27.8.2019 21:19 16-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisoissa Suomen puolustus oli rautaa, kun Sudenpennut voitti tärkeässä ottelussa Puolan 63-40 (27-21). Voitolla Suomi varmisti paikkansa A-divisioonaan myös ensi kaudeksi.
Sudenpennut piti paikkansa A-divisioonassa. Kuva: FIBA.
Ottelu lähti käyntiin Suomen osalta vähäkorisesti, mutta suomalaisten puolustus piti Puolan ahtaalla alusta saakka. Sudenpentujen onneksi Kiia Mäntylä kantoi korintekotaakkaa heittäen suomalaisten 27 ensimmäisestä pisteestä 19.
Kuuden pisteen puoliaikajohdossa Sudenpennut pisti Puolalle jauhot suuhun pitäen kolmannella neljänneksellä vain kolmessa pisteessä. Puola pysyi puristuksissa vielä päätösneljänneksen puoleenväliin asti, jolloin peli oli jo ratkennut Sudenpentujen hyväksi.
– Meillä oli pitkiä jaksoja, joissa meillä oli korinteon kanssa ongelmia. Mutta poikkeuksellisen hienoa oli, että emme missään vaiheessa lannistuneet. Puolustuksen tekeminen ja intensiteetti oli koko ottelun ajan niin korkealla tasolla, että tuo korintekeminen riitti, Suomen päävalmentaja Jussi Räikkä aloitti.
– Aivan eläimellistä puolustamista jokaiselta pelaajalta. 16-vuotiaille tytöillä tulee pelejä, jolloin koreja ei tule, mutta silloin pitää pystyä puolustamaan. Huikea suoritus meidän tytöiltä.
Suomen pistetykki oli Mäntylä (24/5), joka täytti roolinsa kovan luokan heittäjänä, jotta Suomi pysyi keulilla ensimmäisellä puoliajalla. Klaara Mekkonen (4/8) oli taas kolmannen neljänneksen hyökkäyksen aivot, jonka kautta Suomi sai viljalti korintekopaikkoja. Kati Ollilainen (11/8/5 syöttöä) ja Henna Sandvik (14/9) taas näyttivät johtavina pelaajina suunnan, jota muut seurasivat.
Voiton myötä Suomi pelaa sijoista 9-12 ja varmisti paikkansa A-divisioonassa.
- Nyt on sillä tavalla hieno tilanne, että olemme varmistaneet paikan A-divisioonaan, mikä oli minimitavoite tässä turnauksessa. Osoitus siitä, että kannattaa harjoitella, uskoa omaan tekemiseen ja tehdä yhdessä asioita, niin ansaitsee hyvän turnauksen.
Suomen kaikki tyttömaajoukkueet pelaavat ensi kesänä A-divisioonassa, kun 18-vuotiaat tytöt ja 20-vuotiaat naiset nousivat A-divisioonaan aiemmin tänä kesänä.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tänään tiistaina 14.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2023. Suomen kuudesta nuorisomaajoukkueesta tulevana kesänä A-divisioonan EM-kisoissa pelaa peräti viisi.
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui 13. A-divisioonan EM-kisoissa, kun Sudenpennut puolusti Saksan kumoon kisojen viimeisessä ottelussaan 40-51 (22-32). Suomen sijoitus tarkoittaa, että Sudenpennut säilytti paikkansa A-divisioonassa.
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue voitti A-divisioonan EM-kisoissa Tanskan 47-64 (23-27) ja pelaa täten huomenna 13-14 Saksaa vastaan. Ottelun voittaja säilyttää paikkansa A-divisioonassa myös ensi kesänä.
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi niukan 61-64 (29-34) -tappion Latvialle A-divisioonan EM-kisojen kolmanneksi viimeisessä ottelussa. Tappio tarkoittaa, että Suomi pelaa sijoista 13-16. Kolme kisojen viimeiseksi sijoittunutta putoavat ensi kesäksi B-divisioonaan.
