Suomen 20-vuotiaat miehet aloittavat B-divisioonan EM-kisaurakkansa perjantaina Romaniassa

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue aloittaa B-divisioonan EM-kisansa perjantaina 12.7. Romanian Piteștissä. Sudenpentujen kanssa samassa A-alkulohkossa ovat Slovakia, Sveitsi, Latvia ja Kroatia.

Suomen 20-vuotiaat miehet aloittavat EM-urakkansa huomenna. Kuva: Dennis Wiedermann.

B-divisioonan EM-kisoissa on neljä alkulohkoa, joista kustakin kaksi parasta sijoittunutta etenevät kahdeksan parhaan joukkoon. Kolme mitalistia nousevat ensi kesäksi A-divisioonan EM-kisoihin.

– Tavoitteena on pärjätä näissä kisoissa ja viisaimmat saa määritellä todennäköisyydet pärjäämiselle. Aina suomalaisen nuorisomaajoukkueen tavoite on päästä ylempään jatkolohkoon, jotta pääsemme pelaamaan korkeimmista sijoituksista, Suomen päävalmentaja Mikko Tupamäki aloittaa.

Suomi saa alkulohkossaan vastaan perjantaina Slovakian, lauantaina Sveitsin, sunnuntaina Latvian ja tiistaina Kroatian.

– Alkulohko on selkeästi yksi kovimmista. Kroatiasta kaikki varmasti ymmärtää, että kyseessä on korkean koripallokulttuurin maa. He ovat selkeä ennakkosuosikki näissä kisoissa. Latvia on toinen selkeästi kova joukkue. Sveitsistä ja Slovakiasta ei ole niin paljoa ennakkotietoa.

Sudenpentujen valmistautumisjaksoon ovat kuuluneet kaksi maaottelua Urhea-hallissa Portugalia vastaan, PM-kisat Södertäljessä ja kaksi maaottelua Iso-Britanniaa vastaan Tampereella. Suomi jakoi voitot Portugalin kanssa, ylsi pronssille PM-kisoissa ja voitti Iso-Britannian kahdesti.

Suomella on joukkueessa peräti neljä ensikertalaista, jotka pääsevät edustamaan maataan EM-tasolla: Miro Koskela, Viljami Valkama, Ville Karhu ja Tuukka Härsilä.

– Hieno, että tässä ikävaiheessa tulee pidemmän reitin kulkijoita. Se on aina suomalaiselle koripallolle hyvä asia, Tupamäki aloittaa.

– Meillä ei ole mikään kookas joukkue. Jos meinaamme tässä turnauksessa pärjätä, niin meidän joukkuepelaamisen pitää olla korkealla tasolla hyökkäyksessä ja puolustuksessa sekä pitää pelitempo riittävän korkealla. Tyypillisiä suomalaisen koripallon kivijalkoja. Toisaalta jos emme ole kookas, niin meillä on mahdollisuus olla hyvä heittojoukkue.

Kisojen ottelut ovat katsottavissa FIBA:n Youtube-kanavalta.

> MU20 B-divisioonan EM-kisojen 2024 kisasivusto


Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue, B-divisioonan EM-kisat 2024, Pitești, Romania

# Sukunimi Etunimi Kasvattajaseura Seura
5 Salmi Juuso Äänekosken Huima Karhu Basket
7 Valkama Viljami Oulun NMKY Oulu Basketball
8 Vartiainen Viljami Tapiolan Honka Weber State (NCAA)
9 Korhonen Riku Tapiolan Honka Tapiolan Honka
10 Muhonen Erik Tapiolan Honka Kouvot
11 Nordberg Leo Munkkiniemen Kisapojat Longwood (NCAA)
12 Koskela Miro Oulun NMKY Oulu Basketball
13 Karhu Ville Pantterit Kataja Basket
14 Kanden Oliver Loimaan Korikonkarit Karhu Basket
20 Filtness Roope HoNsU JBA
21 Härsilä Tuukka Korikobrat Lapua Helsinki Seagulls
22 Jokela Topias Tapiolan Honka Kouvot


Päävalmentaja Mikko Tupamäki
Valmentaja Aleksi Koskinen
Valmentaja Jussi Savolainen
Fysioterapeutti Samuli Moilanen