Suomen 16-vuotiaille revanssi Puolasta

19.8.2006 Suomi kamppailee sijoista 5-6 Tallinnassa pelattavan 16-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-turnauksen päätöspäivänä sunnuntaina. Lauantain sijoituspelissään Suomi selätti Puolan lukemin 60-48. Voitossa oli Suomelle revanssin makua, sillä vielä alkusarjassa Puola tarjoili Suomelle sen ainoan tappion.

Suomalaispojat ottivat Puola-pelin haltuunsa toisella puoliajalla, jonka ensimmäiset minuutit merkittiin Suomelle 9-0. Suomi siirtyi kyseisellä rykäisyllä 25-13-johtoon. Parhaimmillaan Suomi johti ottelua tilanteessa 51-34.

- Meillä ei ollut missään vaiheessa ottelua mitään hätää. Emme kyenneet aivan 40 minuutin ehjään suoritukseen, mutta synkemmät hetket olivat vain muutaman minuutin mittaisia, luonnehti ikäluokan päävalmentaja Harri Jokela.

Suomen vahvuus oli jälleen puolustuspelissä kuten kaikissa joukkueen voittamissa otteluissa. Tyytyväisyyttä aiheutti myös Suomen joukkueen oppimiskäyrä.

- Ei ole ensimmäinen kerta, kun tämä joukkue ottaa opikseen hävitystä ottelusta jotain joukkuetta vastaan. Tänään oli positiivinen ongelma peluutuksessa, kun onnistujia oli runsaasti, kertoi Jokela viitaten alkusarjan Puola-tappioon.

- Erityisesti Juhan Mikone, Matti Nuutinen ja Lauri Toivonen onnistuivat pitämään Puolan isot pojat nuhteessa. Lisäksi Mikone oli monipuolisen hyvä hyökkäyspäässä. Pelintekijämme onnistuivat myös.

Turun NMKY:n Juhan Mikone heitti kaikkiaan 20 pistettä ja kauhoi seitsemän levypalloa. Pelinjohtaja Juhani Jämsä säesti yhdeksällä pisteellään.

Suomi kohtaa EM-turnauksen päätöspäivänä sunnuntaina Bosnia-Hertsegovinan, joka läksytti lauantaina Englantia lukemin 98-66. Ottelu alkaa klo 14 ja siinä ratkotaan turnauksen sijat 5-6.

- Joukkueella on ollut kova työmoraali ja hyvä niin. Välierien ulkopuolelle jääminen oli työtapaturma, mutta pelaamme edelleen kunniakkaista sijoista, Jokela päätti.

Kaikkien nuorten EM-turnausten otteluita voi seurata reaaliajassa osoitteessa www.fibaeurope.com.

Suomi – Puola 60 – 48 (37-24), 16-vuotiaiden B-divisioonan EM-kilpailuiden sijoitusottelu, Tallinna, Viro 19.8.2006

Mikko Tuunanen

3/2

Roope Ahonen

6/2

/4 riistoa

Pekka Setälä

6/7

Juhani Jämsä

9/1

Jarkko Aho

4/4

Jesse Niemi

0/1

Anton Telih

5/1

Miska Ahokas

0/4

Lauri Toivonen

2/2

Matti Nuutinen

3/5

Juhan Mikone

20/7

Atte Perttu

2/0



Lisätietoja: /maajoukkueet/poikien_maajoukkueet/16-vuotiaat_pojat2/
 
20.8.2017 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt kahdeksan parhaan joukkoon EM-kisoissa, 16-vuotiaiden poikien EM-kisat päätökseen

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue varmisti paikkansa B-divisioonan EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon selättämällä Norjan selkeästi 23-58 (11-42). Suomen 16-vuotiaat pojat voittivat EM-kisojen viimeisessä ottelussaan Venäjän.

18.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat tytöt puolustivat Viron kumoon

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi hyökkäysongelmista B-divisioonan EM-kisoissa, mutta onnistu kaikesta huolimatta kaatamaan Viron selkein numeroin 54-28 (34-14). Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi Saksalle EM-kisoissa.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

22.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille neljä voittoa lauantaina

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat neljä voittoa lauantaina. 20-vuotiaat miehet pelaavat yhdeksännestä sijasta B-divisioonan EM-kioissa, kun Sudenpennut päihittivät Unkarin 78-56 (44-36). Myös 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat tytöt ylsivät voittoihin.

21.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuilla vilkas viiden ottelun perjantai

Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat peräti viisi ottelua perjantaina, joista Sudenpennut nappasi neljä voittoa. 20-vuotiaat miehet päihittivät B-divisioonan EM-kisoissa Slovakian. 18-vuotiaat tytöt. 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt olivat myös voitokkaita, kun taas 18-vuotiaat pojat joutuivat tyytymään tappioon.

Näytä lisää vastaavia