Suomen 18-vuotiaat pojat peittosivat Belgian B-divisioonan EM-kisoissa

31.7.2022 20:45 18-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisoissa Romanien Ploieștissa Suomi voitti alkulohkonsa toisessa ottelussa Belgian 47-79 (29-37). Sudenpennut jatkaa täten puhtaalla pelillä.

Sudenpennut on voittanut kaksi ensimmäistä otteluaan 18-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisoissa. Kuva: FIBA Europe.

Suomi sai erinomaisen alun otteluun vieden avausneljänneksen 10-24. Belgia hivuttautui lähemmäksi toisella neljänneksellä, mutta toisella puoliajalla Sudenpennut lähti lopullisesti omia menojaan.

– Saimme hyvän alun otteluun. Valmentajat Vesa Vertio ja Aleksi Koskinen olivat tehneet hyvää työtä skouttaamisen kanssa ja saimme vastustajan pois heidän omasta pelaamisestaan. Sitten vastustaja vaihtoi puolustustaktiikkaansa ja vaihtoi kaikki palloskriinit. Alkuun meillä oli vaikeaa, mutta lopulta pelaajat adaptoituivat, Suomen päävalmentaja Mikko Tupamäki kommentoi.

Suomi vei kolmannen neljänneksen 11-21, kunnes päätösneljänneksellä Belgia jäi vain 7 pisteeseen kymmenessä minuutissa.

– Tämä oli hyvä kollektiivinen puolustusesitys meiltä. Jos vastustaja jää alle 50 pisteen tällä tasolla, niin se on hyvä suoritus.

Suomelta korkeimmat pistemäärät heittivät Miro Little (21/6/11 syöttöä), Eino Pällijeff (16/4), Viljami Vartiainen (10/4) ja Oliver Kanden (10/5). Belgian pistekärki oli Matthew Hodge (9/4/4 torjuntaa).

Suomen pelit jatkuvat tiistaina, kun vastaan tulee Kypros.

> Ottelutilastot

 
30.7.2023 17:29 Sudenpennut

Alle 18-vuotiaat pojat päättivät EM-kisat voittoon

Alle 18-vuotiaat pojat nappasivat voiton Tshekistä ikäluokan EM-kisoissa 81-76 (40-42). 16-vuotiaat puolestaan kaatoivat EM-kenraalissaan Belgian 74-56 (28-28). 15-vuotiaiden maajoukkue hävisi Liettualle 110-58 (60-27).

29.7.2023 23:36 Sudenpennut

Tanska karkasi 18-vuotiailta pojilta

Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkue kärsi tappion A-divisioonan EM-kisoissa Tanskalle 92-70 (49-45). Alle 16-vuotiaat pojat saivat maaottelussa oppitunnin Ranskalta. Ottelu päättyi Ranskan voittoon 102-53 (41-18).

27.7.2023 21:15 Sudenpennut

Ruotsin loppukiri kaatoi Sudenpennut 18-vuotiaiden poikien EM-kisoissa

Serbiassa pelattavissa 18-vuotiaiden poikien EM-kisoissa Suomi joutui sijoituspeleissä toteamaan Ruotsin paremmakseen loppunumeroin 72-58 (30-43). Suomi pelaa tappion vuoksi sijoista 13-16.

26.7.2023 20:49 Sudenpennut

Suomella tappio Kreikkaa vastaan 18-vuotiaiden poikien EM-kisojen pudotuspeleissä

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue ajautui pelaamaan sijoista 9-16 A-divisioonan EM-kisoissa Serbiassa, kun Kreikka oli parempi Round of 16 -pudotuspeliottelussa 88-70 (48-39).

24.7.2023 22:17 Sudenpennut

18-vuotiaiden poikien maajoukkue päätti EM-alkulohkonsa voitokkaasti puolustamalla Tshekin kumoon – Abbey 26 pistettä, 9 riistoa

Serbiassa pelattavissa 18-vuotiaiden EM-kisoissa Suomi nappasi alkulohkonsa päätöspelissä ensimmäisen voittonsa, kun Sudenpennut päihitti Tshekin 74-64 (27-29). Suomen huikeimmasta suorituksesta vastasi Elmeri Abbey 26 pisteellä ja 9 riistolla.

24.7.2023 00:18 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaat pojat kaatuivat saappaat jalassa Serbialle EM-kisoissa

Serbian Nišissä pelattavissa 18-vuotiaiden poikien EM-kisoissa isäntäjoukkue pelasi vahvan päätösneljänneksen ja korjasi 96-72 (40-29) voiton Suomesta. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi harjoitusmaaottelussa Italialle Bassano del Grappassa.

21.7.2023 12:01 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-kisat käynnistyvät Serbiassa viikonloppuna

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue matkusti torstaina Serbian Nišiin, jossa pelataan 22.-30.7. ikäluokan A-divisioonan EM-kisat. Sudenpentujen kanssa samassa C-alkulohkossa ovat Slovenia, Serbia ja Tshekki.

16.7.2023 19:48 Nuorten EM-kilpailut

Suomen 20-vuotiaat miehet päättivät EM-kisansa voitokkaasti — 18-vuotiaat pojat pieksivät Latvian Kisakalliossa

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue päätti Pohjois-Makedonian Skopjessa pelatut B-divisioonan EM-kisat voittoon ja yhdeksänteen sijaan, kun Sudenpennut voitti päätöspelissä Bulgarian. Suomen 18-vuotiaat pojat voittivat Kisakalliossa vierailleen Latvian.

9.7.2023 22:07 Nuorten EM-kilpailut

Suomen 20-vuotiaille miehille avausvoitto B-divisioonan EM-kisoissa – 18-vuotiaat pojat päihittivät Georgian Kisakalliossa

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue nappasi ensimmäisen voittonsa Pohjois-Makedoniassa pelattavissa B-divisioonan EM-kisoissa Albanian kustannuksella. 18-vuotiaiden poikien maajoukkue taas voitti harjoitusmaaottelussa Georgian Kisakalliossa.

14.2.2023 14:36 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuekesän 2023 EM-kisalohkot ovat selvinneet

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tänään tiistaina 14.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2023. Suomen kuudesta nuorisomaajoukkueesta tulevana kesänä A-divisioonan EM-kisoissa pelaa peräti viisi.

Näytä lisää vastaavia