14.8.2022 21:59 Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen taival A-divisioonan EM-kisoissa Kreikan Iraklionissa sai voitokkaan päätöksen, kun Sudenpennut voitti Puolan 71-57 (39-34). Suomi sijoittui täten seitsemänneksi, joka on historiallinen sijoitus nykyisessä EM-kisaformaatissa.
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui historiallisesti seitsemänneksi EM-kisoissa. Kuva: FIBA Europe.
Puola pysyi kyydissä pitkälle toiseen neljännekseen asti, kunnes Sudenpennut repäisi pelin auki puoliajan molemmat puolet kattaneella 12-0-juoksulla. Sen jälkeen Puola ei päässyt enää uhkaamaan Sudenpentujen johtoasemaa.
– Lähdimme sillä asenteella, että tämä on viimeinen kerta tällä porukalla yhdessä ja kunnioitetaan peliä. Kevyen alun jälkeen teimme siinä lopulta ihan hyvää työtä Kaikki sai vastuuta, myös onnistumisia. Olimme selkeästi parempi joukkue, Suomen päävalmentaja Jussi Laakso kommentoi.
Suomen pisteistä vastasivat Elina Aarnisalo (17/3/3 riistoa), Elsa Lemmilä (13/9) ja Meri Kanerva (10/2/3 syöttöä).
Nykyisessä kisaformaatissa tämä oli ensimmäinen kerta, kun suomalainen tyttömaajoukkue eteni kahdeksan parhaan joukossa A-divisioonan EM-kisoissa. Huomioitavaa myös on, että viisi pelaajaa tästä joukkueesta kuuluvat nuorempaan ikäluokkaan eli voivat edustaa Suomea 18-vuotiaissa tytöissä myös ensi vuonna.
– Koko turnauksen näkökulmasta tämä oli positiivinen esitys. Historiallinen saavutus nais- ja tyttökoripallon historiassa ja olemme siitä tietenkin ylpeitä. Parista tavoitteesta jäimme niukasti pois.
Mitalisijoitusten lisäksi panoksena oli paikat ensi kesän 19-vuotiaiden tyttöjen MM-kisoihin, jotka menivät viidenneksi ja kuudenneksi sijoittuneille.
– Takana on hieno kesä näiden tyttöjen kanssa. Kesän on tehnyt vielä hienommaksi se, että on päässyt tekemään hommia hienojen pelaajien lisäksi hienon staffin kanssa. Parempaa on vaikea löytää.
– Emme me ole kaukana Euroopan huipusta. Tarvitsemme enemmän näitä kokemuksia, jotta jossain vaiheessa nousemme podiumille.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tänään tiistaina 14.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2023. Suomen kuudesta nuorisomaajoukkueesta tulevana kesänä A-divisioonan EM-kisoissa pelaa peräti viisi.
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue hävisi A-divisioonan EM-kisojen toiseksi viimeisessä ottelussaan Italialle loppunumeroin 61-75 (31-37). Suomi pelaa täten huomenna sijoista 7-8 ja vastaan tulee Puola.
Kreikan Iraklionissa pelattavissa 18-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisojen puolivälierissä Espanja oli loppuhetkillä Suomea parempi ja nappasi välieräpaikan 63-52 (29-29) -voitolla. Sudenpennuille jäi vielä tavoiteltavaa, kun seuraavassa pelissä panoksena on paikka ensi kesän 19-vuotiaiden MM-kisoihin.
18-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisoissa Kreikan Iraklionissa tehtiin suomalaista koripallohistoriaa, kun Sudenpennut päihitti neljännesvälierissä Israelin 71-61 (38-28) ja eteni kahdeksan parhaan joukkoon. Nykyisessä kisaformaatissa tämä on ensimmäinen kerta, kun suomalainen tyttömaajoukkue on kahdeksan parhaan joukossa EM-kisoissa.
Kreikan Iraklionissa pelattavissa 18-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisoissa Suomi päätti alkulohkonsa voittoon, kun Sudenpennut pudotti Ruotsin kyydistään 76-55 (32-24) -voitossa. Suomen lopullinen sijoitus alkulohkossa, ja neljännesvälierävastus, selviää päivän päätteeksi.
18-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisoissa Kreikan Iraklionissa Suomi kärsi 79-70 (42-38) -tappion Unkarille. Eilen Liettuan voittanut Suomi pelaa alkulohkonsa kolmannen, ja viimeisen, ottelun huomenna klo 14:30 Ruotsia vastaan.
Kreikan Iraklionissa tänään käynnistyneet 18-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisat käynnistyivät Suomen maajoukkueen osalta loistokkaasti, kun Sudenpennut voitti avausottelussaan Liettuan 70-61 (35-30).
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue aloittaa A-divisioonan EM-kisat lauantaina Kreikan Iraklionissa. Sudenpentujen kanssa C-alkulohkossa pelaavat Liettua, Unkari ja Ruotsi. A-divisioonan EM-kisoissa jokainen joukkue etenee alkulohkosta neljännesvälieriin.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tiistaina 15.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2022. Suomen kaikki tyttömaajoukkueet pelaavat A-divisioonan EM-kisoissa, pojat taas B-divisioonassa.
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen B-divisioonan EM-kisat pyörähtää käyntiin huomenna Pohjois-Makedonian Skopjessa. Päävalmentaja Jussi Laakson mukaan tavoite on selvä: nousu A-divisioonaan.
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittua seitsemänneksi B-divisioonan EM-kisoissa voitettuaan päätöspelissään Ukrainan. Suomen 16-vuotiaat tytöt taas hävisivät toistamiseen Kisakalliossa Kreikalle.
Suomen nuorisomaajoukkueet kärsivät kolme tappiota lauantaina, kun 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat pojat hävisivät B-divisioonan EM-kisoissa ja 16-vuotiaat tytöt hävisivät valmistavassa maaottelussa Kisakalliossa.
Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue nappasi ensimmäisen voittonsa B-divisioonan EM-kisoissa Unkarin kustannuksella. 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue taas hävisi Israelille puolivälierissä.
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nappasi alkulohkonsa kärkisijan puhtaalla pelillä B-divisioonan EM-kisoissa. A-alkulohkon viimeisessä ottelussaan Sudenpennut nautiskeli Islannin kumoon 109-50 (50-36).
18-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisoissa Suomi karkasi Romanialta neljännellä neljänneksellä 57-70 (26-31) –voittoon.
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue säilytti paikkansa A-divisioonassa voittamalla Kreikan jatkoajan jälkeen EM-kisoissa. 18-vuotiaat tytöt taas pieksivät ylivoimaisesti Georgian.
Sekä Suomen 18-vuotiaat pojat että tytöt olivat voitokkaita EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat tytöt ja pojat taas joutuivat tyytymään tappioihin valmistavissa maaotteluissa.
Suomen 18-vuotiaat tytöt avasivat B-divisioonan EM-kisat voitolla Kyproksesta. 18-vuotiaat pojat taas hävisivät EM-kisoissa Turkille ja 16-vuotiaat pojat Belgialle Delfin Basketin avajaispelissä.
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue tavoittelee nousua A-divisoonaan huomenna perjantaina Itävallassa alkavissa B-divisioonan EM-kisoissa.
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue aloitti EM-kisansa Latviassa ylivoimaiselle voitolla Ukrainasta 56-81 (26-44). 18-vuotiaat tytöt taas voittivat toistamiseen Ukrainan kotikentällään Kisakalliossa valmistavassa maaottelussa.