Suomen 18-vuotiaat pojat liekittivät Ukrainan kumoon EM-kisoissa

28.7.2018 23:37 Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue aloitti EM-kisansa Latviassa ylivoimaiselle voitolla Ukrainasta 56-81 (26-44). 18-vuotiaat tytöt taas voittivat toistamiseen Ukrainan kotikentällään Kisakalliossa valmistavassa maaottelussa.

Suomen 18-vuotiaat pojat heittivät Ukrainan kumoon EM-kisojen avauspäivänä. Kuva: FIBA

Hyökkäyspäässä Sudenpennut sai unelma-alun, kun kansainvälisten kenttien suomalainen tavaramerkki, kolmen pisteen heitot, upposivat mainiosti. Suomi livisti ripeästi kaksinumeroiseen johtoon, joka enentyi liki kahteenkymmeneen pisteeseen puoliaikaan mennessä.

Vaikka Ukraina sai pelirytmistä enempi kiinni toisella puoliajalla, niin voittokamppailuun heistä ei enää ollut. Suomen heittopeli kaaren takaa oli ilmiömäistä, kun kolmoset upposivat 15/32 (46,9%).

– Aina helpottaa, kun heittää kolmosia tuolla tavalla sisään, Suomen päävalmentaja Jyri Lohikoski hymyili ottelun jälkeen.

Ville Tahvanainen oli ilmiliekeissä kaaren takaa. Kuva: FIBA

Ukrainan jäädessä mataliin pistelukemiin voisi olettaa, että Suomen puolustuspeli sujui. Päävalmentaja Lohikoski näki kaikesta huolimatta juuri siellä päässä parkettia parantamisen varaa.

– Vaikka Ukraina teki vain 56 pistettä, niin he tekivät liikaa pisteitä meitä haavoittavalla tavalla. Varsinkin toisella ja kolmannella neljänneksellä, miksei myös ensimmäisellä, he pääsivät liialti ajamaan keskeltä, napsimaan hyökkäyslevypalloja ja meille tuli virheitä palloskriinitilanteissa, Lohikoski huomautti.

– Mutta toki, jos tuolla tavalla hyökätään, niin tästä on hyvä turnausta jatkaa, Lohikoski lisäsi.

Sudenpennuilta tilastoissa erottuivat selkeästi parivaljakko Mikael Jantunen ja Ville Tahvanainen. ”Micke” Jantunen toimi parketin jokapaikanhöylänä 20 pisteellä, 8 levypallolla, 7 syötöllä, kahdella riistolla ja yhdellä torjunnalla. Tahvanainen (22/7) taas liekitti kolmosensa 6/10 ja säväytti yhdellä näyttävällä donkilla.

Mikael Jantunen veisteli vakuuttavan tilastorivin. Kuva: FIBA

– Kokenut kaksikko onnistui hyökkäyspäässä todella hienosti. Mutta jos ajatellaan huomista Espanja-ottelua, niin molempien pitää karsia menetyksiä pois, Lohikoski sanoi.

Haalariosastolta Jesper Granlund (9/2/3 syöttöä) puolusti mainiosti, Touko Tainamo (8/4) väänsi hyvän pätkän kolmannen erän alussa ja Thomas Exaucia (3/5) jakeli sentterin tontilla viisi syöttöä.

Suomi kohtaa huomenna sunnuntaina 29.7. EM-kisojen toisessa ottelussaan Espanjan kello 20:45. EM-kisojen ottelut ovat katsottavissa suorina lähetyksinä FIBA:n YouTube-kanavalta tai Basketi.fi:n Facebook-sivustolta.

Lisätietoja: Ottelutilastot

18-vuotiaat tytöt veivät Ukrainaa Kisakalliossa toistamiseen

Harjoitusmaaottelussa Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pilkkoi toiseen kertaan Ukrainan palasiksi Kisakallion Susi Training Centerissä. Sudenpennut piti tahtipuikkoa käpälissään avausneljänneksestä lähtien jylläten 92-71 (48-24) -voittoon.

Sarah Chime pisti ukrainalaiset koville. Kuva: Vesa Koivunen

Ukraina oli eilisen tapaan lirissä Sudenpentujen aggressiivisen puolustuksen kanssa sortuen 26 menetykseen. Kotijoukkue pääsi nautiskelemaan stoppien jälkeen nopeista hyökkäyksistä vastustajansa selustaan.

– Tietyllä tavalla eilisen kaltainen ottelua. Saimme pidettyä pallonpaineen hyvänä, työntämään palloa ja pääsemään paintin sisään hyökkäyksessä, niin vastustajalla oli erittäin haastavaa, Suomen päävalmentaja Tuomas Oja kertoi.

