15.8.2015 18:00 16-vuotiaiden poikien koripallomaajoukkue pelasi mahtavan pelin oikeaan paikkaan A-divisioonan EM-kisoissa, kun Suomi voitti Serbian 68-63 (34-32) ja eteni pelaamaan 5. sijasta EM-kisoissa. Samalla voitto tarkoitti sitä, että Suomi pelaa vuonna 2016 alle 17-vuotiaiden MM-kisoissa ensimmäisenä suomalaisena juniorikoripallomaajoukkueena kautta historian.
Elias Valtonen ja Suomi pelaa ensi kesänä 17-vuotiaiden MM-kisoissa ensimmäisenä nuorisokoripallomaajoukkueena ikinä.
16-vuotiailta onnistui myös mm. takuuvarma Miika Heinonen.
Vilma Pöyry esiintyi edukseen taas 16-vuotiailta tytöiltä. Kuvat: Oma Design.
Suomi kasvatti eroa Serbiaan kolmannella neljänneksellä, kun Andre Gustavsonin kolmonen johdatti Suomen juoksemaan seuraavat reilu viisi minuuttia 15-2. Serbia päätösneljänneksellä eron 3 pisteeseen viimeiselle minuutille.
Elias Valtosen lay-up vei kuitenkin Suomen viiden pisteen johtoon 66-61, mutta Serbia pääsi kaventamaan vapaaheitoilla eron takaisin kolmeen. Serbia pyrki rikkomaan Suomea ja Tomas Pihlajamäki onnistui juonittelemaan itselleen heittotilannevirheen kaaren takaa.
17 sekuntia ennen loppua Pihlajamäki pääsi astelemaan vapaaheittoviivalle tietäen, että yksikin kolmesta vapaaheitosta riittää pistämään pelin käytännössä pakettiin. Pihlajamäki naulasikin yhden ja Serbia ei saanut kunnon kavennusyritystä aikaan. Miika Heinonen viimeisteli loppulukemat vapaaheittoviivalta.
- Eilisessä oli jo iso lataus koko porukalla, niin pelaajilla kuin henkilökunnallakin. Ei ollut helppoa lähteä peliin, vaikka tiedostimme panoksen ja alussa oli vähän vaikeuksia. Teimme hyvin asioita ja uskoimme, että olemme parempi joukkue. Tekemällä töitä yhdessä 40 minuuttia tiesimme, että pystymme kasvattamaan eron, päävalmentaja Antti Koskelainen kommentoi.
Kentän kuningas oli jälleen kerran Elias Valtonen (25/5/3 syöttöä/3 riistoa/6 torjuntaa), joka sai oivaa taustatukea mm. Miika Heinoselta (13/7/6 syöttöä), Jaakko Lammilta (8/2), Tuomo Antikaiselta (8/7) ja Tomas Pihlajamäeltä (7/1/4 riistoa).
- Olemme koko ajan korostaneet maajoukkuetoiminnassa aikuismaajoukkuepelaajien kehittymistä ja sen tärkeyttä. Tehneet sitä jopa lyhytaikaisen menestyksen kustannuksella. Kun toiminta on riittävän laadukasta, menestys seuraa luonnostaan jo näin varhaisessa vaiheessa, Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann kommentoi.
- Olemme tietenkin kaikki suunnattoman ylpeitä joukkueen ja taustavoimien tekemästä työstä. Eniten tämä korostaa sitä, että kentän perustoiminnassa on menty iso loikka eteenpäin. Kasvattajaseurojen ja niiden valmentajien ansio tässä on erittäin suuri.
- Totta kai tästä ollaan menneinä vuosina puhuttu, että olisiko MM-kisoissa pelaaminen mahdollista ja nyt se on. Hienoa, että sain kokea tämän näiden ihmisten kanssa. Haluan onnitella näiden pelaajien seuravalmentajia, Koskelainen kiittää.
16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen kehno ensimmäinen puoliaika kostautui, kun Liettua voitti Suomen B-divisioonan EM-kisojen alkulohko-ottelussa 51-79 (19-39).
- Emme olleet ensimmäisellä puoliajalla riittävän hyviä. Jostain syystä meidän tasomme ei riittänyt kontaktien ottamiseen ja tilanteisiin kovaa menemiseen. Hävisimme tänään paremmalla joukkueelle, mutta harmittaa, että se tapahtui jo ensimmäisellä puoliajalla, päävalmentaja Jussi Räikkä kommentoi.
16-vuotiailta parhaiten onnistuivat jo edelliskesältä maajoukkuekokemusta omaavat Vilma Pöyry (11/2), Kia Vaalavirta (16/7), Nea Kuisma (9/5) ja Lotta-Maj Lahtinen (2/4/6 syöttöä/3 riistoa).
- Edelleen en ole valmentanut samanlaista ryhmää, jossa heittäytymisen ja työmoraalin taso olisi näin korkea. Tästä lähtien pitää vain tehdä asiat yhtä hyvin kuin aiemminkin ja jokaista peliä lähdemme voittamaan.
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue varmisti paikkansa B-divisioonan EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon selättämällä Norjan selkeästi 23-58 (11-42). Suomen 16-vuotiaat pojat voittivat EM-kisojen viimeisessä ottelussaan Venäjän.
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi hyökkäysongelmista B-divisioonan EM-kisoissa, mutta onnistu kaikesta huolimatta kaatamaan Viron selkein numeroin 54-28 (34-14). Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi Saksalle EM-kisoissa.
