Suomen 16-vuotialla tytöillä kahden voiton päivä

4.1.2009 Viime kesänä Euroopan A-divisioonaan noussut Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue esitteli potentiaaliaan sunnuntaina. Suomi aloitti päivänsä ottamalla murskavoiton koripallon mahtimaa Liettuasta (80-52) ja puristi heti perään väsyneenäkin 62-50-voiton Virosta.

Erityisesti Liettua-voitto oli Suomelle mannaa, sillä liettualaiset pelasivat viime kesänä ikäluokan A-divisioonan EM-turnauksessa.

- Koko kentän aggressiivinen pelaajavartiointimme toimi. Liettua menetti ottelussa pallon 40 kertaa ja pääsimme juoksemaan paljon nopeita hyökkäyksiä. Hitaissa hyökkäyksissä onnistuimme murtamaan Liettuan kokeileman paikkapuolustuksen fiksulla pallon liikuttamisella, iloitsi 16-vuotiaiden konkariluotsi Harri Jokela.

Suomi nykäisi liettualaisilta karkuun jo ennen puoliaikaa, jolle mentiin 41-23-suomalaisjohdossa.

Liettua-ottelun suomalaishahmo oli Emmi Leino, joka rakensi kypsästi Suomen peliä, selvisi urakastaan ilman menetyksiä ja antoi loistopanoksen myös puolustuspäässä kirjauttaen tililleen seitsemän pallonriistoa.

Vain kaksi tuntia Liettua-ottelun päättymisestä Suomi kävi Viron kimppuun. Väsynyt esityskin riitti voittoon.

- Bensa ei riittänyt Viron terävien ajojen puolustamiseen, mutta olimme silti hyvin syöttölinjoilla, eikä vastustaja päässyt pyörittämään syöttöpeliään. Väsymyksestä huolimatta esitimme ottelussa parasta nopeiden hyökkäysten juoksua. Osumia olisi saanut lay-up- ja lähiratkaisutilanteista tosin tulla enemmän, Jokela kertoi.

Suomen voittojen arvoa nostaa se, että joukkue joutui pelaamaan ilman loukkaantunutta Anette Juvosta, joka sai seurakseen vaihtopenkille Liettua-ottelun alkuhetkillä ns. puujalan saaneen Sophie Weckströmin.

Viroa kurittivat ankarimmalla kädellä triplatuplaa lähennellyt Janniina Koivunen (16/11/7 riistoa) ja Annika Holopainen (12/11/3 torjuntaa).

18-vuotiaiden kiri jäi vajaaksi

Suomen 18-vuotiaat tytöt kirivät omassa Viro-ottelussaan 13 pisteen puoliaikatappiosta (27-40) taistelemaan voitosta loppuhetkillä. Laura Saarinen nosti Suomen kahden pisteen päähän (60-62) vain 28 sekuntia ennen loppua. Viro kuitenkin viimeisteli 65-60-voiton vapaaheittoviivalta.

- Pääsimme peliin mukaan vasta kolmannen jakson loppupuolella. Lopussa pääsimme prässien avulla ihan tuntumaan, mutta ei onnistuttu voittamaan peliä. Missasimme pelin aikana liikaa lay-upeja, jonka lisäksi Viro sai aivan liikaa hyökkäyslevypalloja, sadatteli 18-vuotiaiden päävalmentajana turnauksessa toimiva Kari Luontila.

Suomelle kirjattiin ottelussa huimat 26 riistoa ja Virolle kaikkiaan 37 menetystä. Toisaalta Suomi onnistui 44 kahden pisteen heittoyrityksellään tekemään vain 14 koria.

- Positiivista on ollut niin tässä Viro- kuin eilisessä Latvia-pelissäkin joukkue taisteluasenne selkeästi isompia joukkueita vastaan, Luontila kiitteli.

Saarinen ylsi ainoana suomalaisena kaksinumeroiseen pistesaldoon tehtyään 15 pistettä. Hän poimi myös 12 levypalloa ja torjui kolme virolaisheittoa.

Maanantaina 18-vuotiaat yrittävät avata voittotilinsä Ruotsin kustannuksella.

Viro – Suomi 65 – 60 (40-27), 18-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, Tallinna, Viro 4.1.2009

Laura Juhola

4/3

/4 riistoa

Roosa Frimodig

0/2

 

Katleena Kärkkäinen

4/2

 

Anni Mäkitalo

8/4

/4 riistoa

Linda Lehtoranta

9/1

 

Saara Väre

8/1

/4 riistoa

Mirka Kilpijärvi

0/0

 

Julia Salmio

8/3

/4 riistoa

Laura Saarinen

15/12

/4 riistoa/3 torjuntaa

Moona Owusu

4/2

 

 

Liettua – Suomi 52 – 80 (23-41), 16-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, Tallinna, Viro 4.1.2009

Emmi Leino

13/2

/7 riistoa

Sophie Weckström

3/0

 

Roosa Myllyveräjä

5/1

 

Anette Juvonen

-

 

Evita Iiskola

10/3

 

Emmi Vapamaa

2/3

 

