Suomen 18-vuotiaat pojat pommittivat tiensä Pohjoismaiden mestareiksi

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue upotti hurjat 19 kolmen pisteen heittoa PM-kisojen päätöspäivän aattona Norjaa vastaan. Suomi tykitti Norjan nurin loppupistein 101–66 (44–35) ja varmisti neljännellä perättäisellä voitollaan ikäluokan Pohjoismaiden mestaruuden. Myös kolme muuta suomalaisjoukkuetta nappasivat lauantailta voitot.

Henri Niemistö säkitti viisi kolmosta, kun 18-vuotiaat pojat myllyttivät PM-kultaa.

Suomen 18-vuotiaat pojat olivat aivan omassa luokassaan Norjaa vastaan. Suomi pysytteli 10–15 pisteen johtoasemassa ottelun ensimmäisen puoliajan ja alkoi kolmannesta jaksosta alkaen tykittää kolmosia ennätystahdissa.

Suomi pussitti ottelussa järisyttävät 19 onnistunutta kolmen pisteen heittoa. Alexander Madsen (29/8/4 syöttöä) ja Henri Niemistö (17/2/5 syöttöä) osuivat kumpikin viidesti kaaren takaa ja Elias Eerikinharju (12/3) kolmasti. Kaikkiaan seitsemälle suomalaispelaajalle kirjattiin vähintään yksi onnistunut kolmonen.

– Pelimme on mennyt eteenpäin jokaisessa tämän turnauksen ottelussa. Norja aloitti tänään ottelun paikkapuolustuksella, ja kun heittotilaa saatiin, aloimme pikku hiljaa osua aika mukavasti, hymyili 18-vuotiaiden poikien apuvalmentaja Joonas Iisalo.

Suomi varmisti voitollaan myös ikäluokkansa Pohjoismaiden mestaruuden toisena perättäisenä vuonna, sillä Ruotsi hävisi lauantaina toisen ottelunsa ja Viro hävisi keskinäisen ottelun Suomea vastaan.

16-vuotiaat tytöt myös neljänteen voittonsa

Suomen 16-vuotiaat tytöt jatkoivat voittosuoransa neljään peliin nujertamalla Norjan selvästi 80–49 (37–27).

Suomi pelasi ottelun avauspuoliskon käsijarru päällä, mutta kolmannen jakson ensimmäiset minuutit merkittiin sinivalkoisille pistein 15-0, eikä voittajasta ollut enää epäselvyyttä.

– Emme olleet pelin alussa valmiita, ja se menee kokemattoman valmentajan piikkiin, joka ei suhtautunut maaotteluun riittävällä vakavuudella, joukkueen päävalmentaja Jussi Räikkä suomi itseään.

– Puoliajalla kuitenkin peräänkuulutimme jokaisen henkilökohtaista vastuuta omalla tontillaan ja kolmannen jakson alku olikin meiltä melkoinen ryhdistäytyminen. Huomenna pelataankin turnauksen voitosta, ja tämä peli kävi hyvästä valmistautumisesta.

Tessa Virtanen (14/0/4 riistoa), Selina Dockery (12/3/4 riistoa), Iina Salmenkivi (11/6) ja Nina Augustin (10/6/3 syöttöä/3 riistoa) järjestivät Suomen tehokvartetin.

18-vuotiaat tytöt kunnostautuivat hyökkäyspäässä

Läpi PM-turnauksen hyökkäystehojensa kanssa tuskaillut Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sai viimein balsamia haavoilleen, kun Norja hävisi Sudenpennuille lauantaina 76–42 (30–21).

Ottelun alkupuolisko oli suomalaisittain vaisu, mutta kolmannesta jaksosta alkaen Suomi terävöitti puolustuspeliään ja alkoi juosta rutkasti koreja nopeilla vastahyökkäyksillä. Suomen upottamat 76 pistettä oli joukkueen paras pistesaavutus PM-turnauksen aikana.

– Kolmannesta jaksosta alkaen pääsimme viimein juoksemaan ja aloimme suunnata hyökkäyksessä entistä selkeämmin kohti koria. Oli tärkeää saada laajalla rintamalla onnistujia vielä ennen turnauksen päätöspäivää, joukkueen päävalmentaja Mikko Larkas tuumasi.

