30.6.2023 11:48 Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue aloittaa lauantaina 1.7. A-divisioonan EM-kisat Turkin Konyassa. Sudenpentujen kanssa samassa alkulohkossa Slovenia, Tshekki ja Saksa.
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kilpailee Euroopan mestaruudesta Turkissa. Kuva: Ville Vuorinen.
Sudenpentujen valmistautumisjakso on ollut tiivis, kun kisat alkavat jo harvinaisen aikaisin heinäkuun alussa. Takana on tammikuun Baltic Sea Cupin lisäksi kaksi Serbia-maaottelua, Södertäljen PM-kisoissa haalittu PM-hopeamitali sekä kaksi harjoitusottelua Turkkia vastaan.
- Meillä on erittäin aktiivisesti puolustava ja liikkuva joukkue, joka omaa kivan laajalti kolmen pisteen heittovoimaa. Ja totta kai meillä on keihäänkärkenä Elina Aarnisalon kyky olla alati vaarallinen yksilötasolla, Suomen päävalmentaja Niko Hellman kommentoi.
Hellman asetti jo alkukesästä joukkueelle kolme kriittistä menestystekijää: kollektiivinen levypallopelaaminen, puolustuksen aloitteellisuus ja siirtymäpelaaminen.
- Tekemällä yhdessä onnistuneesti töitä näiden asioiden parissa, pelaamme koko kentän vauhdikasta koripalloa. Tärkeimpänä yksittäisenä asiana on tuloksellinen pärjääminen levypallopelissä ja siinä onnistuessa olemme antaneet itsellemme aina todella hyvän mahdollisuuden voittaa ottelun.
Suomen kanssa samassa D-alkulohkossa pelaavat Slovenia, Tshekki ja Saksa. Avauspelissä lauantaina klo 21:30 vastaan tulee Slovenia, johon ensimmäisenä vastustajana on jo tutustuttu tarkemmin.
- Slovenialla on tässä ikäluokassa erittäin kyvykäs ryhmä, joka kuuluu mitalisuosikkeihin. He pelaavat voimakorista, jossa he pyrkivät paljon post up -tilanteisiin eri pelaajille; myös heidän takapelaajille. Haasteena on, että pystymmekö pärjäämään korinalustaistoissa ja estämään heidän pallon toimittamisen korin lähelle. Ja vastaavasti voittaa siirtymäpelaaminen.
- Tshekki ja Saksa ovat ennakkoon pitkälti samalla viivalla meidän kanssa. Jos Slovenia on lohkon ennakkosuosikki, niin sen jälkeen sijoitukset jaetaan kolmen tasaisen joukkueen kesken.
# | Sukunimi | Etunimi | Seura |
3 | Mäkelä | Amanda | Peli-Karhut |
4 | Sahuri | Ella | Lahti Basketball |
5 | Ristola | Emma | Tapiolan Honka |
7 | Aarnisalo | Elina | Kangoeroes Mechelen (BEL) |
8 | Arial | Esther | HBA |
9 | Helminen | Milja | Hyvinkään Ponteva |
11 | Merivirta | Edit | HBA |
12 | Tuomi | Wilma | HBA |
13 | Jokela | Stella | Tapiolan Honka |
15 | Lohko | Peppi | Lahti Basketball |
21 | Ahervuo | Enni | Tapiolan Honka |
22 | Onnela | Lilli | ToPoLa |
Päävalmentaja Niko Hellman
Valmentaja Janne Hänninen
Valmentaja Tuomas Rahkonen
Valmentaja Reetta Hämeenoja
Fysioterapeutti Erika Pakkala
Eilen Turkin Konyassa päättyneissä 18-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisoissa Sudenpentujen Elina Aarnisalo, 17, kruunattiin pistekuningattareksi. Aarnisalo heitti keskimäärin 23,0 pistettä per ottelu.
Suomi sijoittui kymmenenneksi Turkin Konyassa pelatuissa 18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisoissa, kun päätöspelissä Sudenpennut kärsivät tappion Belgialle 54-80 (22-43).
Turkissa pelattavissa 18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisoissa Suomi meni kalkkiviivoilla ohitse Israelista ja pääsi juhlimaan toiseksi viimeisessä ottelussaan voittoa numeroin 81-76 (40-41). Suomi pelaa täten huomenna sijoista 9-10.
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue varmisti paikkansa A-divisioonan EM-kisoissa myös ensi vuodelle, kun Sudenpennut kaatoi 33 pistettä heittäneet Elina Aarnisalon johdolla Portugalin 77-89 (43-43). Suomi pelaa täten sijoista 9-12.