16-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisoissa suurinumeroisesti jokaisen ottelunsa voittanut Espanja oli selkeästi Suomea parempi 90-49 (41-28). Espanja jatkoi täten kahdeksan parhaan joukkoon, Sudenpennut taas pelaa sijoista 9-16.
16-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisojen alkulohkon viimeisessä ottelussa Suomi joutui toteamaan Unkarin paremmakseen loppunumeroin 37-64 (21-39). Suomella on huomenna välipäivä, jonka jälkeen edessä on Round of 16.
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi tappion A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan, kun Italia kykeni pitämään ensimmäisellä puoliajalla kerätyn johtoasemansa loppusummeriin asti. Suomi hävisi Portugalin Matosinhosissa pelatussa ottelussa niukasti 50-56 (19-31).
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue aloittaa A-divisioonan EM-kisansa perjantain myöhäisottelussa Italiaa vastaan. Portugalin Matosinhosissa järjestettävissä EM-kisoissa Sudenpentujen kanssa samassa alkulohkossa ovat Italian lisäksi Kroatia ja Unkari.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tiistaina 15.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2022. Suomen kaikki tyttömaajoukkueet pelaavat A-divisioonan EM-kisoissa, pojat taas B-divisioonassa.
16-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisoissa Suomi taipui viimeisessä ottelussaan Saksalle 42-63 (18-35). Tappion vuoksi Suomi sijoittui turnauksessa kymmenenneksi.
16-vuotiaiden tyttöjen EM-kisoissa Suomi pelaa huomenna päätöspelissään yhdeksännestä sijasta, kun Sudenpennut voitti jo toista kertaa Unkarin 64-49 (36-27). Suomi ja Unkari kohtasivat toisensa jo alkulohkossa.
16-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisoissa Suomi jäi ulos kahdeksan parhaan joukosta, kun Ranska oli lopulta parempi loppulukemin 65-56 (34-32). Suomella on mahdollisuus huomenna varmistaa A-divisioonapaikka Puolaa vastaan.
16-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisojen alkulohkon päätöspelissä Suomi hävisi Venäjälle loppulukemin 54-78 (28-40). Suomen pelit jatkuvat maanantaina pudotuspelien merkeissä.
Eilen A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Unkarin voittanut Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue joutui tänään tyytymään tappioon, kun ikäluokan hallitseva Euroopan mestari Italia oli parempi loppulukemin 49-70 (20-37).
16-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisoissa Skopjessa Suomi nappasi ensimmäisessä ottelussaan voiton Unkarista 63-70 (40-39). Unkari on aikaisemmin kesällä järjestettyjen Euroopan nuorten olympiafestivaalien hopeamitalisti.
16-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisat alkavat huomenna torstaina 22.8. Skopjessa. Suomella on edessä haastava alkulohko, jossa Suomen lisäksi ovat Italia, Unkari ja Venäjä. Avauspelissä vastaan tulee Euroopan nuorten olympiafestivaaleilla hopeaa voittanut Unkari.
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pelasi menestyksekkään viimeisen harjoitusmaaottelun ennen A-divisioonan EM-kisoja pieksemällä Kreikan Susi Training Centerissä 69-64 (31-29). 16-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi B-divisioonan EM-kisoissa Ukrainalle.
Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue nappasi B-divisioonan EM-kisoissa alkulohkonsa ykkössijan voittamalla Bulgarian erinomaisen puolustuspelin turvin 41-70 (20-36). 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue hävisi toistamiseen Venäjälle Susi Training Centerissä.
18-vuotiaiden poikien EM-kisoissa Kreikan Vólosissa Sudenpennut hävisi päätöspelissään Kroatialle 66-78 (25-41). Suomi sijoittui 14. ja putosi tappion vuoksi ensi kesäksi B-divisioonaan. Kisakalliossa Suomen 16-vuotiaat tytöt hävisivät niukasti Venäjälle 62-64 (29-36).
18-vuotiaiden poikien A-divisioonan EM-kisat pyörähtivät käyntiin tänään lauantaina Kreikassa, kun Sudenpennut hävisi niukasti Kroatialle 55-60 (30-33). Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue hävisi valmistavassa maaottelussa Liettualle.