21.7.2023 12:01 Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue matkusti torstaina Serbian Nišiin, jossa pelataan 22.-30.7. ikäluokan A-divisioonan EM-kisat. Sudenpentujen kanssa samassa C-alkulohkossa ovat Slovenia, Serbia ja Tshekki.
Sudenpennut mittelee Euroopan mestaruudesta Serbiassa. Kuva: Ville Vuorinen.
Suomi lähtee poikkeuksellisissa lähtökohdissa EM-kisoihin, kun putoaminen ei ole mahdollista. Suomelle on myönnetty ikäluokan EM-kotikisat kesälle 2024, mikä tarkoittaa, että kisaisäntänä on automaattisesti mukana, vaikka Suomi sijoittuisikin kolmen viimeisen joukkoon.
A-divisioonan EM-kisoissa alkulohkon jälkeen pelataan pudotuspelit, Round of 16, joka määrittää pelaako loppukisat sijoista 1-8 vai 9-16.
– Ensimmäinen tavoite on, että peli paranee pykälä pykälältä kisojen aikana kuten kesän aikana olemme onnistuneet parantamaan. Kisojen kannalta oleellisin peli on tuo neljäs. Totta kai alkulohko on tärkeä ennakkoasetelmien kannalta, mutta ensimmäinen suuri välitavoite on Round of 16, Suomen päävalmentaja Petri Virtanen kommentoi.
Suomen alkulohkossa ensimmäisenä vastaan tulee Slovenia lauantaina, kisaisäntä Serbia sunnuntaina ja Tshekki maanantaina.
– Kovaltahan tuo alkulohko näyttää kuten A-kisoissa kuuluukin. Serbialla on erittäin hyvä 2005 syntyneiden ikäluokka ja he ovat yksi suurimmista ennakkosuosikeista näissä karkeloissa. Ennakkoon jo voi sanoa, että tulee olemaan ikimuistoinen kokemus, kun pääsee pelaamaan Serbiassa kotijoukkuetta vastaan, Virtanen aloittaa alkulohkon perkaamisen.
– Ensimmäisenä on kuitenkin Slovenia, jonka peleihin olemme jo tutustuneet ja päässeet miettimään minkälaisia pieniä konnankoukkuja pystymme virittämään. Tshekki taas on perinteinen koripallomaa, jonka fyysiset isot pelaajat antavat omat haasteensa.
Suomen valmistautumisjakso on sisältänyt tammikuun Baltic Sea Cupin lisäksi Södertäljen Pohjoismaiden mestaruuskisat sekä Georgia- ja Latvia-tuplamaaottelut Kisakalliossa. Tutun susikoripallon lisäksi Suomi on erottautunut vahvan takakenttänsä ansiosta.
– Elmeri Abbey erottuu poikkeuksellisen nopeudella edukseen. Vastaavasti Eetu Heinonen pystyy luomaan pallon kanssa korintekotilanteita sekä itselleen että joukkuekavereilleen. Olemme pyrkineet luomaan viilauksia rakenteiden sisään, jotta pystymme käyttämään heidän ominaisuuksiaan eduksemme.
# | SUKUNIMI | ETUNIMI | SEURA |
3 | TOWA | Jelani | HBA |
4 | STEPANOFF | Hugo | HNMKY |
5 | ABBEY | Elmeri | JBA |
7 | KAIVOS | Jonas | HBA |
8 | BLOMFELT | Christian | Torpan Pojat |
9 | EKLUND | Leo | HNMKY |
11 | AMZIL | Abdullah | OBA |
12 | KUHALAMPI | Kalle | BC Nokia |
13 | MACHOL | Garang | OBA |
14 | SUUTELA | Olavi | HBA |
15 | FILTNESS | Roope | JBA |
22 | HEINONEN | Eetu | Zentro Basket Madrid (ESP) |
Päävalmentaja Petri Virtanen
Valmentaja Pena Ranta
Valmentaja Antti Koskelainen
Fysioterapeutti Tommi Tatti
Alle 18-vuotiaat pojat nappasivat voiton Tshekistä ikäluokan EM-kisoissa 81-76 (40-42). 16-vuotiaat puolestaan kaatoivat EM-kenraalissaan Belgian 74-56 (28-28). 15-vuotiaiden maajoukkue hävisi Liettualle 110-58 (60-27).
Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkue kärsi tappion A-divisioonan EM-kisoissa Tanskalle 92-70 (49-45). Alle 16-vuotiaat pojat saivat maaottelussa oppitunnin Ranskalta. Ottelu päättyi Ranskan voittoon 102-53 (41-18).
Serbiassa pelattavissa 18-vuotiaiden EM-kisoissa Suomi nappasi alkulohkonsa päätöspelissä ensimmäisen voittonsa, kun Sudenpennut päihitti Tshekin 74-64 (27-29). Suomen huikeimmasta suorituksesta vastasi Elmeri Abbey 26 pisteellä ja 9 riistolla.