Saara Wahlgren

5/1

 

Elli Tyysteri

7/2

 

Vilma Purhonen

4/5

 

Noora Järvikangas

5/4

 

Annika Holopainen

13/5

 

Janniina Koivunen

13/3

 

 

Viro – Suomi 50 – 62 (25-38), 16-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, Tallinna, Viro 4.1.2009

Emmi Leino

7/3

 

Sophie Weckström

-

 

Roosa Myllyveräjä

5/2

 

Anette Juvonen

-

 

Evita Iiskola

6/6

/4 riistoa

Emmi Vapamaa

0/1

 

Saara Wahlgren

4/5

 

Elli Tyysteri

5/3

 

Vilma Purhonen

3/6

 

Noora Järvikangas

4/2

 

Annika Holopainen

12/11

/3 torjuntaa

Janniina Koivunen

16/10

/7 riistoa



Lisätietoja: http://bsbc.basket.ee/
 
20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

21.11.2018 22:53 Susiladies

Romania pinnisti Susiladiesin ohi EM-karsintojen päätösottelussa

Susiladiesin kolmen neljänneksen johto ei riittänyt Cluj-Napocassa, kun Romania ravasi väkisin rinnalle ja lopulta ohitse 71-60 (28-34). Täten Susiladies jäi ilman voittoja EM-karsinnoissa.

17.11.2018 21:26 Susiladies

Susiladies pisti voittamattoman Slovenian tiukille Töölössä

Töölön Kisahallissa Slovenia eteni vuoden 2019 EM-kisoihin nitistämällä Susiladiesin 68-88 (27-41). Suomi pisti oivasti kampoihin E-karsintalohkoa puhtaalla pelillä dominoivaa Sloveniaa vastaan, mutta vieraiden pelirutiini oli lopulta liikaa.

31.5.2018 14:01 Susijengi

Susijengin Viro-ottelun lipunmyynti käynnissä – kesän avaus Hartwall Arenalla 25.6.

Susijengi palaa kotiyleisön eteen Hartwall Arenalla 25. kesäkuuta, kun se kohtaa Viron MM-karsintojen kenraalissa. Lipunmyynti Viro-otteluun on käynnissä.

25.2.2018 22:00 Maaottelu

Koiviston liekinheitin, liukas Wilson ja haalarimies Nenonen – Susijengillä monta onnistujaa tahtovoitossa Bulgariaa vastaan

Helsingin jäähallin 5217-päinen kotiyleisö poistui areenalta hymyt korvissa, kun Mikko Koiviston kolmoskarkelot, Jamar Wilsonin taikatemput ja Juho Nenosen irtopallopelaaminen turvasivat Suomelle elintärkeän voiton MM-karsinnoissa Bulgariaa vastaan. Bulgaria kiri jo kertaalleen karanneen Susijengin, mutta loppuhetkillä sisukas Suomi nousi 75-70 (40-30) –voittoon.

24.2.2018 00:10 Maaottelu

Hurmoksen löytänyt Islanti nousi 11 pisteen takaa Susijengin ohi

Reykjavikin myrskyinen ilta osoittautui Susijengille täsmälleen niin vaikeaksi kuin odotettiin. Suomi karkasi parhaimmillaan 11 pisteen johtoon isännistään, mutta Islanti passivoi yliaggressiivisella puolustuspelillään vierashyökkäyksen viimeisellä neljänneksellä ja avasi MM-karsintojen voittotilinsä 81-76 (39-38) -voitollaan.

15.2.2018 Maaottelu

Ranska tyly emäntä Susiladiesille 5000 katsojan edessä

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaottelun hallitsevaa EM-hopeamitalisti Ranskaa vastaan 5000 silmäparin edessä Brestissä. Susiladies pelasi rohkeasti ja ennakkoluulottomasti, mutta kivenkova Ranska oli liian iso pala purtavaksi 90-40 (44-23) -tappiossa.

14.2.2018 Maaottelu

Susiladiesille vastaan ärsytetty Ranska

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies saa tänään vastaansa maajoukkueikkunan toisessa EM-karsintaottelussa Ranskan Brestissä. Hallitseva EM-hopeamitalisti hävisi yllättäen lauantaina oman karsintaottelunsa Slovenialle.

11.2.2018 Maaottelu

Susiladiesin nuori laituri Elina Arike: ”Maajoukkueessa yhteishenki on todella tärkeää”

Susiladiesin Elina Arike pelasi lauantaina vasta toisessa virallisessa naisten maaottelussaan. Pirteästi taistellut HBA-laituri uskoo saavansa maajoukkueryhmityksessä kehitystä pelikovuudessa ja pelin lukemisessa.

10.2.2018 Maaottelu

Romania karkasi EM-karsinnoissa Susiladiesilta

Suomen naisten maajoukkue eli Susiladies kärsi tappion Töölön Kisahallissa pelatussa EM-karsintaottelussa Romaniaa vastaan. Taru Tuukkasen 24 pisteen ja 17 levypallon loistopeli ei riittänyt, kun romanialaiset karkasivat toisella neljänneksellä kohti 59-80 (31-47) -voittoa liki kuudensadan silmäparin edessä.

