03 Pääjuttu

Nuorten maajoukkueilla edessä ainutlaatuinen arvokisakesä, valmennustiimeissä ennätysmäärä naisia

Nuorten maajoukkueet aloittavat vastanimettyjen valmennustiimien johdossa valmistautumisen ainutlaatuiseen vuoteen: Koripallon nuorten MM-kisoissa nähdään toista kertaa historiassa suomalaisjoukkue, kun 17-vuotiaat tytöt pelaavat heinäkuussa Meksikossa. Heti perään katseet kääntyvät Tampereelle, jossa 18-vuotiaat pojat isännöivät EM-kisoja.

11.8.2023 17:15 Sudenpennut

15-vuotiailla kolmen voiton päivä Kisakalliossa

Suomen 15-vuotiaiden maajoukkueelle kertyi perjantaina kolme voittoa. Tytöt olivat täysin omaa luokkaansa ja nappasivat kaksi voittoa. Poikien saldona oli yksi voitto ja yksi tappio.

10.8.2023 22:16 Sudenpennut

15-vuotiaille kaksi voittoa Islannista torstaina

Suomen 15-vuotiaiden maajoukkueet jatkoivat pelejään Islantia vastaan Kisakalliossa. Sekä pojille että tytöille kertyi päivän otteluista yksi voitto ja yksi tappio. Huomenna on vielä edessä neljä ottelua.

9.8.2023 22:38 Sudenpennut

15-vuotiaille neljä voittoa Kisakalliossa

Suomen 15-vuotiaiden maajoukkueet pelaavat Islantia vastaan kolmena päivänä. Sekä Islannilla että Suomella on Kisakalliossa kaksi joukkueellista pelaajia niin pojissa kuin tytöissäkin. Suomelle kertyi keskiviikkona neljä voittoa.

5.8.2023 15:30 Sudenpennut

15-vuotiaiden maajoukkueet ensi viikolla Kisakalliossa

Sekä poikien että tyttöjen 15-vuotiaiden maajoukkueet pelaavat Nordic Games turnauksessa Islantia vastaan. 7.8.-11.8. Suomen tytöillä ja pojilla on turnauksessa kaksi joukkuetta. Ottelut alkavat 8.8. Niihin on vapaa pääsy.

13.7.2023 10:24 Sudenpennut

Suomen 15-vuotiaiden maajoukkueet Liettuassa heinäkuun lopulla

Suomen 15-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet on valittu Liettuan leirille 24.7.-1.8.2023. Sudenpennut tulevat pelaamaan leirillä harjoitusmaaotteluita, joiden aikataulut tiedotetaan myöhemmin.

1.6.2023 14:05 Sudenpennut

Suomen 15-vuotiaiden maajoukkueet kutsuttu Kisakallioon heinäkuun aluksi

Suomen Koripalloliitto on kutsunut 15-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet Kisakallion Susi Training Centeriin leireille, jotka pidetään 5.-8.7.2023.

5.5.2023 09:11 Sudenpennut

Suomen 15-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet kutsuttu Kisakallioon toukokuun lopulle

Suomen Koripalloliitto on kutsunut 15-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet Kisakallion Susi Training Centeriin leireille, jotka pidetään 25.-28.5.2023.

20.1.2023 11:15 Sudenpennut

Suomen 15-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet kutsuttu Kisakallioon helmikuun aluksi

Suomen Koripalloliitto on kutsunut 15-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet Kisakallion Susi Training Centeriin leireille, jotka pidetään 6.-9.2.2023.

Näytä lisää vastaavia