Suomen 18-vuotiaat löivät Luxemburgin

Kahden tappion jälkeen Suomen 18-vuotiaat avasivat voittotilinsä Romanian Sibiussa pelattavassa B-divisioonan EM-turnauksessa. Luxemburg kaatui alkusarjan viimeisessä ottelussa lukemin 76-64. Suomi pelaa jatkossa sijoista 9-19.

– Huolimatta vastustajan huimasta aloituksesta pelasimme omaa peliämme ja pysyimme Heinosen Petrin koreilla mukana. Sad Niskanen palasi kehiin lähes yksikätisenä ja pelasi pirteästi tarjoillen maukkaita syöttöjä, kehui maajoukkueen päävalmentaja Jyrki Suhonen.

Luxemburg avasi ottelun hurjalla sykkeellä. Se pisti kuusi ensimmäistä heittoaan sisään ja upotti koko avausneljänneksen 12 heitostaan peräti kymmenen. Luxemburg johti kymmenen minuutin jälkeen 25-22.

Puoliajan jälkeen Suomi otti pelin haltuunsa. Suomi siirtyi reilun minuutin pelaamisen jälkeen Heinosen korilla 45-43-johtoon, eikä enää siitä luopunut. Lopullisesti suomalaiset karistivat vastustajat kintereiltään kuitenkin vasta päätösjakson lopussa, kun Jere Päivinen onnistui kolmosviivan takaa kertaalleen ja Aleksi Huuskonen kahdesti. Kyseisillä koreilla Suomi siirtyi 74-64-johtoon.

Tampereen Pyrinnön 207-senttinen kasvatti Petri Heinonen pelasi toisen ns. tupla-tupla-pelinsä peräkkäin. Heinonen upotti keskietäisyyksiltä heittonsa 8/10 ja kokosi 22 pisteensä lisäksi 13 levypalloa. Avausottelussa Englantia vastaan kätensä loukannut Niskanen kirjautti niin ikään 13 levyriä, jonka lisäksi hän teki kymmenen pistettä ja jakeli viisi koriin johtanutta syöttöä. Päävalmentajan kehuja saivat muutkin.

– Anselmi Vanjoki pelasi tasaisen järkevästi. Nuori Juho Lehtoranta nosti tasoaan ja teki tärkeässä paikassa pari kovaa koria, Suhonen kertoi.

Vanjoen tilille kirjattiin pelissä 12 pistettä ja neljä syöttöä. Huuskonen säkitti 15 pistettä.

Suomi jäi alkulohkossaan kolmanneksi Englannin sekä Portugalin taakse ja pelaa jatkossa sijoista 9-19. Keskiviikkona kisoissa vietetään välipäivää. Alemmassa jatkosarjavaiheessa Suomi kohtaa Slovakian (3.8.) ja Skotlannin (4.8.). Kaikkien nuorten EM-kisojen otteluita voi seurata reaaliajassa osoitteessa www.fibaeurope.com.

Suomi – Luxemburg 76 – 64 (39-41), 18-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisat, Sibiu, Romania 1.8.2006

Petri Heinonen 22/13  
Kim Sivén 0/2  
Sad Niskanen 10/13 /5 syöttöä
Eero Hautaniemi 0/1  
Ilkka Ekström 2/0  
Anselmi Vanjoki 12/3 /4 syöttöä
Juho Lehtoranta 6/2  
Petrus Heinonen 0/0  
Jere Päivinen 5/4  
Antti Kanervo 4/0  
Aleksi Huuskonen 15/3  

Lisätietoja: /maajoukkueet/poikien_maajoukkueet/18-vuotiaat_pojat2/