12.1.2018 07:00 Maaottelu

Naisten EM-karsintaottelun Suomi–Romania liput myyntiin

Naisten maajoukkue jatkaa vuoden 2019 kisoihin tähtääviä EM-karsintoja helmikuussa, kun se kohtaa Töölön Kisahallissa Romanian 10.2. klo 14. Lipunmyynti otteluun käynnistyy tänään perjantaina 12.1. klo 9.

5.1.2018 17:15 Maaottelu

Sudenpennuille kolme voittoa Baltic Sea Cupin päätöspäivänä

Tallinnassa pidetty Baltic Sea Basketball Cup sai päätöksensä tänään perjantaina, kun Suomen nuorisomaajoukkueet saivat vastaansa viimeisissä otteluissaan Ruotsin. Kummatkin 18-vuotiaiden maajoukkueista ja 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nappasivat voitot kotimatkalle, kun taas 16-vuotiaat pojat kärsivät tappion.

4.1.2018 23:50 Maaottelu

Sudenpennuille kaksi voittoa Virosta Baltic Sea Cupissa

Baltic Sea Basketball Cupin toisena päivänä Suomen nuorisomaajoukkueet kohtasivat Viron, josta 18-vuotiaiden maajoukkueet vetivät pidemmän korren, kun taas 16-vuotiaat joutuivat tyytymään tappioihin. BSBC päättyy huomenna, kun Sudenpennut saa vastaansa Ruotsin.

3.1.2018 Maaottelu

Baltic Sea Cup käyntiin, Latvialle kolme voittoa neljästä

Suomen nuorten koripallomaajoukkueet aloittivat maajoukkuevuotensa Tallinnassa vuotuisessa Baltic Sea Basketball Cupissa. Avauspäivänä Sudenpennuista vain 16-vuotiaat tytöt korjasivat nimiinsä voiton, kun jo äidinmaidosta kovuuden saavat latvialaiset olivat etevämpiä kolme kertaa neljästä.

14.12.2017 09:00 Maaottelu

Susijengi jatkaa MM-karsintoja – Bulgaria-ottelun liput nyt myynnissä

Susijengi jatkaa MM-kisapaikan metsästystä helmikuussa, kun se kohtaa vieraskentällä Islannin 23.2. ja isännöi Bulgariaa Helsingissä 25.2. Bulgaria-ottelun liput ovat nyt myynnissä.

7.12.2017 Maaottelu

Susijengin jahti jatkuu – helmikuun MM-karsintaottelun lipunmyynti käynnistyy 14.12.

Susijengi jatkaa MM-kisapaikan metsästystä helmikuussa, kun se kohtaa vieraskentällä Islannin 23.2. ja isännöi Bulgariaa Helsingissä 25.2. Bulgaria-ottelun liput tulevat myyntiin 14.12.

27.11.2017 Maaottelu

Vaikea ilta Nordiksella, Schilb kaatoi kolmosilla Susijengin

Susijengin MM-karsintaikkunan toinen ottelu päättyi tappioon Helsingin Jäähallissa, kun Tshekki oli etevämpi loppulukemin 56-64 (30-25). Nihkeä ja vähäkorinen kamppailu ratkesi päätösneljänneksellä, kun tshekkiläiset rohmusivat hyökkäyslevypalloja ja Blake Schilb äityi ilmiliekkeihin kolmosen takaa.

26.11.2017 Maaottelu

Tshekki-otteluun vapautui rajoitettu määrä erikoispaikkoja – 4400 lippua myyty

Susijengin maanantaiseen MM-karsintojen kotiavaukseen on vapautunut rajallinen määrä halvimman kategorian lippuja erinomaisilta paikoilta. Liput ovat näkörajoitepaikkoja, joista on kuitenkin esteetön näkymä kentälle.

25.11.2017 16:47 Maaottelu

Tshekki jauhaa palloskriinejä ja juoksee kenttää

Susijengi kohtaa MM-karsintojen seuraavan haasteensa jo maanantaina, kun vuoden 2015 EM-kisojen yllättäjäjoukkue Tshekki saapuu Helsingin Jäähallin sudenpesään marraskuun MM-karsintaikkunan viimeisen ottelun merkeissä. Vaikka Tshekki pelaa ilman syömähampaitaan Satoranskya ja Veselya, joukkueen vauhtipeli ja korintekovoima ovat todellisia haasteita.

22.11.2017 16:09 Maaottelu

Susijengi aloittaa MM-karsintansa kurinalaisen Bulgarian kotisalissa

Viime kesän EM-kotikisoissa koko Suomen hurmannut Susijengi aloittaa taipaleensa kohti Kiinan vuoden 2019 MM-kisoja kohtaamalla perjantaisessa MM-karsintojen avausottelussa Bulgarian. Suomi ja Bulgaria ovat edelliseen kerran ottaneet yhteen lähes vuosikymmen sitten, mutta susileirissä perjantain ottelun isäntäjoukkue tiedetään vaikeaksi vastustajaksi.

Näytä lisää vastaavia