Suomen 18-vuotiaiden EM-kisat alkavat lauantaina Kreikassa

26.7.2019 09:56 Koripallon 18-vuotiaiden poikien EM-kisat alkavat huomenna lauantaina 27.7. Kreikan Volosissa. Suomen vastustaja avauspäivänä on Kroatia, jonka lisäksi Sudenpentujen alkulohkossa ovat Espanja ja Hollanti.

Erik Sajantila ja Sudenpennut pelaavat Kroatiaa vastaan EM-avauksessaan. Kuva: Ville Vuorinen.

Suomella on takanaan perusteellinen valmistautumisjakso: huuhdottuaan kultaa Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Sudenpennut pelasi kovatasoisessa turnauksessa Italiassa ja vieraili Liettuassa kahden valmistavan maaottelun verran.

– Meidän valmistautuminen on mennyt hyvin. Olemme edenneet asetettujen askelmerkkien suunnassa ja meillä on yhtenäinen, hyvin puolustava joukkue, jossa on jokaiselle pelipaikalle vähintään kaksi hyvää vaihtoehtoa, viidensissä peräkkäisissä EM-kisoissa Suomea luotsaava Jyri Lohikoski kertoo.

EM-kisojen otteluohjelma on tyly. Alkulohko asettaa sijoitukset, joiden jälkeen tulee kuolemanottelut. Neljäs ottelu määrittää, että pääseekö kukin joukkue pelaamaan sijoista 1-8 vai 9-16.

– Menestyminen EM-kisoissa vaatii tietysti onnistumista ja taitoa, mutta myös sopivassa suhteessa tuuria. Kilpailujärjestelmä on julma. Jos häviät neljännen ja viidennen pelin, mutta voitat kaikki muut, niin sijoitus on 13. Jos taas häviät kaikki muut ottelut, mutta voitat neljännen tai viidennen, niin sijoitus on neljäs.

– Lähdemme odottavaisin mielin kisoihin, mutta samalla ymmärtäen, että neljännessä ja viidennessä ottelussa pitää onnistua.

Sudenpennut pelaavat alkulohkon ensimmäisen ottelunsa lauantaina 27.7. kello 19:00 Suomen aikaa Kroatiaa vastaan.

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue

# Nimi Syntymävuosi Kasvattajaseura
4 Jaakko Juusela 2001 Tapiolan Honka
5 Valtteri Mervola 2002 Joensuun Kataja
7 Erik Sajantila 2001 Tapiolan Honka
8 Teemu Suokas 2001 Munkkiniemen Kisapojat
9 Perttu Blomgren 2001 Korikobrat Lapua
10 Mustapha Amzil 2001 Kotkan Työväen Palloilijat
11 Alvar Peltoniemi 2001 Tapiolan Honka
12 Thomas Exaucia 2001 Peli-Karhut
13 Touko Tainamo 2001 Munkkiniemen Kisapojat
14 Federiko Federiko 2001 Rekolan Urheilijat
15 Luukas Vaara 2001 Lahti Basketball Juniorit
21 Nikolas Gustavson 2001 Wartti Basket
  • Päävalmentaja Jyri Lohikoski
  • Valmentaja Jari Nykänen
  • Valmentaja Petri Virtanen
  • Joukkueenjohtaja Vesa Vertio
  • Naprapaatti Milos Dobras
     
 
14.2.2023 14:36 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuekesän 2023 EM-kisalohkot ovat selvinneet

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tänään tiistaina 14.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2023. Suomen kuudesta nuorisomaajoukkueesta tulevana kesänä A-divisioonan EM-kisoissa pelaa peräti viisi.

7.8.2022 21:13 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkueelle Islannin päänahka ja B-divisioonan EM-kisojen kolmas sija

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue näytti jälleen kerran sitkeytensä, kun B-divisioonan EM-kisojen päätösottelussa Suomi nousi 72-66 (30-37) -voittoon Islantia vastaan. Ennakkotiedoista poiketen B-divisioonasta nousi vain kaksi joukkuetta A-divisioonaan, joten nousu jäi tällä kertaa sivu suun.