Suomen tasaisesti kaartista erottuivat muun muassa Lotta Vehka-aho (22/4/3 syöttöä), Elina Arike (11/4), Ebba Pekonen (5/1/6 syöttöä) ja erityisesti Sarah Chime (16/3), jonka kanssa ukrainalaiset olivat vaikeuksissa korin läheisyydessä. Chime ansaitsi otteillaan peräti 17 vapaaheittoa.

– Se kertoo hyvästä rouhimisesta korin alla, Oja sanoi.

Vimpelin ihme Lotta Vehka-aho säkitti 22 pistettä. Kuva: Vesa Koivunen

– Mutta saimme usealle pelaajalle onnistumisia meidän drive and kick -pelaamisesta. Se on hyvä asia EM-kisoja ajatellen, Oja lisäsi.

Suomi aloittaa B-divisioonan EM-kisansa Itävallassa ensi perjantaina 3.8. Kyprosta vastaan.

Lisätietoja: Ottelutilastot

 
14.2.2023 14:36 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuekesän 2023 EM-kisalohkot ovat selvinneet

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tänään tiistaina 14.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2023. Suomen kuudesta nuorisomaajoukkueesta tulevana kesänä A-divisioonan EM-kisoissa pelaa peräti viisi.

16.2.2022 08:28 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuekesän 2022 EM-kisalohkot ovat selvinneet

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tiistaina 15.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2022. Suomen kaikki tyttömaajoukkueet pelaavat A-divisioonan EM-kisoissa, pojat taas B-divisioonassa.

5.8.2018 23:31 Sudenpennut

18-vuotiaat pojat säilyivät A-divisioonassa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Georgiaa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue säilytti paikkansa A-divisioonassa voittamalla Kreikan jatkoajan jälkeen EM-kisoissa. 18-vuotiaat tytöt taas pieksivät ylivoimaisesti Georgian.

4.8.2018 23:34 Sudenpennut

Sudenpennuille kaksi voittoa EM-kisoissa

Sekä Suomen 18-vuotiaat pojat että tytöt olivat voitokkaita EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat tytöt ja pojat taas joutuivat tyytymään tappioihin valmistavissa maaotteluissa.

3.8.2018 23:52 Sudenpennut

18-vuotiaille tytöille avausvoitto EM-kisoissa, 18-vuotiaille pojille tappio Turkista

Suomen 18-vuotiaat tytöt avasivat B-divisioonan EM-kisat voitolla Kyproksesta. 18-vuotiaat pojat taas hävisivät EM-kisoissa Turkille ja 16-vuotiaat pojat Belgialle Delfin Basketin avajaispelissä.

30.7.2023 17:29 Sudenpennut

Alle 18-vuotiaat pojat päättivät EM-kisat voittoon

Alle 18-vuotiaat pojat nappasivat voiton Tshekistä ikäluokan EM-kisoissa 81-76 (40-42). 16-vuotiaat puolestaan kaatoivat EM-kenraalissaan Belgian 74-56 (28-28). 15-vuotiaiden maajoukkue hävisi Liettualle 110-58 (60-27).

29.7.2023 23:36 Sudenpennut

Tanska karkasi 18-vuotiailta pojilta

Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkue kärsi tappion A-divisioonan EM-kisoissa Tanskalle 92-70 (49-45). Alle 16-vuotiaat pojat saivat maaottelussa oppitunnin Ranskalta. Ottelu päättyi Ranskan voittoon 102-53 (41-18).

24.7.2023 22:17 Sudenpennut

18-vuotiaiden poikien maajoukkue päätti EM-alkulohkonsa voitokkaasti puolustamalla Tshekin kumoon – Abbey 26 pistettä, 9 riistoa

Serbiassa pelattavissa 18-vuotiaiden EM-kisoissa Suomi nappasi alkulohkonsa päätöspelissä ensimmäisen voittonsa, kun Sudenpennut päihitti Tshekin 74-64 (27-29). Suomen huikeimmasta suorituksesta vastasi Elmeri Abbey 26 pisteellä ja 9 riistolla.

24.7.2023 00:18 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaat pojat kaatuivat saappaat jalassa Serbialle EM-kisoissa

Serbian Nišissä pelattavissa 18-vuotiaiden poikien EM-kisoissa isäntäjoukkue pelasi vahvan päätösneljänneksen ja korjasi 96-72 (40-29) voiton Suomesta. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi harjoitusmaaottelussa Italialle Bassano del Grappassa.

21.7.2023 12:01 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-kisat käynnistyvät Serbiassa viikonloppuna

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue matkusti torstaina Serbian Nišiin, jossa pelataan 22.-30.7. ikäluokan A-divisioonan EM-kisat. Sudenpentujen kanssa samassa C-alkulohkossa ovat Slovenia, Serbia ja Tshekki.