Turkissa pelattavissa 18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisoissa Suomi jäi ulos kahdeksan parhaan joukosta, kun Serbia kiri ohitse viimeisen kahden minuutin aikana loppunumeroihin 70-64 (23-29). Sudenpennut pelaa täten sijoista 9-16.
Turkin Konyassa pelattavissa 18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisoissa Sudenpennut nappasi tärkeän voiton, kun D-lohkon toisessa ottelussaan Suomi kellisti Tshekin 84-62 (41-33). Kentän kuningatar oli Elina Aarnisalo, joka säkitti 31 pistettä.
18-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisat käynnistyivät lauantaina Turkissa, kun Suomi kohtasi D-lohkon avausottelussaan Slovenian. Kisojen ennakkosuosikkeihin lukeutuva Slovenia oli parempi loppunumeroin 84-54 (51-28).
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tänään tiistaina 14.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2023. Suomen kuudesta nuorisomaajoukkueesta tulevana kesänä A-divisioonan EM-kisoissa pelaa peräti viisi.
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen taival A-divisioonan EM-kisoissa Kreikan Iraklionissa sai voitokkaan päätöksen, kun Sudenpennut voitti Puolan 71-57 (39-34). Suomi sijoittui täten seitsemänneksi, joka on historiallinen sijoitus nykyisessä EM-kisaformaatissa.
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue hävisi A-divisioonan EM-kisojen toiseksi viimeisessä ottelussaan Italialle loppunumeroin 61-75 (31-37). Suomi pelaa täten huomenna sijoista 7-8 ja vastaan tulee Puola.
Kreikan Iraklionissa pelattavissa 18-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisojen puolivälierissä Espanja oli loppuhetkillä Suomea parempi ja nappasi välieräpaikan 63-52 (29-29) -voitolla. Sudenpennuille jäi vielä tavoiteltavaa, kun seuraavassa pelissä panoksena on paikka ensi kesän 19-vuotiaiden MM-kisoihin.
18-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisoissa Kreikan Iraklionissa tehtiin suomalaista koripallohistoriaa, kun Sudenpennut päihitti neljännesvälierissä Israelin 71-61 (38-28) ja eteni kahdeksan parhaan joukkoon. Nykyisessä kisaformaatissa tämä on ensimmäinen kerta, kun suomalainen tyttömaajoukkue on kahdeksan parhaan joukossa EM-kisoissa.
Kreikan Iraklionissa pelattavissa 18-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisoissa Suomi päätti alkulohkonsa voittoon, kun Sudenpennut pudotti Ruotsin kyydistään 76-55 (32-24) -voitossa. Suomen lopullinen sijoitus alkulohkossa, ja neljännesvälierävastus, selviää päivän päätteeksi.
18-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisoissa Kreikan Iraklionissa Suomi kärsi 79-70 (42-38) -tappion Unkarille. Eilen Liettuan voittanut Suomi pelaa alkulohkonsa kolmannen, ja viimeisen, ottelun huomenna klo 14:30 Ruotsia vastaan.
Kreikan Iraklionissa tänään käynnistyneet 18-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisat käynnistyivät Suomen maajoukkueen osalta loistokkaasti, kun Sudenpennut voitti avausottelussaan Liettuan 70-61 (35-30).
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue aloittaa A-divisioonan EM-kisat lauantaina Kreikan Iraklionissa. Sudenpentujen kanssa C-alkulohkossa pelaavat Liettua, Unkari ja Ruotsi. A-divisioonan EM-kisoissa jokainen joukkue etenee alkulohkosta neljännesvälieriin.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tiistaina 15.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2022. Suomen kaikki tyttömaajoukkueet pelaavat A-divisioonan EM-kisoissa, pojat taas B-divisioonassa.
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen B-divisioonan EM-kisat pyörähtää käyntiin huomenna Pohjois-Makedonian Skopjessa. Päävalmentaja Jussi Laakson mukaan tavoite on selvä: nousu A-divisioonaan.
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittua seitsemänneksi B-divisioonan EM-kisoissa voitettuaan päätöspelissään Ukrainan. Suomen 16-vuotiaat tytöt taas hävisivät toistamiseen Kisakalliossa Kreikalle.
Suomen nuorisomaajoukkueet kärsivät kolme tappiota lauantaina, kun 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat pojat hävisivät B-divisioonan EM-kisoissa ja 16-vuotiaat tytöt hävisivät valmistavassa maaottelussa Kisakalliossa.