Norja suupala 16-vuotiaille pojille

Suomen 16-vuotiaat pojat saivat nauttia perjantain suurinumeroisen tappionsa hyvitykseksi komean voiton lauantaina, kun Norja kaatui pistein 83–56 (54–29).

16-vuotiaat pojat toteuttivat hyökkäystapaansa maltilla, jakoivat palloa mieheltä miehelle ja loivat erinomaisia heittopaikkoja. Suomella oli jo taukoon mennessä kasassa 54 pistettä, kun taas Norja onnistui koko ottelussa tekemään vain kaksi pistettä enemmän. Voitokas lopputulos tyydytti joukkueen päävalmentaja Jyri Lohikoskea.

– Meidän teemanamme oli tänään ryhdin suoristaminen eilisen tappion jälkeen, ja onnistuimmekin siinä koko joukkueena ihan mukavasti – joskin on muistettava, ettei Norja ole saman tason joukkue kuin aikaisemmin kohtaamamme Tanska tai Islanti, Lohikoski mietti.

Suomi jylläsi pisteitä ja haki hyökkäyspäässä stoppeja tehokkaasti koko miehistöllään. Joukkueen tehopelaajina häärivät Matias Suvanto (12/6), Aatu Kivimäki (11/1), Riku Laine (10/9) ja Jonathan Guzman Monet (8/11).

Norja – Suomi 66–101 (13–25, 35–44, 46–75), 18-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, PM-kisat, Solna (Ruotsi) 11.5.2013

 

Suomi: Alexander Madsen 29/8/4 syöttöä, Henri Niemistö 17/2/5 syöttöä, Elias Eerikinharju 12/3, Oskar Michelsen 10/2/5 syöttöä, Samuli Nieminen 8/1, Juho-Matti Henttonen 6/4, Thomas Van Santen 5/4, Ville Wuorenjuuri 5/0, Henri Ventoniemi 4/5, Tuomas Hirvonen 3/3/8 syöttöä/3 riistoa, Shawn Hopkins 1/2, Fiifi Aidoo 1/1.

 

Norja – Suomi 49–80 (18–26, 27–37, 38–65), 16-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, PM-kisat, Solna (Ruotsi) 11.5.2013

 

Suomi: Tessa Virtanen 14/0/4 riistoa, Selina Dockery 12/3/4 riistoa, Iina Salmenkivi 11/6, Nina Augustin 10/6/3 syöttöä/3 riistoa, Ella Väätänen 8/5, Veera Pirttinen 8/3, Riina Kärkkäinen 6/6/5 syöttöä, Marianne Kalin 6/5, Johanna Borenius 3/2, Sini Mäkelä 2/3, Heta Äijänen 0/3, Sandra Karsten.

Norja – Suomi 42–76 (11–19, 21–30, 32–52), 18-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, PM-kisat, Solna (Ruotsi) 11.5.2013

 

Suomi: Vilma Purhonen 11/9, Armi Anttila 11/6, Evianna Sipilä 10/4/3 riistoa, Jenni Rantanen 10/3, Ninni Salmi 8/6, Elina Koskimies 8/2/3 syöttöä, Elli Koskinen 6/5, Riikka Kujala 6/4, Anni Jämsä 4/4/3 syöttöä, Ulriikka Latvala 2/3, Ida Myllyoja 0/8, Veera Välimaa.

 

Norja – Suomi 56–83 (16–27, 29–54, 37–71), 16-vuotiaiden poikien maaottelu, PM-kisat, Solna (Ruotsi) 11.5.2013

 

Suomi: Matias Suvanto 12/6, Aatu Kivimäki 11/1, Riku Laine 10/9, Karri Kallio 10/6, Vili Nyman 9/2, Jonathan Guzman Monet 8/11, Matias Oksa 8/5, Jesse Haapanen 5/1/4 syöttöä, Tommi Rasi 5/1, Lassi Nikkarinen 3/2, Miikka Nieminen 2/4, Edon Maxhuni 0/0.