Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkueelle makoisa Liettuan päänahka vieraissa

20.7.2019 20:45 A-divisioonan EM-kisoihin valmistautuva Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pääsi nauttimaan harvinaista herkkua, kun Sudenpennut kaatoivat Druskininkaissa Liettuan 43-58 (25-22). Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi toistamiseen Kroatialle Kisakalliossa.

Teemu Suokas ja Suomi pieksi Liettuan Liettuassa. Kuva: Ville Vuorinen.

Vähämaalinen ottelussa tuuli puhalsi purjeen toisella puoliajalla Suomelle, joka nousi kolmen pisteen tappioasemasta kuuden pisteen johtoon vieden kolmannen neljänneksen 12-21. Kun Liettua ei löytänyt lääkettä Suomen puolustuksen paineeseen, niin Sudenpennut tuuletti voittoa jättäen kotijoukkueen vain kuuteen pisteeseen päätösneljänneksellä.

– Koko meidän EM-valmistautuminen, aivan tammikuun Baltic Sea Cupista lähtien, olemme rakentaneet sen eteen, että meidän puolustustapa on aktiivinen, aloitteentekevä sekä vaihdamme paljon ja olemme rotaatioissa, Suomen päävalmentaja Jyri Lohikoski aloitti.

– Eurooppalaisessa vinkkelissä se on persoonallinen tapa pelata. Tänään Liettua putosi tähän ansaan. He eivät löytäneet lääkkeitä meidän puolustusta vastaan.

Liettua on pitkäaikainen Suomen koripallon isoveli, josta Sudenpennut on onnistunut napsimaan voittoja harvakseen.

– Hienoa voittaa Liettua Liettuassa. Nykyisellä maajoukkueohjelmalla olemme käyneet täällä vuodesta 2007 lähtien. Aika usein seurauksena on ollut vähintään tukkapölly, niin kiva, että välillä näinkin päin, Lohikoski hymyili.

Takamiehet Valtteri Mervola (6/0) ja Teemu Suokas (9/1/6 syöttöä) olivat ratkaisevia tekijöitä kolmannen neljänneksen hyökkäyspurskahduksessa. Sentteri Touko Tainamo (9/11) teki hyvää työtä napsien kuusi hyökkäyslevypalloa. Suomen pistehai oli Mustapha Amzil (11/7).

Suomi pelaa Liettuaa vastaan uudestaan ensi maanantaina.

Ottelutilastot >

Kroatia toistamiseen Suomen 16-vuotiaita poikia parempi Kisakalliossa

Gezim Bajrami ja Suomi hävisi myös lauantaina Kroatialle. Kuva: Ville Vuorinen.

Eilen perjantaina Kroatialle Kisakallion Susi Training Centerissä selvästi hävinnyt Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue pisti lauantaipäivänä hanttiin vierailla paremmin. Sudenpennut kamppaili voitosta päätösneljännekselle asti, mutta Kroatia vei voiton nimiinsä 57-68 (21-37).

– Vähän kahtia jakautuvat fiilikset. Selkeä ilon aihe on, että pystyimme taas parantamaan pelien välillä todella hyvää vastustaja vastaan. Olimme rohkeampia ja selkeämpiä molemmissa päissä kenttää.  Synkät hetket olivat paljon lyhyempiä ja niitä oli vähemmän kuin eilen, Suomen päävalmentaja Ville Neva aloitti.

– Ja sitten harmittaa, että kilpailun näkökulmasta ne ensimmäisen puoliajan synkät hetket maksoivat tänään ottelun voiton. Hieno kolmas ja hyvä neljäs jakso auttoivat meitä kamppailemaan voitosta viimeisen minuutin alkuun asti. Pari kansainvälisen tason viimeistelyä enemmän sisään ja neljäs jakso olisi voinut olla ihan erilainen. Eivät menneet, joten uskotaan että menevät myöhemmin.

Suomen parhaimpiin pistemiehiin kuuluivat Viljami Vartiainen (12/0), Eino Pällijeff (9/5/3 torjuntaa), Gezim Bajrami (8/7) sekä Ville Tolonen (8/1/3 syöttöä).

– Nyt nuollaan vähän haavoja, parannellaan pikkuvammoja ja sairauksia, joita on kertynyt ja sitten lähdetään ensi viikolla Latviaan harjoittelemaan lisää.