16.7.2023 19:48 Nuorten EM-kilpailut

Suomen 20-vuotiaat miehet päättivät EM-kisansa voitokkaasti — 18-vuotiaat pojat pieksivät Latvian Kisakalliossa

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue päätti Pohjois-Makedonian Skopjessa pelatut B-divisioonan EM-kisat voittoon ja yhdeksänteen sijaan, kun Sudenpennut voitti päätöspelissä Bulgarian. Suomen 18-vuotiaat pojat voittivat Kisakalliossa vierailleen Latvian.

10.7.2023 08:57 Nuorten EM-kilpailut

Elina Aarnisalo on 18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisojen pistekuningatar

Eilen Turkin Konyassa päättyneissä 18-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisoissa Sudenpentujen Elina Aarnisalo, 17, kruunattiin pistekuningattareksi. Aarnisalo heitti keskimäärin 23,0 pistettä per ottelu.

9.7.2023 22:07 Nuorten EM-kilpailut

Suomen 20-vuotiaille miehille avausvoitto B-divisioonan EM-kisoissa – 18-vuotiaat pojat päihittivät Georgian Kisakalliossa

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue nappasi ensimmäisen voittonsa Pohjois-Makedoniassa pelattavissa B-divisioonan EM-kisoissa Albanian kustannuksella. 18-vuotiaiden poikien maajoukkue taas voitti harjoitusmaaottelussa Georgian Kisakalliossa.

9.7.2023 21:48 Nuorten EM-kilpailut

Belgia vei voiton Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueelta EM-kisojen päätöspelissä

Suomi sijoittui kymmenenneksi Turkin Konyassa pelatuissa 18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisoissa, kun päätöspelissä Sudenpennut kärsivät tappion Belgialle 54-80 (22-43).

8.7.2023 21:55 Nuorten EM-kilpailut

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen aktiivisuus kohti koria palkittiin lopussa Israelia vastaan

Turkissa pelattavissa 18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisoissa Suomi meni kalkkiviivoilla ohitse Israelista ja pääsi juhlimaan toiseksi viimeisessä ottelussaan voittoa numeroin 81-76 (40-41). Suomi pelaa täten huomenna sijoista 9-10.

6.7.2023 19:58 Nuorten EM-kilpailut

Suomen 18-vuotiaat tytöt varmistivat A-divisioonapaikkansa EM-kisoissa – Aarnisalo 33 pistettä Portugalin kaadossa

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue varmisti paikkansa A-divisioonan EM-kisoissa myös ensi vuodelle, kun Sudenpennut kaatoi 33 pistettä heittäneet Elina Aarnisalon johdolla Portugalin 77-89 (43-43). Suomi pelaa täten sijoista 9-12.

5.7.2023 22:28 Nuorten EM-kilpailut

Serbia kiri lopussa Sudenpentujen ohitse 18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisojen pudotuspeleissä

Turkissa pelattavissa 18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisoissa Suomi jäi ulos kahdeksan parhaan joukosta, kun Serbia kiri ohitse viimeisen kahden minuutin aikana loppunumeroihin 70-64 (23-29). Sudenpennut pelaa täten sijoista 9-16.

2.7.2023 19:54 Nuorten EM-kilpailut

Suomen 18-vuotiaat tytöt avasivat voittotilinsä EM-kisoissa Tshekkiä vastaan – Elina Aarnisalo tulessa 31 pisteellä

Turkin Konyassa pelattavissa 18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisoissa Sudenpennut nappasi tärkeän voiton, kun D-lohkon toisessa ottelussaan Suomi kellisti Tshekin 84-62 (41-33). Kentän kuningatar oli Elina Aarnisalo, joka säkitti 31 pistettä.

2.7.2023 01:17 Nuorten EM-kilpailut

Slovenia liian iso palanen purtavaksi Suomen 18-vuotiaille tytöille EM-avauksessa

18-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisat käynnistyivät lauantaina Turkissa, kun Suomi kohtasi D-lohkon avausottelussaan Slovenian. Kisojen ennakkosuosikkeihin lukeutuva Slovenia oli parempi loppunumeroin 84-54 (51-28).

30.6.2023 11:48 Nuorten EM-kilpailut

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue aloittaa Sudenpentujen EM-kisasavotan Turkissa

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue aloittaa lauantaina 1.7. A-divisioonan EM-kisat Turkin Konyassa. Sudenpentujen kanssa samassa alkulohkossa Slovenia, Tshekki ja Saksa.

Näytä lisää vastaavia