Suomen 16-vuotiaat pojat kellistivät Ruotsin jännitysnäytelmässä, 18-vuotiaat pojat jatkavat voittamattomina PM-kisoissa

30.6.2019 22:06 Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Susi Training Centerissä Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue voitti sinnikkäästi kirineen Ruotsin 72-65 (39-29). 18-vuotiaiden poikien maajoukkue taas voitti länsinaapurin selkeästi 82-65 (40-27).

Ville Tolonen oli liekeissä, kun Suomen MU16-maajoukkue voitti Ruotsin. Kuva: Ville Vuorinen.

16-vuotiaiden poikien maaottelussa Sudenpennut oli päätösneljänneksellä parhaimmillaan16 pisteen johdossa, mutta Ruotsi osoitti sitkeytensä nousten kaksi minuuttia ennen loppusummeria neljän pisteen päähän. Tässä vaiheessa kapteeni Ville Tolonen otti parketin haltuunsa.

Ruotsi pysyi tyystin neljän pisteen takana, kun jokaisen ruotsalaisen onnistumisen jälkeen Tolonen vastasi: ensin viimeistelemällä leikkauksesta, sitten kahdella ryhdikkäällä ajolla, ja lopulta syöttämällä Eric Chimen yksin läpi lay-upiin.

– Tämä oli vaikea peli meille. Tällaisia haasteita tulee vastaan kaikissa pidemmissä turnauksissa, kun turnauselämää on eletty jo jonkun verran ja heittäytymistä kilpailuun on ollut monta päivää putkeen. Väsymys iskee, jalka rupeaa painamaan ja mieli haluaisi jo vaellella keskittymisen sijaan Suomen päävalmentaja Ville Neva aloitti.

Aku-Petteri Kuusinen kuului Tolosen ohessa Suomen pistetykkeihin. Kuva: Ville Vuorinen.

– Tullaan kysymykseen, että annetaanko tekosyiden vaikuttaa pelaamiseen vai jatketaanko parhaamme yrittämistä. Silloin mitataan kuinka hyviä tapoja joukkueella on.  Ja ne hyvät tavat ovat niitä, jotka antavat mahdollisuuden voittaa "huonollakin pelillä".

– Opittavaa vielä riittää ja niin kuuluukin. Onnittelut kuitenkin pojille tällaisen voiton ottamisesta vaikeuksien keskellä! Kiitos Ruotsille hyvästä vastuksesta ja valmistautumisesta erityisesti meidän puolustusta vastaan pelaamiseen. Se paljasti tärkeitä kehityskohteita jatkon kannalta.

Tolonen oli kentän pistekuningas 20 pisteellä ja neljällä levypallolla. Tolosta pistetehtailussa auttoi Aku-Petteri Kuusinen (13/1) ja Suomen korkeimman minuuttimäärän rehkinyt Eric Chime (9/6).

Ruotsin pisteistä vastasivat Atle Mellquist (14/8) ja William Berg (13/8).

Ottelun tilastot >

Suomen 18-vuotiaat pojat tekivät selvää jälkeä Ruotsista

Suomen MU18-maajoukkue teki tarvittavan, jotta Ruotsi kaatui. Kuva: Samira Lee.

18-vuotiaiden poikien pelissä kupletin juoni oli selkeä: Sudenpennut pisti tulostaululle eroa noin viisiminuuttisilla stinteillä neljännesten aluissa. Toisella puoliajalla suomalaisten johto alkoi lähenemään liki kolmeakymmentä ja peli oli jo käytännössä ratkaistu.

– Kehittymisen näkökulmasta on harmittavaa, että tänään meille riitti pelkät hyvät viisiminuuttiset. Sen jälkeen mieli herpaantui ja tuli paljon lapsuksia. Niin ei pitäisi käydä kehittyvän urheilijan ajattelussa, Suomen päävalmentaja Jyri Lohikoski kommentoi.

Suomelta Federiko Federiko (11/6/4 torjuntaa) esiintyi ensimmäistä kertaa maajoukkueurallaan aloitusviisikossa ja hoiti tonttinsa puolustuksen viimeisenä lukkona mainiosti. Perttu Blomgren (15/3/4 riistoa) pelasi kenties turnauksen parhaan pelinsä ja Erik Sajantila (9/8) jakeli seitsemän namupassia.

Perttu Blomgren lyö alaspäin. Kuva: Samira Lee.

Pistetalkoissa kunnostautuivat myös Mustapha Amzil (21/4) ja Teemu Suokas (10/5).

Ruotsin pistekolmikko oli Alan Brzezinski (19/4/4 riistoa), Pelle Larsson (12/9/4 syöttöä/4 riistoa) ja Tom Sanne (11/3).

