Suomen 18-vuotiaat pojat kärsivät niukan tappion Tanskalle B-divisioonan EM-kisojen välierissä

6.8.2022 22:30 18-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisojen välierä Romanian Ploieștissa päättyi Suomen tappioon, kun Tanska piti pintansa loppuhetkillä ja nappasi finaalipaikan 77-75 (43-40) -voitolla. Suomi pelaa huomenna turnauksen kolmannesta sijasta Islantia vastaan.

Eemeli Yalaho ja Suomi kärsivät tappion Tanskalle välierissä. Kuva: FIBA Europe.

Sudenpennut ajautui kolmannella neljänneksellä kaksinumeroiseen takaa-ajoasemaan, jota suomalaiset lähtivät kirimään päätösneljänneksen hurjalla puolustuksella. Suomi jätti Tanska vain 9 pisteeseen viimeisellä kymmenellä minuutilla, mutta kalkkiviivoilla Tanska oli etevämpi.

Juuri ennen viimeistä minuuttia Eemeli Yalaho nosti Sudenpennut pisteen päähän 76-75, mutta Suomen pistehana tyrehtyi siihen. Tanska heitti päätöslukemat vapaaheittoviivalta 0,9 sekuntia ennen loppusummeria.

– Isossa kuvassa vastustaja sai 19 pelitilanneheittoa enemmän kuin me: 25 menetystä ja Tanskalle 20 hyökkäyslevypalloa. He tekivät menetyksistä 33 pistettä ja hyökkäyslevypalloista 12. Siinä tulee 45 pistettä heidän 77:stä, Suomen päävalmentaja Mikko Tupamäki aloitti.

– Emme pysyneet hyökkäyspäässä omassa konseptissa riittävän hyvin. Ne pätkät, kun toteutettiin kesän mittaan harjoiteltuja asioita, niin homma pysyi kontrollissa. Oli tilanteita, joissa saimme stopin, mutta siirtymässä yritimme liian vaikeaa syöttöä ja se soi toisessa päässä.

Suomelta kaksinumeroisille pistelukemille ylsivät Yalaho (12/3), Morris Ugusuk (12/4/5 syöttöä), Eino Pällijeff (12/2) ja Viljami Vartiainen (11/4/3 riistoa). Tanskan pistekärki oli Marqus Marion (19/10).

Suomi kohtaa huomenna pronssiottelussa Islannin klo 17:15.

> Ottelutilastot

Henkilöt

 
30.7.2023 17:29 Sudenpennut

Alle 18-vuotiaat pojat päättivät EM-kisat voittoon

Alle 18-vuotiaat pojat nappasivat voiton Tshekistä ikäluokan EM-kisoissa 81-76 (40-42). 16-vuotiaat puolestaan kaatoivat EM-kenraalissaan Belgian 74-56 (28-28). 15-vuotiaiden maajoukkue hävisi Liettualle 110-58 (60-27).

29.7.2023 23:36 Sudenpennut

Tanska karkasi 18-vuotiailta pojilta

Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkue kärsi tappion A-divisioonan EM-kisoissa Tanskalle 92-70 (49-45). Alle 16-vuotiaat pojat saivat maaottelussa oppitunnin Ranskalta. Ottelu päättyi Ranskan voittoon 102-53 (41-18).

27.7.2023 21:15 Sudenpennut

Ruotsin loppukiri kaatoi Sudenpennut 18-vuotiaiden poikien EM-kisoissa

Serbiassa pelattavissa 18-vuotiaiden poikien EM-kisoissa Suomi joutui sijoituspeleissä toteamaan Ruotsin paremmakseen loppunumeroin 72-58 (30-43). Suomi pelaa tappion vuoksi sijoista 13-16.

26.7.2023 20:49 Sudenpennut

Suomella tappio Kreikkaa vastaan 18-vuotiaiden poikien EM-kisojen pudotuspeleissä

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue ajautui pelaamaan sijoista 9-16 A-divisioonan EM-kisoissa Serbiassa, kun Kreikka oli parempi Round of 16 -pudotuspeliottelussa 88-70 (48-39).

24.7.2023 22:17 Sudenpennut

18-vuotiaiden poikien maajoukkue päätti EM-alkulohkonsa voitokkaasti puolustamalla Tshekin kumoon – Abbey 26 pistettä, 9 riistoa

Serbiassa pelattavissa 18-vuotiaiden EM-kisoissa Suomi nappasi alkulohkonsa päätöspelissä ensimmäisen voittonsa, kun Sudenpennut päihitti Tshekin 74-64 (27-29). Suomen huikeimmasta suorituksesta vastasi Elmeri Abbey 26 pisteellä ja 9 riistolla.

24.7.2023 00:18 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaat pojat kaatuivat saappaat jalassa Serbialle EM-kisoissa

Serbian Nišissä pelattavissa 18-vuotiaiden poikien EM-kisoissa isäntäjoukkue pelasi vahvan päätösneljänneksen ja korjasi 96-72 (40-29) voiton Suomesta. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi harjoitusmaaottelussa Italialle Bassano del Grappassa.

21.7.2023 12:01 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-kisat käynnistyvät Serbiassa viikonloppuna

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue matkusti torstaina Serbian Nišiin, jossa pelataan 22.-30.7. ikäluokan A-divisioonan EM-kisat. Sudenpentujen kanssa samassa C-alkulohkossa ovat Slovenia, Serbia ja Tshekki.