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.
Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.
Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.
Perjantaina Kreikan kaatanut Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue kumosi jo toisen Euroopan jättikoripallomaan, kun Sudenpennut voitti Serbian Puolan Radomissa pidettävissä EM-kisoissa. Suomen käsi lämpeni eilisen tapaan vasta puoliajan jälkeen ja Suomi rynni ohitse alkulohkon ykkössijoituksen varmistavaan 70-61 (26-30) -voittoon.
Suomen nuorten maajoukkueiden eli ”Sudenpentujen” superkesän valmennusjohto on valittu vuodelle 2016. Suomen vilkkaan maajoukkuekesän keskiössä ovat Anton Mirolybovin johtaman 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen EM-kotikisat, Antti Koskelaisen ja 17-vuotiaiden poikien MM-kisat sekä 16- ja 18-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisat Kisakallion Susi Training Centerissä.
16-vuotiaat pojat varmistivat jo eilen MM-kisapaikan ensi kesälle, mutta joukkue joutui tyytymään kuudenteen sijaan, kun Ranska voitti Suomen EM-kisojen viimeisessä ottelussa 75-46 (39-22). 16-vuotiaat tytöt taas hävisivät alkulohkonsa viimeisen ottelun Valko-Venäjälle 69-48 (32-25).
16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nappasi avausvoittonsa B-divisioonan EM-kisoissa, kun Suomi murskasi emäntämaa Makedonian 35-72 (19-37). 16-vuotiaat pojat taas hävisivät A-divisioonan EM-kisojen puolivälierissä Liettualle 74-93 (38-43). 16-vuotiaat pojat pelaavat huomenna MM-kisapaikasta Serbiaa vastaan.
16-vuotiaat pojat ottivat toisen äärimmäisen kovan päänahan putkeen A-divisioonan EM-kisoissa, kun tällä kertaa Suomen sudenpentujen tassujen alle Bosnia-Hertsegovina 82-78 (44-39). Voiton myötä Suomi pääsee alkulohko C:stä jatkoon piikkipaikalta. 18-vuotiaat tytöt taas voittivat päivän pelinsä Valko-Venäjää vastaan ja pelaavat B-divisioonan EM-kisoissa huomenna sijasta 9.
16-vuotiaiden poikien maajoukkue nappasi erittäin ison päänahan A-divisioonan EM-kisojen alkulohkossa, kun Suomi voitti koripallon suurmaan Serbian 70-65 (40-22) erinomaisen puolustuksen turvin. Kisakallion Susi Training Centerissä taas 16-vuotiaat tytöt voittivat toistamiseen Israelin 45-43 (24-23).
18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue voitti B-divisioonan EM-kisojen välilohko H:n viimeisessä ottelussa jännittävien hetkien jälkeen Englannin 41-42 (20-21) Roosa Lehtorannan vapaaheitolla. 16-vuotiaat tytöt taas veivät Israelia Kisakallion Susi Training Centerissä numeroin 68-41 (32-27).
18-vuotiaiden poikien maajoukkue tarvitsee vielä yhden voiton pysyäkseen A-divisioonassa myös ensi kesänä, kun Suomi voitti Ukrainan sijoitusotteluissa 77-88 (49-44). 18-vuotiaat tytöt hakivat B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisen voittonsa kaatamalla Kyproksen ylivoimaisesti.
16-vuotiaiden poikien maajoukkue nappasi kovan päänahan, kun Suomi kaatoi Hakametsän Jäähallissa pelatussa kotiottelussa Ranskan 63-55 (27-25). Suomi piti pintansa levypalloissa, minimoi menetyksensä ja esti atleettista Ranskaa käyttämästä hyväkseen vahvuuttaan eli vapaan kentän pelaamista. 18-vuotiaat tytöt ja pojat taas hävisivät EM-kisoissa.
18-vuotiaiden poikien maajoukkue lähtee sijoitusotteluihin A-divisioonan EM-kisojen välilohko G:n kakkossijalta, kun Suomi hävisi lohkon kärkipaikan ratkaisevan ottelun Kroatialle 65-74 (26-45). 16-vuotiaat tytöt taas päättivät leirityksensä Liettuassa häviämällä Valko-Venäjälle 60-53 (32-30).
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue nappasi toisen voittonsa A-divisioonan EM-kisoissa ja G-välilohkossa voittamalla vuoristoratamaisen ottelun jälkeen Ukrainan 87-81 (36-44). Suomelta erityisen kovassa vedossa olivat Lauri Markkanen (27/10) ja Edon Maxhuni (28/4/5 syöttöä), jotka viimeistelivät pelin hyökkäyspään huipputaidoillaan.
Suomen 16-vuotiaat pojat ottivat oppia eilisestä tappiosta ja tällä kertaa Suomi jyräsi tiukan susipuolustuksen ja avoimen kentän hyökkäyksen kautta 54-63-voittoon kotijoukkue Belgiaa vastaan. 18-vuotiaat pojat taas etsivät edelleen ensimmäistä voittoaan EM-kisoissa.
16-vuotiaiden tyttöjen maaottelu otti toisen voittonsa B-divisioonan EM-kisoissa, kun sudenpentujen tassujen alle jäi tällä kertaa Irlanti loppunumeroin 53-74 (25-35). 18-vuotiaat pojat taas joutuvat tyytymään pronssiotteluun omissa EM-kisoissaan, kun Ukraina vei välierissä voiton dramaattisesti 65-64 (26-30).