Ottelutilastot
PDF >

 
4.1.2023 23:18 Sudenpennut

Sudenpennuilla kolmen Viro-voiton ilta Baltic Sea Cupin toisena päivänä

Suomen nuorisomaajoukkueet jatkoivat pelejään Tallinnassa pelattavassa Baltic Sea Basketball Cupissa, jossa Sudenpennut pääsi tuulettamaan kolmen voiton päivää Viroa vastaan.

3.1.2023 21:04 Sudenpennut

Sudenpennut aloitti maajoukkuevuotensa Tallinnassa – Baltic Sea Cupin avauspäivänä Latvia kaatui kahdesti

Suomen nuorten maajoukkueet aloittivat taipaleensa maajoukkuevuoden 2023 parissa Tallinnan perinteikkäässä Baltic Sea Basketball Cupissa. Turnauksen avauspäivänä Sudenpennut kellisti Latvian kahdesti neljästä ottelusta.

5.8.2020 21:45 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaat pojat pääsivät maksamaan kalavelkoja Viro-maaotteluissa

Kisakallion Susi Training Centerissä pelatuissa Suomen poikamaajoukkueiden otteluissa 16-vuotiaat Sudenpennut pääsivät maksamaan kalavelkoja eiliseltä, mutta 18-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi virolaisille.

4.8.2020 21:03 Sudenpennut

Sudenpentujen Viro-maaottelut päittäin, Kisakalliossa nähtiin kaksi jännitysnäytelmää

Suomen poikamaajoukkueet pelasivat tänään tiistaina kaksi maaottelua Viroa vastaan Kisakallion Susi Training Centerissä. Ensimmäisessä ottelussa Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi etelänaapurille, mutta Suomen 18-vuotiaat Sudenpennut nappasi voiton nimiinsä.

4.1.2020 22:33 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaat pojat pysyivät tappiottamana Baltic Sea Cupissa

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue jatkoi voittojen tiellä Tallinnassa pelattavassa Baltic Sea Basketball Cupissa Viroa vastaan. Suomen 18-vuotiaat pojat taas kärsivät tappion.

3.1.2020 20:57 Sudenpennut

Suomen poikamaajoukkueille voitot Latviasta Baltic Sea Cupin avauspäivänä

Vuotuisen Tallinnassa pelattavan Baltic Sea Basketball Cupin avauspäivänä molemmat Suomen poikamaajoukkueista nappasivat selkeät voitot Latviasta.

14.7.2019 23:48 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaille miehille tappio Bulgariaa vastaan EM-kisoissa, 16-vuotiaat pojat maksoivat Kisakalliossa kalavelkoja

20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisoissa Suomi hävisi toisessa ottelussaan Bulgarialle 58-84 (31-40). Muissa Suomen poikapuolen maaotteluissa Suomen 16-vuotiaat pojat olivat voitokkaita kotiottelussa Hollantia vastaan ja 18-vuotiaat pojat hävisivät Italiassa Venäjälle.

1.7.2019 18:58 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaat pojat Pohjoismaiden mestaruuteen, 16-vuotiaat pojat neljänsiä

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pääsi tuulettamaan Pohjoismaiden mestaruutta Susi Training Centerissä, kun Sudenpennut voittivat päätösottelussa Islannin 79-53 (27-23). 16-vuotiaissa pojissa Islanti karkasi päätösneljänneksellä ulottumattomiin.

30.6.2019 22:06 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaat pojat kellistivät Ruotsin jännitysnäytelmässä, 18-vuotiaat pojat jatkavat voittamattomina PM-kisoissa

Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Susi Training Centerissä Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue voitti sinnikkäästi kirineen Ruotsin 72-65 (39-29). 18-vuotiaiden poikien maajoukkue taas voitti länsinaapurin selkeästi 82-65 (40-27).

29.6.2019 22:55 Sudenpennut

Suomen poikamaajoukkueille kaksi Viron päänahkaa PM-kisoissa

Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Susi Training Centerissä molemmat Suomen poikamaajoukkueista olivat voitokkaita. 18-vuotiaiden poikien maajoukkue jatkoi tappiottomana piesten Viron 60-74 (31-38), kun taas 16-vuotiaat pojat nitistivät tiukkojen vaiheiden jälkeen virolaiset 53-61 (23-24).