5.8.2022 20:51 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kiri Portugalin ohitse ja B-divisioonan EM-kisojen mitalipeleihin

18-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisojen puolivälierissä Suomi nousi vaikeuksista huolimatta rinnalle ja ohitse Portugalia vastaan ja turnauksen neljän parhaan joukkoon. Sudenpennut kairasi 73-69 (31-42) -voiton ja pelaa huomenna nousumahdollisuudesta A-divisioonaan.

3.8.2022 20:51 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi Ruotsille – tappiosta huolimatta alkulohkon ykköseksi

18-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisoissa Suomi hävisi alkulohkonsa päätöspelissä Ruotsille 78-67 (31-40). Sudenpennut sijoittui tappiosta huolimatta alkulohkonsa kärkisijalla ja kohtaa kisojen puolivälierissä Portugalin perjantaina.

2.8.2022 19:51 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaat pojat ylivoimaiseen voittoon Kyproksesta – huomenna Ruotsia vastaan panoksena lohkovoitto

18-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisoissa Suomi jatkaa puhtaalla pelillä kolmen ensimmäisen alkulohko-ottelun jälkeen, kun tänään Sudenpennut päihitti Kyproksen 92-37 (52-23). Suomi pelaa huomenna alkulohko D:n voitosta Ruotsia vastaan.

30.7.2022 16:06 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkueelle ylivoimainen voitto Itävallasta B-divisioonan EM-kisojen avausottelussa

18-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisat Romanien Ploieștissa käynnistyivät Suomen osalta voitokkaasti, kun Sudenpennut päihitti Itävallan 110-64 (53-36).

28.7.2022 12:50 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiailla pojilla edessä B-divisioonan EM-kisat Romanian Ploieștissa

Koripallon 18-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisat käynnistyvät perjantaina 29.7. Romanian Ploieștissa. Vasta lauantaina ensimmäisen alkulohkon pelinsä pelaava Suomi hakee kisoista paikkaa kolmen parhaan joukossa, mikä tarkoittaisi samalla nousua A-divisioonaan.

16.2.2022 08:28 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuekesän 2022 EM-kisalohkot ovat selvinneet

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tiistaina 15.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2022. Suomen kaikki tyttömaajoukkueet pelaavat A-divisioonan EM-kisoissa, pojat taas B-divisioonassa.

4.8.2019 20:24 Sudenpennut

Kroatia vei 18-vuotiaiden poikien EM-päätösottelun, Sudenpennut putosi B-divisioonaan

18-vuotiaiden poikien EM-kisoissa Kreikan Vólosissa Sudenpennut hävisi päätöspelissään Kroatialle 66-78 (25-41). Suomi sijoittui 14. ja putosi tappion vuoksi ensi kesäksi B-divisioonaan. Kisakalliossa Suomen 16-vuotiaat tytöt hävisivät niukasti Venäjälle 62-64 (29-36).

3.8.2019 22:40 Sudenpennut

18-vuotiaat pojat kaatoi loisteliaalla loppukirillä Latvian, 20-vuotiaat naiset ylivoimaisia EM-avauksessa

18-vuotiaiden poikien A-divisioonan EM-kisoissa Suomi vei ratkaisun A-divisioonapaikan säilymisestä huomiselle, kun Sudenpennut nousi viimeisten minuuttien aikana 85-83 (44-42) -voittoon Latviasta. Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue taas avasi B-divisioonan EM-kisansa selkeällä voitolla Kreikasta.

