Suomen 16-vuotiaille pojille kaikkien aikojen toiseksi paras suomalaissijoitus EM-kisoissa

20.8.2016 22:00 Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue teki suomalaista koripallohistoriaa tänään Puolan Radomissa päättyvissä EM-kisoissa sijoittumalla viidenneksi. Suomi osoitti henkisen kanttinsa nousemalla suosta päätösneljänneksellä ja voittaen Ranskan 79-71 (33-32). Sudenpentujen sijoitus on kaikkien aikojen toiseksi paras suomalaissijoitus koripallon EM-kisoissa.

Erik Sajantila ja Suomen 16-vuotiaat pojat tekivät suomalaista koripallohistoriaa Puolan EM-kisoissa.

Tomas Pihlajamäki oli yksi Suomen onnistujista. Kuvat: Vesa Koivunen & Ville Vuorinen.


– Uusien ennätysten tekeminen on ollut meidän mantra ja juttu koko kesän. Nyt teimme uusia ennätyksiä, joten ei voi olla kuin tyytyväinen, Suomen päävalmentaja Miikka Sopanen hymyili.
 

Suomen koripallon ykkössijoitusta EM-kisoissa pitää hallussaan vuoden 1981 16-vuotiaiden poikien maajoukkue, joka eteni pronssiotteluun asti Kreikassa pidetyissä EM-kisoissa. Pronssiottelussa Saksa oli vahvempi 64-78 (31-41).
 

– Nyt vain pitää tehdä uusia tavoitteita. Meille jäi vielä selkeästi parannettavaa. Meillä oli mahdollisuus voittaa jokainen joukkue tässä turnauksessa, mutta tämä oli meidän taso näissä EM-kisoissa.
 

Suomi pelasi kokonaisuudessaan Puolassa seitsemän ottelua, joista kuusi päättyi voittoon. Ainoan tappionsa suomalaiset kärsivät pudotuspeleissä Turkille – senkin jatkoajan jälkeen.

Sopanen: ”Löytyi vielä henkistä virtaa”

Tasaisen ensimmäisen puoliajan jälkeen Ranska nappasi ohjakset käsiinsä kolmannella neljänneksellä. Suomi joutui katsomaan läkähtyneenä vierestä, kun ranskalaiset juoksivat helppoja koreja nopeista hyökkäyksistä ja dominoivat levypallotaistelua.
 

Ranska oli pitkään keulilla päätösneljänneksellä, kunnes Suomi löysi vielä takataskustaan viimeisen puristuksen. Reilu neljä minuuttia ennen loppusummeria tilanteessa 63-66 Ville Tahvanainen, Erik Sajantila ja Tomas Pihlajamäki päättivät yhteistuumin voittaa pelin.
 

Tahvanainen pääsi nostamaan kahdesti korin alta ja Sajantila pommitti kaksi kolmosta kaaren takaa, mutta lopullisen niitin löi Pihlajamäki kaukaa lähteneellä kolmosellaan tilanteeseen 76-68. Ranskalla ei löytynyt enää eväitä taistella voitosta.
 

– Turnauksen seitsemäs peli ja kolmas pelipäivä putkeen näkyivät siinä, että energiavarastot eivät olleet täynnä. Henkistä virtaa löytyi kuitenkin ja taas kerran pystyimme toipumaan vaikeista hetkistä. Jälleen luotimme toisiimme ja tukeuduimme pelityylimme kivijalkoihin.
 

Suomen pistenikkarit päätöspelissä olivat Sajantila (10/6/3 riistoa), Pihlajamäki (11/5), Janne Lehtoranta (11/2/3 riistoa) ja Tahvanainen (9/3). Ranskan ykkösnimi oli 26 pistettä nakuttanut Babacar Niasse.

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
20.8.2017 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt kahdeksan parhaan joukkoon EM-kisoissa, 16-vuotiaiden poikien EM-kisat päätökseen

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue varmisti paikkansa B-divisioonan EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon selättämällä Norjan selkeästi 23-58 (11-42). Suomen 16-vuotiaat pojat voittivat EM-kisojen viimeisessä ottelussaan Venäjän.

18.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat tytöt puolustivat Viron kumoon

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi hyökkäysongelmista B-divisioonan EM-kisoissa, mutta onnistu kaikesta huolimatta kaatamaan Viron selkein numeroin 54-28 (34-14). Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi Saksalle EM-kisoissa.

17.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiailla pojilla korintekovaikeuksia, Italia voittoon EM-kisoissa

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi EM-kisoissa Italialle loppunumeroin 49-65 (19-35). Tappion vuoksi Suomi pelaa EM-kisojen sijoista 13.-16.

15.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaille pojille tappio Liettuaa vastaan EM-pudotuspeleissä

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue antoi erinomaisen vastuksen Liettualle A-divisioonan EM-kisojen pudotuspeleissä, mutta liettualaiset karkasivat viiden viimeisen minuutin aikana 70-58 (34-24) -voittoon. Tappion vuoksi Suomi pelaa EM-kisoissa sijoista 9.-16.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

29.7.2017 Maaottelu

16-vuotiaille pojille EYOF-pronssia, 18-vuotiaat peittosivat Liettuan

Sudenpennuilla oli maukas lauantai, kun Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue nappasi Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleilla Suomen historian ensimmäisen palloilumitalin päihittämällä Kroatian pronssiottelussa. 18-vuotiaat pojat taas voittivat EM-avauksessaan Liettuan.

Näytä lisää vastaavia