27.6.2019 23:45 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaat pojat selkeään voittoon Tanskasta, 16-vuotiaissa pojissa Tanska etevämpi

Suomen poikamaajoukkueista 18-vuotiaiden poikien maajoukkue ylsi selkeänumeroiseen 89-57-voittoon Tanskasta Kisakallion Susi Training Centerissä Pohjoismaiden mestaruuskisojen avauspäivänä. Suomen 16-vuotiaat pojat taas joutuivat toteamaan Tanskan paremmakseen.

5.1.2019 22:32 Sudenpennut

Suomen poikamaajoukkueille kulta ja hopea Balticista

Vuotuisessa Baltic Sea Basketball Cupin päätöspäivänä Suomen 16- ja 18-vuotiaat pojat voittivat molemmat Ruotsin. Suomen 18-vuotiaat pojat voittivat samalla koko turnauksen.

5.1.2019 00:08 Sudenpennut

18-vuotiaat pojat kellistivät puolustuksellaan Viron

Perinteikkäässä Tallinnan Baltic Sea Basketball Cupissa Suomen 18-vuotiaat pojat esittelivät puolustuspotentiaaliaan korjaten 81-59 (45-26) -voiton Virosta. Suomen 16-vuotiaat pojat taas hävisivät Virolle jatkoajan jälkeen.

3.1.2019 20:45 Sudenpennut

Poikamaajoukkueet avausvoittoihin Baltic Sea Cupissa

Perinteikkään Baltic Sea Basketball Cupin avauspäivänä Suomen sekä 18-vuotiaat että 16-vuotiaat pojat ylsivät voittoihin Latviaa vastaan. Avauspäivän tähtenä tuikki MU16-maajoukkueen Lauri Kallio, joka liekitti 33 pistettä Suomen tuplajatkoaikavoitossa.

30.7.2023 17:29 Sudenpennut

Alle 18-vuotiaat pojat päättivät EM-kisat voittoon

Alle 18-vuotiaat pojat nappasivat voiton Tshekistä ikäluokan EM-kisoissa 81-76 (40-42). 16-vuotiaat puolestaan kaatoivat EM-kenraalissaan Belgian 74-56 (28-28). 15-vuotiaiden maajoukkue hävisi Liettualle 110-58 (60-27).

29.7.2023 23:36 Sudenpennut

Tanska karkasi 18-vuotiailta pojilta

Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkue kärsi tappion A-divisioonan EM-kisoissa Tanskalle 92-70 (49-45). Alle 16-vuotiaat pojat saivat maaottelussa oppitunnin Ranskalta. Ottelu päättyi Ranskan voittoon 102-53 (41-18).

24.7.2023 00:18 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaat pojat kaatuivat saappaat jalassa Serbialle EM-kisoissa

Serbian Nišissä pelattavissa 18-vuotiaiden poikien EM-kisoissa isäntäjoukkue pelasi vahvan päätösneljänneksen ja korjasi 96-72 (40-29) voiton Suomesta. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi harjoitusmaaottelussa Italialle Bassano del Grappassa.

22.7.2023 22:02 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaiden poikien taistelu ei riittänyt EM-avauksessa –16-vuotiaille pojille tappio Italiassa

Suomen 18-vuotiaat pojat avasivat EM-kisaurakkansa tappiolla Slovenialle 78-63. 16-vuotiaiden poikien kiri jäi puolestaan vajaaksi Italiassa, kun Puola oli parempi 66-62.

16.7.2023 19:48 Nuorten EM-kilpailut

Suomen 20-vuotiaat miehet päättivät EM-kisansa voitokkaasti — 18-vuotiaat pojat pieksivät Latvian Kisakalliossa

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue päätti Pohjois-Makedonian Skopjessa pelatut B-divisioonan EM-kisat voittoon ja yhdeksänteen sijaan, kun Sudenpennut voitti päätöspelissä Bulgarian. Suomen 18-vuotiaat pojat voittivat Kisakalliossa vierailleen Latvian.

10.7.2023 18:03 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaiden poikien hurja loppukiri Georgiaa vastaan poiki jatkoaikavoiton

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kohtasi tänään Kisakallion Susi Training Centerissä pelatussa maaottelussa Georgian. Sudenpentujen päätösneljänneksen loppukiri vei pelin jatkoajalle, jonka kautta suomalaiset pääsivät juhlimaan 96-85 (35-42, 82-82) voittoa.

Näytä lisää vastaavia