Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue isännöi Puolaa Kisakalliossa

20.7.2022 12:34 Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa kaksi harjoitusmaaottelua torstaina 21. ja perjantaina 22. heinäkuuta, kun Sudepentujen vieraaksi Kisakallion Susi Training Centeriin saapuu Puola.

Morris Ugusuk ja Suomi kohtaavat Puolan kahdesti Kisakalliossa.

Sudenpennuilla on takanaan Pohjoismaiden mestaruuskisat, joista taskuun jäi kultamitalit, sekä kaksi vierasottelua Portugalia vastaan, jotka päättyivät tappioon. Puola-ottelut ovatkin viimeinen silaus ennen 30.7. Romaniassa alkavia B-divisioonan EM-kisoja.

– Ensimmäistä kertaa tänä kesänä meillä on käytännössä kaikki pelaajat mukana. Miro Little oli tietenkin miesten maajoukkueen mukana ja edelliseltä leiriltä meillä oli poissa porukkaa. Todella arvokkaat kaksi peliä edessä, päävalmentaja Mikko Tupamäki taustoittaa.

Puola pelaa tänä kesänä 18-vuotiaiden poikien A-divisioonan EM-kisoissa. Sen lisäksi Puolan 2005 syntyneistä pääosin koostunut 17-vuotiaiden maajoukkue sijoittui aikaisemmin tänä kesänä 17-vuotiaiden MM-kisoissa kahdeksanneksi.

– On mahdollisuus, että tämä on yksi parhaimmista joukkueista, joita tänä kesänä kohdataan. Pyrimme pääsemään mahdollisimman nopeasti niin sanotusti yhteisten totuuksien äärelle ja käyttää se aika, mitä meillä on, laadukkaasti hyväksi.

Suomi ja Puola kohtaavat torstaina 21.7. klo 17:00 ja perjantaina 22.7. klo 16:00. Otteluihin on vapaa pääsy.

Suomen 18-vuotiaiden maajoukkue, Puola-ottelut 21.-22.7.2022

NIMI SEURA
SALMI Juuso Äänekosken Huima
KARHU Ville PuHu/HBA
UGUSUK Morris OBA
NORDBERG Leo MuKi
KORHONEN Riku Tapiolan Honka
LITTLE Miro HBA
VARTIAINEN Viljami HBA
BLOMGREN Panu JBA
KANDEN Oliver JBA
PÄLLIJEFF Eino HBA
LINDBERG Rasmus HBA
YALAHO Eemeli JBA
FILTNESS Roope JBA
JOKELA Topias Tapiolan Honka
  • Päävalmentaja Mikko Tupamäki
  • Valmentaja Vesa Vertio
  • Valmentaja Aleksi Koskinen
  • Fysioterapeutti Tommi Tatti
 
23.5.2023 13:00 MU18

Tampere isännöi myös 18-vuotiaiden miesten koripallon EM-kisoja 2024

18-vuotiaiden EM-kisat kokoavat 16 maanosan parasta maata Tampereelle heinä-elokuun taitteessa 2024. Suomen Koripalloliitto ja Tampereen kaupunki ovat tehneet sopimuksen kisojen järjestämisestä.

21.3.2023 12:00 Sudenpennut

Suomelle myönnettiin 18-vuotiaiden poikien EM-kilpailut kesälle 2024

Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA Europe) hallitus myönsi Suomelle 18-vuotiaiden poikien EM-kilpailujen järjestelyoikeuden. Kisat pelataan heinä-elokuun taitteessa 2024.

14.2.2023 14:36 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuekesän 2023 EM-kisalohkot ovat selvinneet

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tänään tiistaina 14.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2023. Suomen kuudesta nuorisomaajoukkueesta tulevana kesänä A-divisioonan EM-kisoissa pelaa peräti viisi.

5.1.2023 17:17 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pysyi voittamattomana Baltic Sea Cupin päätöspäivänä

Suomen nuorisomaajoukkueiden vuoden ensimmäinen tapahtuma, Baltic Sea Basketball Cup, saatiin päätökseen Tallinnassa. Suomen 16-vuotiaat tytöt jatkoivat voittamattomana, mutta Sudenpennut joutui toteamaan kolmesti Ruotsin paremmakseen.

4.1.2023 23:18 Sudenpennut

Sudenpennuilla kolmen Viro-voiton ilta Baltic Sea Cupin toisena päivänä

Suomen nuorisomaajoukkueet jatkoivat pelejään Tallinnassa pelattavassa Baltic Sea Basketball Cupissa, jossa Sudenpennut pääsi tuulettamaan kolmen voiton päivää Viroa vastaan.

3.1.2023 21:04 Sudenpennut

Sudenpennut aloitti maajoukkuevuotensa Tallinnassa – Baltic Sea Cupin avauspäivänä Latvia kaatui kahdesti

Suomen nuorten maajoukkueet aloittivat taipaleensa maajoukkuevuoden 2023 parissa Tallinnan perinteikkäässä Baltic Sea Basketball Cupissa. Turnauksen avauspäivänä Sudenpennut kellisti Latvian kahdesti neljästä ottelusta.

31.12.2022 11:19 Sudenpennut

Suomen nuorisomaajoukkueet valittu vuotuiseen Baltic Sea Basketball Cupiin

Suomen 16- ja 18-vuotiaiden maajoukkueet on valittu vuotuiseen Baltic Sea Basketball Cupiin, joka pelataan Tallinnassa, Audentesin urheilukoulussa, 3.-5.1.2023.