Serbian Nišissä pelattavissa 18-vuotiaiden poikien EM-kisoissa isäntäjoukkue pelasi vahvan päätösneljänneksen ja korjasi 96-72 (40-29) voiton Suomesta. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi harjoitusmaaottelussa Italialle Bassano del Grappassa.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue päätti Pohjois-Makedonian Skopjessa pelatut B-divisioonan EM-kisat voittoon ja yhdeksänteen sijaan, kun Sudenpennut voitti päätöspelissä Bulgarian. Suomen 18-vuotiaat pojat voittivat Kisakalliossa vierailleen Latvian.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue nappasi ensimmäisen voittonsa Pohjois-Makedoniassa pelattavissa B-divisioonan EM-kisoissa Albanian kustannuksella. 18-vuotiaiden poikien maajoukkue taas voitti harjoitusmaaottelussa Georgian Kisakalliossa.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tänään tiistaina 14.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2023. Suomen kuudesta nuorisomaajoukkueesta tulevana kesänä A-divisioonan EM-kisoissa pelaa peräti viisi.
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue näytti jälleen kerran sitkeytensä, kun B-divisioonan EM-kisojen päätösottelussa Suomi nousi 72-66 (30-37) -voittoon Islantia vastaan. Ennakkotiedoista poiketen B-divisioonasta nousi vain kaksi joukkuetta A-divisioonaan, joten nousu jäi tällä kertaa sivu suun.
18-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisojen puolivälierissä Suomi nousi vaikeuksista huolimatta rinnalle ja ohitse Portugalia vastaan ja turnauksen neljän parhaan joukkoon. Sudenpennut kairasi 73-69 (31-42) -voiton ja pelaa huomenna nousumahdollisuudesta A-divisioonaan.
18-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisoissa Suomi hävisi alkulohkonsa päätöspelissä Ruotsille 78-67 (31-40). Sudenpennut sijoittui tappiosta huolimatta alkulohkonsa kärkisijalla ja kohtaa kisojen puolivälierissä Portugalin perjantaina.
18-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisoissa Suomi jatkaa puhtaalla pelillä kolmen ensimmäisen alkulohko-ottelun jälkeen, kun tänään Sudenpennut päihitti Kyproksen 92-37 (52-23). Suomi pelaa huomenna alkulohko D:n voitosta Ruotsia vastaan.
18-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisat Romanien Ploieștissa käynnistyivät Suomen osalta voitokkaasti, kun Sudenpennut päihitti Itävallan 110-64 (53-36).
Koripallon 18-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisat käynnistyvät perjantaina 29.7. Romanian Ploieștissa. Vasta lauantaina ensimmäisen alkulohkon pelinsä pelaava Suomi hakee kisoista paikkaa kolmen parhaan joukossa, mikä tarkoittaisi samalla nousua A-divisioonaan.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tiistaina 15.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2022. Suomen kaikki tyttömaajoukkueet pelaavat A-divisioonan EM-kisoissa, pojat taas B-divisioonassa.
18-vuotiaiden poikien EM-kisoissa Kreikan Vólosissa Sudenpennut hävisi päätöspelissään Kroatialle 66-78 (25-41). Suomi sijoittui 14. ja putosi tappion vuoksi ensi kesäksi B-divisioonaan. Kisakalliossa Suomen 16-vuotiaat tytöt hävisivät niukasti Venäjälle 62-64 (29-36).
18-vuotiaiden poikien A-divisioonan EM-kisoissa Suomi vei ratkaisun A-divisioonapaikan säilymisestä huomiselle, kun Sudenpennut nousi viimeisten minuuttien aikana 85-83 (44-42) -voittoon Latviasta. Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue taas avasi B-divisioonan EM-kisansa selkeällä voitolla Kreikasta.
18-vuotiaiden poikien A-divisioonan EM-kisoissa Suomi hävisi Serbialle 82-62 (39-33). Tappion vuoksi Sudenpennut pelaa lauantaina ja sunnuntaina sijoista 13-16. Molemmat ottelut pitää voittaa, jotta Suomi pitää paikkansa A-divisioonan EM-kisoissa.
18-vuotiaiden poikien A-divisioonan EM-kisoissa Suomelta jäi paikka kahdeksan parhaan joukossa sivu suun, kun kisaisäntä Kreikka jylläsi ohitse kotiyleisönsä huutomyrskyssä. Kreikka nousi 13 pisteen takaa 68-55 (26-32) -voittoon.
18-vuotiaiden poikien EM-kisoissa Suomi nappasi avausvoittonsa alkulohkon viimeisessä ottelussa Alankomaita vastaan 53-59 (28-31). Sudenpennut raastoi puolustuksessa läpi ottelun ja pistehanat aukesivat kolmannella neljänneksellä Nikolas Gustavsonin ja Touko Tainamon toimesta.
18-vuotiaiden poikien A-divisioonan EM-kisoissa Suomi koki toisen peräkkäisen tappion, kun vauhdikas Espanja pudotti Sudenpennut kyydistään voittaen 81-45 (32-26). Suomen 16-vuotiaat pojat taas voittivat Latvian vieraissa.