18.8.2017 Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi hyökkäysongelmista B-divisioonan EM-kisoissa, mutta onnistu kaikesta huolimatta kaatamaan Viron selkein numeroin 54-28 (34-14). Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi Saksalle EM-kisoissa.
Lotta-Kaisa Paltemaa johdatti puolustuksellaan Suomen 16-vuotiaat tytöt voittoon.
Eelis Uitto ja 16-vuotiaat pojat taas hävisivät Saksalle. Kuvat: Francois Perthuis & FIBA Europe.
Vaikka Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen hyökkäyspeli ei missään vaiheessa Viroa vastaan auennut, niin selkeä työläisvoitto syntyi läpi pelin kattaneella oivalla puolustuksella. Suomi piti jokaisella neljänneksellä virolaiset alle kymmenessä pisteessä.
– Hyökkäyssuuntaan vähän vaikea peli, mutta olemme puhuneet siitä, että nuorille tulee välillä huonoja viimeistelypäiviä joukkuetasolla. Pelin ratkaisu oli puolustus, joka tarjosi mahdollisuuden voittoon, Suomen päävalmentaja Jussi Räikkä kertoi.
Suomi peluutti koko 12 pelaajan kokoonpanoaan tasaisesti läpi ottelun. Lotta-Kaisa Paltemaan (5/5) puolustuspelaaminen ja kamppailu näytti esimerkkiä muille, kun taas Janette Aarnio (13/4/3 syöttöä) oli terävin hyökkäyspäässä.
Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle 62-75 (27-41). Tappion vuoksi Suomi pelaa huomenna sijoista 15.-16. Venäjää vastaan.
– Joskus asiat menevät näin, eikä se muuksi enää muutu. Vaikeista lähtökohdista yritettiin yhdessä kaivaa se, mitä kaivettavissa oli, mutta tämän parempaan lopputulemaan ei tässä pelissä päästy. Turnaus jatkuu huomenna ja isompien pohdintojen aika on sen jälkeen, Suomen päävalmentaja Antti Koskelainen kommentoi.
Suomen parhaimmat pistemiehet olivat Eelis Uitto (15/2) ja Mustapha Amzil (11/7).
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue varmisti paikkansa B-divisioonan EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon selättämällä Norjan selkeästi 23-58 (11-42). Suomen 16-vuotiaat pojat voittivat EM-kisojen viimeisessä ottelussaan Venäjän.
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.
Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.
Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.
Perjantaina Kreikan kaatanut Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue kumosi jo toisen Euroopan jättikoripallomaan, kun Sudenpennut voitti Serbian Puolan Radomissa pidettävissä EM-kisoissa. Suomen käsi lämpeni eilisen tapaan vasta puoliajan jälkeen ja Suomi rynni ohitse alkulohkon ykkössijoituksen varmistavaan 70-61 (26-30) -voittoon.
16-vuotiaat pojat varmistivat jo eilen MM-kisapaikan ensi kesälle, mutta joukkue joutui tyytymään kuudenteen sijaan, kun Ranska voitti Suomen EM-kisojen viimeisessä ottelussa 75-46 (39-22). 16-vuotiaat tytöt taas hävisivät alkulohkonsa viimeisen ottelun Valko-Venäjälle 69-48 (32-25).
16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nappasi avausvoittonsa B-divisioonan EM-kisoissa, kun Suomi murskasi emäntämaa Makedonian 35-72 (19-37). 16-vuotiaat pojat taas hävisivät A-divisioonan EM-kisojen puolivälierissä Liettualle 74-93 (38-43). 16-vuotiaat pojat pelaavat huomenna MM-kisapaikasta Serbiaa vastaan.
16-vuotiaat pojat ottivat toisen äärimmäisen kovan päänahan putkeen A-divisioonan EM-kisoissa, kun tällä kertaa Suomen sudenpentujen tassujen alle Bosnia-Hertsegovina 82-78 (44-39). Voiton myötä Suomi pääsee alkulohko C:stä jatkoon piikkipaikalta. 18-vuotiaat tytöt taas voittivat päivän pelinsä Valko-Venäjää vastaan ja pelaavat B-divisioonan EM-kisoissa huomenna sijasta 9.