Pohjoismaiden mestaruus ratkeaa huomenna, kun Suomi saa vastaansa Islannin.

Ottelun tilastot >

 
1.7.2019 18:58 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaat pojat Pohjoismaiden mestaruuteen, 16-vuotiaat pojat neljänsiä

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pääsi tuulettamaan Pohjoismaiden mestaruutta Susi Training Centerissä, kun Sudenpennut voittivat päätösottelussa Islannin 79-53 (27-23). 16-vuotiaissa pojissa Islanti karkasi päätösneljänneksellä ulottumattomiin.

29.6.2019 22:55 Sudenpennut

Suomen poikamaajoukkueille kaksi Viron päänahkaa PM-kisoissa

Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Susi Training Centerissä molemmat Suomen poikamaajoukkueista olivat voitokkaita. 18-vuotiaiden poikien maajoukkue jatkoi tappiottomana piesten Viron 60-74 (31-38), kun taas 16-vuotiaat pojat nitistivät tiukkojen vaiheiden jälkeen virolaiset 53-61 (23-24).

27.6.2019 23:45 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaat pojat selkeään voittoon Tanskasta, 16-vuotiaissa pojissa Tanska etevämpi

Suomen poikamaajoukkueista 18-vuotiaiden poikien maajoukkue ylsi selkeänumeroiseen 89-57-voittoon Tanskasta Kisakallion Susi Training Centerissä Pohjoismaiden mestaruuskisojen avauspäivänä. Suomen 16-vuotiaat pojat taas joutuivat toteamaan Tanskan paremmakseen.

4.1.2023 23:18 Sudenpennut

Sudenpennuilla kolmen Viro-voiton ilta Baltic Sea Cupin toisena päivänä

Suomen nuorisomaajoukkueet jatkoivat pelejään Tallinnassa pelattavassa Baltic Sea Basketball Cupissa, jossa Sudenpennut pääsi tuulettamaan kolmen voiton päivää Viroa vastaan.

3.1.2023 21:04 Sudenpennut

Sudenpennut aloitti maajoukkuevuotensa Tallinnassa – Baltic Sea Cupin avauspäivänä Latvia kaatui kahdesti

Suomen nuorten maajoukkueet aloittivat taipaleensa maajoukkuevuoden 2023 parissa Tallinnan perinteikkäässä Baltic Sea Basketball Cupissa. Turnauksen avauspäivänä Sudenpennut kellisti Latvian kahdesti neljästä ottelusta.

28.6.2022 09:45 Nuorten PM-kilpailut

Sudenpennut valmiina huomenna alkaviin PM-kisoihin vuosimallia 2022

Kisakallion Susi Training Centerissä pelataan Pohjoismaiden mestaruudesta 2022 keskiviikosta 29.6. sunnuntaihin 3.7. Joukkueet on nyt valittu neljässä eri ikäluokassa ja Sudenpentujen päävalmentajat ovat antaneet ennakkokommenttinsa.

27.6.2022 14:20 Nuorten PM-kilpailut

Sudenpentujen PM-kisojen tärpit: Ruotsi-ottelut torstaina, lauantaina neljän ottelun putki STC:n ykköskentällä

Kisakallion Susi Training Centerissä pelataan alle 16- ja 18-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruudesta 29.6.-3.7.2022. Viiteen päivään mahtuu suomalaisnäkökulmasta kaksi kohokohtaa kotiyleisölle: torstain Ruotsi-ottelut ja lauantainen neljän ottelun putki Susi Training Centerin ykköskentällä.

2.8.2021 21:06 Sudenpennut

Sudenpennut jatkaa puhtaalla pelillä 16-vuotiaiden PM-kisoissa

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet voittivat Islannin molemmissa otteluissaan Kisakalliossa järjestettävissä Pohjoismaiden mestaruuskisoissa. Molemmat Suomen maajoukkueet ovat täten kahden ottelun jälkeen voittamattomia.

5.8.2020 21:45 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaat pojat pääsivät maksamaan kalavelkoja Viro-maaotteluissa

Kisakallion Susi Training Centerissä pelatuissa Suomen poikamaajoukkueiden otteluissa 16-vuotiaat Sudenpennut pääsivät maksamaan kalavelkoja eiliseltä, mutta 18-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi virolaisille.

4.8.2020 21:03 Sudenpennut

Sudenpentujen Viro-maaottelut päittäin, Kisakalliossa nähtiin kaksi jännitysnäytelmää

Suomen poikamaajoukkueet pelasivat tänään tiistaina kaksi maaottelua Viroa vastaan Kisakallion Susi Training Centerissä. Ensimmäisessä ottelussa Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi etelänaapurille, mutta Suomen 18-vuotiaat Sudenpennut nappasi voiton nimiinsä.