29.12.2022 09:05 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuevalmentajat valittu vuodelle 2023

Nuorten koripallomaajoukkueiden valmentajat on valittu vuodelle 2023. Sudenpentujen päävalmentajat pysyvät pitkälti samoina, mutta uutena nimenä nähdään Henri Clement, joka ottaa komentoonsa 15-vuotiaiden poikien maajoukkueen.

7.8.2022 21:13 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkueelle Islannin päänahka ja B-divisioonan EM-kisojen kolmas sija

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue näytti jälleen kerran sitkeytensä, kun B-divisioonan EM-kisojen päätösottelussa Suomi nousi 72-66 (30-37) -voittoon Islantia vastaan. Ennakkotiedoista poiketen B-divisioonasta nousi vain kaksi joukkuetta A-divisioonaan, joten nousu jäi tällä kertaa sivu suun.

5.8.2022 20:51 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kiri Portugalin ohitse ja B-divisioonan EM-kisojen mitalipeleihin

18-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisojen puolivälierissä Suomi nousi vaikeuksista huolimatta rinnalle ja ohitse Portugalia vastaan ja turnauksen neljän parhaan joukkoon. Sudenpennut kairasi 73-69 (31-42) -voiton ja pelaa huomenna nousumahdollisuudesta A-divisioonaan.

3.8.2022 20:51 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi Ruotsille – tappiosta huolimatta alkulohkon ykköseksi

18-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisoissa Suomi hävisi alkulohkonsa päätöspelissä Ruotsille 78-67 (31-40). Sudenpennut sijoittui tappiosta huolimatta alkulohkonsa kärkisijalla ja kohtaa kisojen puolivälierissä Portugalin perjantaina.

2.8.2022 19:51 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaat pojat ylivoimaiseen voittoon Kyproksesta – huomenna Ruotsia vastaan panoksena lohkovoitto

18-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisoissa Suomi jatkaa puhtaalla pelillä kolmen ensimmäisen alkulohko-ottelun jälkeen, kun tänään Sudenpennut päihitti Kyproksen 92-37 (52-23). Suomi pelaa huomenna alkulohko D:n voitosta Ruotsia vastaan.

30.7.2022 16:06 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkueelle ylivoimainen voitto Itävallasta B-divisioonan EM-kisojen avausottelussa

18-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisat Romanien Ploieștissa käynnistyivät Suomen osalta voitokkaasti, kun Sudenpennut päihitti Itävallan 110-64 (53-36).

28.7.2022 12:50 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiailla pojilla edessä B-divisioonan EM-kisat Romanian Ploieștissa

Koripallon 18-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisat käynnistyvät perjantaina 29.7. Romanian Ploieștissa. Vasta lauantaina ensimmäisen alkulohkon pelinsä pelaava Suomi hakee kisoista paikkaa kolmen parhaan joukossa, mikä tarkoittaisi samalla nousua A-divisioonaan.

22.7.2022 21:19 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaille tytöille 40 pisteen voitto Israelista – Puola maksoi kalavelat 18-vuotiaille pojille

Suomen molemmat 18-vuotiaiden maajoukkueet pelasivat perjantaina ottelut. Tyttöjen maajoukkue voitti Tšekin Klatovyssä Israelin peräti 40 pistettä. Kisakallion Susi Training Centerissä taas pojat kärsivät tappion Puolalle.

21.7.2022 20:43 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue piti pintansa sinnikästä Puolaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkueen Puola-tuplamaaotteluiden ensimmäinen osa päätyi Sudenpentujen laariin, kun Suomi voitti Kisakallion Susi Training Centerissä vierailleen Puolan niukimmalla mahdollisille tavalla, yhdellä pisteellä, 75-74 (37-33).

15.7.2022 00:27 MU18

Portugali toistamiseen Suomea parempi

Suomen 18-vuotiaat pojat kohtasivat Portugalin vieraskentällä toisen kerran. Sudenpentujen taistelusta huolimatta kotijoukkue oli parempi 74-67.

12.7.2022 15:53 MU18

U18-pojat kohtaavat Portugalin kahdesti

Suomen 18-vuotiaat pojat jatkavat valmistautumistaan B-divisioonan EM-kisoihin Portugalissa. Sudenpennut kohtaavat Portugalin keskiviikkona ja torstaina. Molempina päivinä ottelut alkavat klo 22:15 Suomen aikaa.

2.7.2022 23:22 Sudenpennut

Pojat voivat varmistaa voitolla mestaruuden – myös tytöt pelaavat mitaleista

Kuten U16-maajoukkueet, myös 18-vuotiaiden maajoukkueet ottivat voitot Virosta. Pojille voitto kirjattiin lukemin 98-60. Tytöt nappasivat voiton 85-42.

1.7.2022 21:49 Sudenpennut

18-vuotiaiden maajoukkueille murskavoitot

18-vuotiaiden maajoukkueet nappasivat selkeät voitot Norjasta PM-kisoissa. Pojat jatkavat ilman tappioita, kun Norja kaatui 95-51. Tytöt ottivat toisen voittonsa Norjan jäädessä jalkoihin 85-29.

Näytä lisää vastaavia