16.7.2023 19:48 Nuorten EM-kilpailut

Suomen 20-vuotiaat miehet päättivät EM-kisansa voitokkaasti — 18-vuotiaat pojat pieksivät Latvian Kisakalliossa

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue päätti Pohjois-Makedonian Skopjessa pelatut B-divisioonan EM-kisat voittoon ja yhdeksänteen sijaan, kun Sudenpennut voitti päätöspelissä Bulgarian. Suomen 18-vuotiaat pojat voittivat Kisakalliossa vierailleen Latvian.

9.7.2023 22:07 Nuorten EM-kilpailut

Suomen 20-vuotiaille miehille avausvoitto B-divisioonan EM-kisoissa – 18-vuotiaat pojat päihittivät Georgian Kisakalliossa

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue nappasi ensimmäisen voittonsa Pohjois-Makedoniassa pelattavissa B-divisioonan EM-kisoissa Albanian kustannuksella. 18-vuotiaiden poikien maajoukkue taas voitti harjoitusmaaottelussa Georgian Kisakalliossa.

14.2.2023 14:36 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuekesän 2023 EM-kisalohkot ovat selvinneet

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tänään tiistaina 14.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2023. Suomen kuudesta nuorisomaajoukkueesta tulevana kesänä A-divisioonan EM-kisoissa pelaa peräti viisi.

7.8.2022 21:13 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkueelle Islannin päänahka ja B-divisioonan EM-kisojen kolmas sija

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue näytti jälleen kerran sitkeytensä, kun B-divisioonan EM-kisojen päätösottelussa Suomi nousi 72-66 (30-37) -voittoon Islantia vastaan. Ennakkotiedoista poiketen B-divisioonasta nousi vain kaksi joukkuetta A-divisioonaan, joten nousu jäi tällä kertaa sivu suun.

5.8.2022 20:51 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kiri Portugalin ohitse ja B-divisioonan EM-kisojen mitalipeleihin

18-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisojen puolivälierissä Suomi nousi vaikeuksista huolimatta rinnalle ja ohitse Portugalia vastaan ja turnauksen neljän parhaan joukkoon. Sudenpennut kairasi 73-69 (31-42) -voiton ja pelaa huomenna nousumahdollisuudesta A-divisioonaan.

3.8.2022 20:51 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi Ruotsille – tappiosta huolimatta alkulohkon ykköseksi

18-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisoissa Suomi hävisi alkulohkonsa päätöspelissä Ruotsille 78-67 (31-40). Sudenpennut sijoittui tappiosta huolimatta alkulohkonsa kärkisijalla ja kohtaa kisojen puolivälierissä Portugalin perjantaina.

2.8.2022 19:51 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaat pojat ylivoimaiseen voittoon Kyproksesta – huomenna Ruotsia vastaan panoksena lohkovoitto

18-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisoissa Suomi jatkaa puhtaalla pelillä kolmen ensimmäisen alkulohko-ottelun jälkeen, kun tänään Sudenpennut päihitti Kyproksen 92-37 (52-23). Suomi pelaa huomenna alkulohko D:n voitosta Ruotsia vastaan.

31.7.2022 20:45 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaat pojat peittosivat Belgian B-divisioonan EM-kisoissa

18-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisoissa Romanien Ploieștissa Suomi voitti alkulohkonsa toisessa ottelussa Belgian 47-79 (29-37). Sudenpennut jatkaa täten puhtaalla pelillä.

30.7.2022 16:06 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkueelle ylivoimainen voitto Itävallasta B-divisioonan EM-kisojen avausottelussa

18-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisat Romanien Ploieștissa käynnistyivät Suomen osalta voitokkaasti, kun Sudenpennut päihitti Itävallan 110-64 (53-36).

28.7.2022 12:50 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiailla pojilla edessä B-divisioonan EM-kisat Romanian Ploieștissa

Koripallon 18-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisat käynnistyvät perjantaina 29.7. Romanian Ploieștissa. Vasta lauantaina ensimmäisen alkulohkon pelinsä pelaava Suomi hakee kisoista paikkaa kolmen parhaan joukossa, mikä tarkoittaisi samalla nousua A-divisioonaan.

16.2.2022 08:28 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuekesän 2022 EM-kisalohkot ovat selvinneet

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tiistaina 15.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2022. Suomen kaikki tyttömaajoukkueet pelaavat A-divisioonan EM-kisoissa, pojat taas B-divisioonassa.

5.10.2021 11:49 Nuorten EM-kilpailut

Sudenpentujen EM-kisojen järjestäjämaat pysyvät samoina

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA päätti lokakuun alussa pidetyssä kokouksessa, että nuorten EM-kisojen järjestäjät pysyvät tulevana kesänä 2022 samoina kuin 2021, jolloin ei järjestetty nuoren EM-kilpailuja.

4.8.2019 20:24 Sudenpennut

Kroatia vei 18-vuotiaiden poikien EM-päätösottelun, Sudenpennut putosi B-divisioonaan

18-vuotiaiden poikien EM-kisoissa Kreikan Vólosissa Sudenpennut hävisi päätöspelissään Kroatialle 66-78 (25-41). Suomi sijoittui 14. ja putosi tappion vuoksi ensi kesäksi B-divisioonaan. Kisakalliossa Suomen 16-vuotiaat tytöt hävisivät niukasti Venäjälle 62-64 (29-36).

Näytä lisää vastaavia