Suomen 16-vuotiaille voitokas EM-avaus

11.8.2006 Tallinnassa pelattava 16-vuotiaiden B-divisioonan EM-turnaus alkoi voitokkaissa suomalaistunnelmissa. Suomi kaatoi alkulohkonsa ensimmäisessä pelissä Slovakian lukemin 62-52.

Suomen esityksiä leimasi kolmen ensimmäisen jakson ajan heikko heittopeli. Molemmista joukkueista näkyi uran ensimmäisen EM-kisapelin jännitys. Suomi tyytyi hyppyheittoihin, kun Slovakia puolestaan ajoi jääräpäisesti korille.

Slovakia oli parhaimmillaan kymmenen pisteen johdossa (22-12). Kapteeni Jesse Niemi toi koreillaan Suomen takaisin iskuetäisyydelle ja neljännen jakson alussa Suomi hyödynsi tilaisuutensa. Suomalaiset onnistuivat neljästi jakson ensimmäisen neljän minuutin aikana kolmosviivan takaa, kun ensimmäinen puolituntinen ei tuottanut Suomelle kuin kolme osumaa.

- Puolustimme ensimmäisellä puoliajallakin hyvin, mutta palkinnot siitä jäivät keräämättä, kun emme saaneet levypalloja. Jälkimmäisellä puoliskolla irtopallot alkoivat jäädä meille. Etenkin hyökkäyspään levypalloihin ukot menivät hyvällä sykkeellä ja saimme niistä tehtyä tukun tärkeitä koreja, kertasi maajoukkueen päävalmentaja Harri Jokela.

Suomi vei lopulta levyritaiston 54-43. Suomen saalista peräti 22 tuli hyökkäyskorilla.

- Hidastimme puoliajan jälkeen tietoisesti hyökkäyspeliämme, jotta silmitön juokseminen loppuisi. Maltillisemmalla pelinrakentelulla saimme parempia heittopaikkoja, Jokela lisäsi.

Ratkaisevien kaukoheittojen sarjan käynnisti Lauri Toivonen, joka vei Suomen ensimmäisen kerran johtoon sitten ensiminuuttien tilanteessa 43-42. Toivonen pelasi rohkeasti koko ottelun ja uskalsi haastaa vastustajaa. Jarkko Aho oli myös iskussa kirjauttaen tehot 11/7. Roope Ahonen heitti 15 pistettä. Pelintekijä Pekka Setälä ja Matti Nuutinen kauhoivat 11 levypalloa mieheen. Syntymäpäiväsankari Juhani Jämsä toi ottelun ratkaisuhetkillä Suomen peliin tarvittavaa vikkelyyttä ja sähinää.

Suomi kohtaa alkulohkossaan B seuraavaksi Puolan. Ottelu käynnistyy lauantaina (12.8.) klo 13. Lohkon neljäs joukkue on Irlanti. Lohkon kaksi parasta etenee ylempään jatkosarjaan ja pelaamaan siten kahdesta jaossa olevasta paikasta EM-kilpailuiden A-divisioonaan.

Kaikkien nuorten EM-turnausten otteluita voi seurata reaaliajassa osoitteessa www.fibaeurope.com.

Suomi – Slovakia 62 – 52 (26-30), 16-vuotiaiden B-divisioonan EM-kilpailut, Tallinna, Viro 11.8.2006

Mikko Tuunanen

0/0

Roope Ahonen

15/2

Pekka Setälä

5/11

/4 syöttöä

Juhani Jämsä

3/1

Jarkko Aho

11/7

Jesse Niemi

8/7

Anton Telih

6/5

/3 riistoa

Miska Ahokas

2/0

Lauri Toivonen

8/3

Matti Nuutinen

3/11

Juhan Mikone

1/3

Atte Perttu

0/0



Lisätietoja: /maajoukkueet/poikien_maajoukkueet/16-vuotiaat_pojat2/
 
20.8.2017 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt kahdeksan parhaan joukkoon EM-kisoissa, 16-vuotiaiden poikien EM-kisat päätökseen

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue varmisti paikkansa B-divisioonan EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon selättämällä Norjan selkeästi 23-58 (11-42). Suomen 16-vuotiaat pojat voittivat EM-kisojen viimeisessä ottelussaan Venäjän.

18.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat tytöt puolustivat Viron kumoon

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi hyökkäysongelmista B-divisioonan EM-kisoissa, mutta onnistu kaikesta huolimatta kaatamaan Viron selkein numeroin 54-28 (34-14). Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi Saksalle EM-kisoissa.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

22.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille neljä voittoa lauantaina

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat neljä voittoa lauantaina. 20-vuotiaat miehet pelaavat yhdeksännestä sijasta B-divisioonan EM-kioissa, kun Sudenpennut päihittivät Unkarin 78-56 (44-36). Myös 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat tytöt ylsivät voittoihin.

21.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuilla vilkas viiden ottelun perjantai

Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat peräti viisi ottelua perjantaina, joista Sudenpennut nappasi neljä voittoa. 20-vuotiaat miehet päihittivät B-divisioonan EM-kisoissa Slovakian. 18-vuotiaat tytöt. 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt olivat myös voitokkaita, kun taas 18-vuotiaat pojat joutuivat tyytymään tappioon.

Näytä lisää vastaavia