Suomen 16-vuotiaat kiusasivat Serbia & Montenegroa

30.7.2006 Suomen 16-vuotiaat pojat olivat pitkään kiinni jättiyllätyksessä, mutta Serbia & Montenegro osoitti kylmällä tavalla rutiinin ja levypallopelin merkityksen hankkiutuessaan 75-58-voittoon. Perjantaina Saksan kaataneella Suomella on edessään vielä Slovenj Gradecissa pelattavassa turnauksessa peli isäntämaa Sloveniaa vastaan.

Suomi hankkiutui johtoasemaan heti ensiminuuteilla hyvän heittopelinsä ja erinomaisesti toimineen puolustuksensa ansiosta. Parhaimmillaan Suomi käväisi 15 pisteen (34-19) johtoasemassa. Serbia & Montenegro kiri rinnalle toisella puoliajalla ja Suomi joutui luopumaan ensimmäistä kertaa johdostaan, kun peli oli vanhentunut 24 minuuttia.

Kuumana käyneet suomalaiskädet kylmenivät toiselle puoliajalle, jonka lisäksi Suomi oli helisemässä vastustajan hyökkäyslevypallojen kanssa. Suomi teki toisella puoliajalla ainoastaan 17 pistettä oltuaan avausneljänneksellä vielä sadan pisteen vauhdissa.

- Viisikkopuolustaminen toimi joukkueellamme hyvin. Saimme puolustettua vastustajan isot miehet pelistä, jonka jälkeen kaveri siirtyi pienempään viisikkoon. Vaikka Serbia & Montenegro tiukensi sen kautta puolustusotettaan, pystyimme edelleen pelaamaan riittävän hyviä ratkaisupaikkoja. Loppua kohden osumia vain tuli vähemmän. Puolustuksessa onnistuimme pakottamaan vastustajan vaikeisiin ensimmäisiin heittoihin, muttemme saaneet siitä palkintoa, kun levypallot eivät päätyneet omiin käsiin, kertoi maajoukkueen päävalmentaja Harri Jokela.

Suomen irtiottovaiheessa kuumana kävi takamiesosasto. Roope Ahonen ja Pekka Setälä heittivät avauspuoliskolla yhteensä viisi kolmosta pohjaan. Juhani Jämsä oli aktiivinen ja pääsi vapaaheittoviivalle. Ahonen ja Setälä heittivät lopulta 12 pistettä mieheen. Anton Telih lukeutui joukkueen parhaimmistoon, joka näkyi kentällä uhrautuvana hyökkäys- ja puolustuspelaamisena sekä tilastoissa yhdeksänä levypallona. Samoin Suomen iso kalusto Lauri Toivosen ja Atte Pertun johdolla selviytyivät puolustustontillaan mainiosti.

Sunnuntaina Suomi kohtaa neljän maan turnauksen päätöspelissä Slovenian, joka lauantaina kärsi pisteen tappion Saksalle.

Slovenj Gradecin turnaus on Suomelle valmistautumista B-divisioonan EM-kilpailuihin, jotka pelataan Tallinnassa, Virossa 10.-20.8. Suomi pelaa kisoissa alkulohkossa B, johon kuuluvat lisäksi Irlanti, Puola ja Slovakia.

Serbia & Montenegro – Suomi 75 – 58 (35-41), 16-vuotiaiden maaottelu, Slovenj Gradec, Slovenia 29.7.2006

Mikko Tuunanen

3/2

Roope Ahonen

12/3

Pekka Setälä

12/6

Juhani Jämsä

8/3

Jarkko Aho

7/2

Jesse Niemi

0/1

Anton Telih

6/9

Miska Ahokas

0/5

Lauri Toivonen

2/3

Matti Nuutinen

2/4

Juhan Mikone

6/1

Atte Perttu

0/1



Lisätietoja: /maajoukkueet/poikien_maajoukkueet/16-vuotiaat_pojat2/
 
5.1.2018 17:15 Maaottelu

Sudenpennuille kolme voittoa Baltic Sea Cupin päätöspäivänä

Tallinnassa pidetty Baltic Sea Basketball Cup sai päätöksensä tänään perjantaina, kun Suomen nuorisomaajoukkueet saivat vastaansa viimeisissä otteluissaan Ruotsin. Kummatkin 18-vuotiaiden maajoukkueista ja 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nappasivat voitot kotimatkalle, kun taas 16-vuotiaat pojat kärsivät tappion.

4.1.2018 23:50 Maaottelu

Sudenpennuille kaksi voittoa Virosta Baltic Sea Cupissa

Baltic Sea Basketball Cupin toisena päivänä Suomen nuorisomaajoukkueet kohtasivat Viron, josta 18-vuotiaiden maajoukkueet vetivät pidemmän korren, kun taas 16-vuotiaat joutuivat tyytymään tappioihin. BSBC päättyy huomenna, kun Sudenpennut saa vastaansa Ruotsin.

3.1.2018 Maaottelu

Baltic Sea Cup käyntiin, Latvialle kolme voittoa neljästä

Suomen nuorten koripallomaajoukkueet aloittivat maajoukkuevuotensa Tallinnassa vuotuisessa Baltic Sea Basketball Cupissa. Avauspäivänä Sudenpennuista vain 16-vuotiaat tytöt korjasivat nimiinsä voiton, kun jo äidinmaidosta kovuuden saavat latvialaiset olivat etevämpiä kolme kertaa neljästä.

20.8.2017 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt kahdeksan parhaan joukkoon EM-kisoissa, 16-vuotiaiden poikien EM-kisat päätökseen

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue varmisti paikkansa B-divisioonan EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon selättämällä Norjan selkeästi 23-58 (11-42). Suomen 16-vuotiaat pojat voittivat EM-kisojen viimeisessä ottelussaan Venäjän.

18.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat tytöt puolustivat Viron kumoon

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi hyökkäysongelmista B-divisioonan EM-kisoissa, mutta onnistu kaikesta huolimatta kaatamaan Viron selkein numeroin 54-28 (34-14). Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi Saksalle EM-kisoissa.

17.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiailla pojilla korintekovaikeuksia, Italia voittoon EM-kisoissa

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi EM-kisoissa Italialle loppunumeroin 49-65 (19-35). Tappion vuoksi Suomi pelaa EM-kisojen sijoista 13.-16.

15.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaille pojille tappio Liettuaa vastaan EM-pudotuspeleissä

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue antoi erinomaisen vastuksen Liettualle A-divisioonan EM-kisojen pudotuspeleissä, mutta liettualaiset karkasivat viiden viimeisen minuutin aikana 70-58 (34-24) -voittoon. Tappion vuoksi Suomi pelaa EM-kisoissa sijoista 9.-16.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

Näytä lisää vastaavia