18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue voitti B-divisioonan EM-kisojen välilohko H:n viimeisessä ottelussa jännittävien hetkien jälkeen Englannin 41-42 (20-21) Roosa Lehtorannan vapaaheitolla. 16-vuotiaat tytöt taas veivät Israelia Kisakallion Susi Training Centerissä numeroin 68-41 (32-27).
18-vuotiaiden poikien maajoukkue tarvitsee vielä yhden voiton pysyäkseen A-divisioonassa myös ensi kesänä, kun Suomi voitti Ukrainan sijoitusotteluissa 77-88 (49-44). 18-vuotiaat tytöt hakivat B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisen voittonsa kaatamalla Kyproksen ylivoimaisesti.
16-vuotiaiden poikien maajoukkue nappasi kovan päänahan, kun Suomi kaatoi Hakametsän Jäähallissa pelatussa kotiottelussa Ranskan 63-55 (27-25). Suomi piti pintansa levypalloissa, minimoi menetyksensä ja esti atleettista Ranskaa käyttämästä hyväkseen vahvuuttaan eli vapaan kentän pelaamista. 18-vuotiaat tytöt ja pojat taas hävisivät EM-kisoissa.
16-vuotiaiden tyttöjen maaottelu otti toisen voittonsa B-divisioonan EM-kisoissa, kun sudenpentujen tassujen alle jäi tällä kertaa Irlanti loppunumeroin 53-74 (25-35). 18-vuotiaat pojat taas joutuvat tyytymään pronssiotteluun omissa EM-kisoissaan, kun Ukraina vei välierissä voiton dramaattisesti 65-64 (26-30).
Sekä 16-vuotiaat pojat että tytöt nappasivat voitot kolmen nuorisomaajoukkuepelin päivänä. 16-vuotiaat tytöt avasivat omalta osaltaan B-divisioonan EM-kisat voittamalla Romanian ja 16-vuotiaat pojat taas Belgian Tampereella pelatussa valmistavassa maaottelussa.
FIBA Europe suoritti tiistaina 16. tammikuuta ensi kesän koripallon nuorten EM-turnausten lohkoarvonnat. A-divisioonassa Suomen 18-vuotiaat pojat saavat Latviassa pidettävissä EM-kisoissa C-lohkossa vastaansa Espanjan, Ukrainan ja Bosnia-Hertsegovinan.
FIBA Europe suoritti tänään lauantaina Tshekin Prahassa koripallon nuorten ensi kesän 2017 EM-turnausten lohkoarvonnat. Suomen ”Sudenpennut” pelaa EM-ottelunsa Montenegrossa, Romaniassa, Makedoniassa ja Irlannissa.
Suomen 16-vuotiaiden poikien EM-kisat Puolan Radomissa pyörähtivät käyntiin tänään perjantaina. Suomi kumosi heti avausottelussaan koripallon mahtimaan Kreikan 67-74 (25-24). Robin Åvist oli ilmiliekeissä Kreikkaa vastaan upottaen 29 pistettä. Suomen 16-vuotiaat tytöt taas pelaavat B-divisioonan EM-kisoissa sijoista 5-8, kun suomalaiset hävisivät Romanialle.
Sudenpentujen superkesän EM-kisojen lohkoarvonnat suoritettiin tänään Saksan Münchenissä. 20-vuotiaiden miesten kesän kotikisojen alkulohkossa pelaavat Suomen lisäksi huippumaat Espanja, Ranska ja Israel. 20-vuotiaiden EM-kisat pelataan Helsingissä 16.-24.7.2016.
Suomalaisen koripallon jännitysviikonloppu sai varhaisen ja lentävän lähdön, kun kansainvälisen koripalloliiton (FIBA Europe) hallitus myönsi Suomelle 20-vuotiaiden miesten EM-kilpailujen järjestelyoikeuden. Kisat pelataan Helsingissä heinäkuussa 2016. Suomi on hakenut myös miesten EM-kilpailuiden 2017 yhtä alkulohkoa, jonka kohtalosta odotetaan päätöstä lauantaina.