Suomen 16-vuotiaiden taival alkanut kahdella karvaalla tappiolla

Brightonissa on polkaistu käyntiin 16-vuotiaiden eli vuonna 1988 syntyneiden pikien B-divisioonan EM-kilpailut. Kisojen alku on ollut suomalaisittain murheellinen. Suomi on alisuorittanut kahdessa ensimmäisessä pelissään rajusti, jonka tuloksena sen tilille on kirjattu jatkoaikatappio Tshekille sekä tappio isäntämaa Englannille.

Suomi ei ole pystynyt kahdessa ensimmäisessä ottelussa vastaamaan vastustajan fyysisyyteen. Kun vastustaja on rynninyt tilanteisiin tanner tömisten, on Suomen otteet olleet kovin pehmeitä ja huolimattomia.

Tshekkiä vastaan Suomella oli voitonavaimet käsissään aina jatkoajan viimeisille hetkille, mutta hyökkääjän virheet ja harhasyötöt suoraan vastustajan käsiin käänsivät pelin Tshekille. Suomi hukkasi pallon ottelussa peräti 28 kertaa sen lisäksi, että joukkueen viimeistely korintekotilanteissa oli tervanjuontia. Tshekki ei voittanutkaan Suomea, vaan Suomi kirjaimellisesti hävisi ottelun.

Englannin Suomi kohtasi pari viikkoa ennen kisojen alkua Portugalin harjoitusturnauksessa. Sittemmin Englannin joukkueeseen oli liittynyt kaksi Euroopan Adidas –leirillä ollutta pelaajaa. Kaksikko oli saanut ihmeitä aikaan ja Englanti oli kovasti erinäköinen sikermä heidän kanssaan.

Suomalaisnuorten heitto torjuttiin Englanti-pelissä 11 kertaa. Uhka korin alla sai aikaan passiivisuuden aallon Suomen pelaamisessa. Joukkue pääsi vapaaheittoviivalle ottelussa vaivaiset kuusi kertaa ja heitti peräti 15 kertaa enemmän kolmen kuin kahden pisteen heittoja. Englanti dominoi korien lähitienoita noukkien pelissä 57 levypalloa. Suomi hävisi ottelun lopulta 64-50.

Kahdessa ensimmäisessä pelissä vain joukkueen äänekoskelainen kapteeni Aleksi Huuskonen on pystynyt vastaamaan kokonaisvaltaisesti vastustajan fyysisyyteen. Huuskonen on paininut isompiaan vastaan ja onnistunut ajoittain myös hyökkäyksessä ollen mm. ainoa kaksinumeroisiin pistelukemiin (10/8) yltänyt suomalainen Englantia vastaan. Myös Kim Sivén ja Rasmus Roslund ovat pärjänneet puolustuspäässä. Hyökkäyspään asenne on ollut kohdallaan Tuomas Tenkasella, mutta osumat ovat jääneet muun joukkueen tavoin vähäisiksi.

Kahden päivän jälkeen EM-turnauksen sarjataulukon kärjessä porskuttavat puhtaalla pelillä Makedonia ja Englanti. Kaikkiaan Suomi pelaa turnauksessa huimat yhdeksän ottelua kymmenessä päivässä. Sunnuntain myöhäisottelussa on vastassa Hollanti.

Suomi – Englanti 50 – 64 (23-29), 16-vuotiaiden B-divisioonan EM-kilpailut, Brighton, Englanti 7.8.2004

Tuomas Tenkanen 1/2
Petteri Koponen 9/3
Aleksi Huuskonen 10/8
Anselmi Vanjoki 8/3
Tuomas Järvinen 6/1
Jere Päivinen 0/0
Petrus Heinonen 0/0
Rasmus Roslund 3/2
Kim Sivén 2/6
Sad Niskanen 2/9
Henri Kämärä 4/1
Petri Heinonen 5/6

Suomen heittoprosentit: 1P 50,0 % (3/6), 2P 23,3 % (7/30), 3P 28,8 % (13/45).

Tshekki – Suomi 67 – 66 ja. (59) (30-35), 16-vuotiaiden B-divisioonan EM-kilpailut, Brighton, Englanti 6.8.2004

Tuomas Tenkanen 0/2
Petteri Koponen 21/6 /6 riistoa
Aleksi Huuskonen 9/7
Anselmi Vanjoki 7/1
Tuomas Järvinen 0/2
Jere Päivinen 0/4
Petrus Heinonen 0/0
Rasmus Roslund 0/1
Kim Sivén 7/5
Sad Niskanen 0/1
Henri Kämärä 12/15 /3 torjuntaa
Petri Heinonen 10/3

Suomen heittoprosentit: 1P 65,4 % (17/26), 2P 32,8 % (20/61), 3P 20,0 % (3/15).

Lisätietoja: /maajoukkueet/poikien_maajoukkueet/16-vuotiaat_pojat/