1.8.2019 21:37 Sudenpennut

Serbia syöksi Sudenpennut kuolemanotteluihin EM-kisoissa

18-vuotiaiden poikien A-divisioonan EM-kisoissa Suomi hävisi Serbialle 82-62 (39-33). Tappion vuoksi Sudenpennut pelaa lauantaina ja sunnuntaina sijoista 13-16. Molemmat ottelut pitää voittaa, jotta Suomi pitää paikkansa A-divisioonan EM-kisoissa.

1.8.2019 00:12 Sudenpennut

Sudenpennut lähellä EM-kisaisäntien kaatoa Kreikan hornankattilassa

18-vuotiaiden poikien A-divisioonan EM-kisoissa Suomelta jäi paikka kahdeksan parhaan joukossa sivu suun, kun kisaisäntä Kreikka jylläsi ohitse kotiyleisönsä huutomyrskyssä. Kreikka nousi 13 pisteen takaa 68-55 (26-32) -voittoon.

29.7.2019 17:09 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaat pojat EM-avausvoittoon, Tainamo ja Gustavson siivittävät Sudenpennut karkumatkalle Alankomaista

18-vuotiaiden poikien EM-kisoissa Suomi nappasi avausvoittonsa alkulohkon viimeisessä ottelussa Alankomaita vastaan 53-59 (28-31). Sudenpennut raastoi puolustuksessa läpi ottelun ja pistehanat aukesivat kolmannella neljänneksellä Nikolas Gustavsonin ja Touko Tainamon toimesta.

28.7.2019 22:00 Sudenpennut

Espanjan intensiteetti ja aktiivisuus liikaa Suomen 18-vuotiaille pojille EM-kisoissa

18-vuotiaiden poikien A-divisioonan EM-kisoissa Suomi koki toisen peräkkäisen tappion, kun vauhdikas Espanja pudotti Sudenpennut kyydistään voittaen 81-45 (32-26). Suomen 16-vuotiaat pojat taas voittivat Latvian vieraissa.

27.7.2019 22:02 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-kisat käyntiin, Kroatia niukasti parempi avausottelussa

18-vuotiaiden poikien A-divisioonan EM-kisat pyörähtivät käyntiin tänään lauantaina Kreikassa, kun Sudenpennut hävisi niukasti Kroatialle 55-60 (30-33). Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue hävisi valmistavassa maaottelussa Liettualle.

5.8.2018 23:31 Sudenpennut

18-vuotiaat pojat säilyivät A-divisioonassa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Georgiaa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue säilytti paikkansa A-divisioonassa voittamalla Kreikan jatkoajan jälkeen EM-kisoissa. 18-vuotiaat tytöt taas pieksivät ylivoimaisesti Georgian.

4.8.2018 23:34 Sudenpennut

Sudenpennuille kaksi voittoa EM-kisoissa

Sekä Suomen 18-vuotiaat pojat että tytöt olivat voitokkaita EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat tytöt ja pojat taas joutuivat tyytymään tappioihin valmistavissa maaotteluissa.

3.8.2018 23:52 Sudenpennut

18-vuotiaille tytöille avausvoitto EM-kisoissa, 18-vuotiaille pojille tappio Turkista

Suomen 18-vuotiaat tytöt avasivat B-divisioonan EM-kisat voitolla Kyproksesta. 18-vuotiaat pojat taas hävisivät EM-kisoissa Turkille ja 16-vuotiaat pojat Belgialle Delfin Basketin avajaispelissä.

1.8.2018 16:55 Sudenpennut

Iso-Britannia veti pidemmän korren Suomesta 18-vuotiaiden poikien EM-kisoissa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue putosi kahdeksan parhaan joukosta A-divisioonan EM-kisoissa, kun Iso-Britannia voitti Sudenpennut 73-77 (36-38).

31.7.2018 19:05 Sudenpennut

18-vuotiaat pojat lohkokakkoseksi EM-kisoissa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue etenee kaaviopeleihin A-divisioonan EM-kisoissa lohkokakkosena piestyään Bosnia-Hertsegovinan 86-68 (49-37).

Näytä lisää vastaavia