30.6.2020 09:43 Nuorten PM-kilpailut

Nuorten PM-kisat pelataan elokuussa Kisakalliossa neljän maan voimin

Alle 16- ja 18-vuotiaiden nuorten Pohjoismaiden mestaruudet ratkotaan Kisakalliossa, Lohjalla 4.-7.8.2020. Nelipäiväisten PM-kisojen osallistujina nähdään Suomen lisäksi Tanska, Islanti ja Viro.

4.1.2020 22:33 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaat pojat pysyivät tappiottamana Baltic Sea Cupissa

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue jatkoi voittojen tiellä Tallinnassa pelattavassa Baltic Sea Basketball Cupissa Viroa vastaan. Suomen 18-vuotiaat pojat taas kärsivät tappion.

3.1.2020 20:57 Sudenpennut

Suomen poikamaajoukkueille voitot Latviasta Baltic Sea Cupin avauspäivänä

Vuotuisen Tallinnassa pelattavan Baltic Sea Basketball Cupin avauspäivänä molemmat Suomen poikamaajoukkueista nappasivat selkeät voitot Latviasta.

20.7.2019 20:45 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkueelle makoisa Liettuan päänahka vieraissa

A-divisioonan EM-kisoihin valmistautuva Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pääsi nauttimaan harvinaista herkkua, kun Sudenpennut kaatoivat Druskininkaissa Liettuan 43-58 (25-22). Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi toistamiseen Kroatialle Kisakalliossa.

14.7.2019 23:48 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaille miehille tappio Bulgariaa vastaan EM-kisoissa, 16-vuotiaat pojat maksoivat Kisakalliossa kalavelkoja

20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisoissa Suomi hävisi toisessa ottelussaan Bulgarialle 58-84 (31-40). Muissa Suomen poikapuolen maaotteluissa Suomen 16-vuotiaat pojat olivat voitokkaita kotiottelussa Hollantia vastaan ja 18-vuotiaat pojat hävisivät Italiassa Venäjälle.

28.6.2019 21:09 Sudenpennut

Suomen poikamaajoukkueet ylivoimaisiin voittoihin Norjasta PM-kisoissa

Suomen 16- ja 18-vuotiaiden poikien maajoukkueet pistivät kahteen kertaan jauhot suuhun Norjalle Susi Training Centerissä pelattavissa Pohjoismaiden mestaruuskisoissa. 16-vuotiaat pojat hakivat avausvoittonsa loppulukemin 56-97 (23-47) ja 18-vuotiaat 57-90 (28-50).

25.6.2019 11:14 Nuorten PM-kilpailut

Sudenpennut valmiina PM-kotikisoihin Kisakalliossa

Torstaina pyörähtää käyntiin maajoukkuekesä jokaisen Suomen nuorisomaajoukkueen osalta, kun Sudenpennut isännöi Pohjoismaiden mestaruuskisoja Kisakallion Susi Training Centerissä. PM-kisat pelataan 27.6.-1.7. kolmella kentällä. Suomi kohtaa torstaina Tanskan, perjantaina Norjan, lauantaina Viron, sunnuntaina Ruotsin ja maanantaina Islannin.

30.4.2019 11:09 Sudenpennut

Nuorten PM-kisat pelataan kesällä jälleen Kisakalliossa

Alle 16- ja 18-vuotiaiden nuorten Pohjoismaiden mestaruudet ratkotaan jälleen Kisakalliossa Lohjalla, 27.6.-1.7.2019. Tutustu otteluohjelmaan ja hae mukaan vapaaehtoiseksi.

5.1.2019 22:32 Sudenpennut

Suomen poikamaajoukkueille kulta ja hopea Balticista

Vuotuisessa Baltic Sea Basketball Cupin päätöspäivänä Suomen 16- ja 18-vuotiaat pojat voittivat molemmat Ruotsin. Suomen 18-vuotiaat pojat voittivat samalla koko turnauksen.

5.1.2019 00:08 Sudenpennut

18-vuotiaat pojat kellistivät puolustuksellaan Viron

Perinteikkäässä Tallinnan Baltic Sea Basketball Cupissa Suomen 18-vuotiaat pojat esittelivät puolustuspotentiaaliaan korjaten 81-59 (45-26) -voiton Virosta. Suomen 16-vuotiaat pojat taas hävisivät Virolle jatkoajan jälkeen.

Näytä lisää vastaavia